Kasabian: Empire
16.2.2007
Kasabianin kakkoslevy Empire lunasti kotimaassaan sille lastatut odotukset jo syksyllä 2006, kun albumi nousi listaykköseksi. Suomessa on julkaisua pihdattu tähän asti, mutta vihdoin britti-ihmeen Empire on saatavilla suomalaisiinkin soittimiin ja kyllä tätä sinne sopiikin sovitella.
Kasabianin menestyksen salaisuus ei ole vain musiikillinen onnistuminen, sillä vaikka vuonna 2004 julkaistu debyyttilevy oli herkullisen tuoretta pop-rockia, niin enemmän bändi on viimeisen parin vuoden aikana paisuttanut palstoja laulajansa Tom Meighanin annettua suuntäydeltä mm. Pete Dohertyn, The Strokesin ja My Chemical Romancen suuntaan. Meighan ei tunnu tykkäävän kenestäkään, mutta moni tykkää Meighanista.
Meighanin avoin suu ja sieltä pulpahtelevat mielipiteet ovat pitäneet Kasabianin otsikoissa kuukaudesta toiseen, joten näinä vaikeina ja kilpailtuina aikoina on hyvä, jos pääsee jotenkin esille eikä miestä voi tämän suhteen syyttää saamattomaksi.
Mutta sitten se musiikillinen puoli… Empire jakaa taatusti mielipiteitä, sillä toisaalta tämä albumi on vain varjo Kasabian-debyytin rinnalla, mutta onhan tämä myös suhteellisen erilainen albumi, kun mukana ei enää möyri yhtyeen jättänyt rumpali Chris Karloff. Valitettavasti Karloffkin sai tarpeekseen Meighanista, mutta silti Kasabian on onnistunut työstämään paikoin oikein rempseää musiikkia.
Kasabianin Empire on kuin kuuntelisi The Clashin ja Chemical Brothersin yhteistä albumia. Paikoin runtataan punk-hengessä ja samassa ollaankin siirrytty sekaviin konemaailmoihin. Miksaus näistä elementeistä on haastavaa, mutta kun jaksaa aloittaa Empiren uudelleen ja uudelleen, niin hommasta saa hiljalleen tolkkua.
Empirellä on ehdottomasti hetkensä, kuten nimibiisi Empire, glam-vaikutteinen Shoot The Run, Chemical Brothers –kopio Apnoea sekä upein konesoundein ja jousin vahvistettu By My Side. Nämä kaikki tekevät Kasabianin toisesta albumista hankkimisen arvoisen, mutta sitten toisaalta mukana on vakaviakin virheitä, joten tähän kannattaa tutustua ennen eurojen sujauttamista tiskin yli. Eivät ne toki hukkaan mene, jos moderni brittirock muuten kolahtaa.
![]()
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook