Interpol: Antics

20.10.2004

albumit

Joy Division, Joy Division, Joy Division. Noin, nyt bändin nimeä ei tarvitse enää toistaa loppuarviossa. On tietysti harmi, että tulee verratuksi aina samaan bändiin. Mutta niin hyvä yhtye kuin Interpol onkin, se kaivoi tätä vertailua Turn On The Bright Lights -esikoisellaan syvältä klyyvaristaan. Jokin on kuitenkin muuttunut.

Anticsilla Interpol haluaa olla syvä, melankolinen, tumma ja ylidramaattinen. Yhtye on kuitenkin parhaimmillaan, kun se on hauska ja lohdullisen lempeä. Herkulliset 60-luvun Phil Spector -vaikutteet Next Exitissä ja rämisevä autotallidisco Slow Handsissa tuovat mieleen jotain aivan muuta kuin 80-lukuisen uuden allon goottikolistelun. Length Of Loven introssa lähestytään jo house-sävyjä, joita olisi voinut viedä pidemmälle.

Toisen albuminsa myötä Interpol tuntuu löytäneen oman äänensä. Se ääni on edelleen matala, kohtalokas ja värisevä, muttei tuoksahda enää yhtä paljon Ian Curtisin kalmistolle kuin ennen. Interpol on niin hyvä bändi, että toivottavasti se ei unohdu, kun uuden aallon revival on ohi.

Teksti: Teemu Fiilin / Nöjesguiden