Kent: Du & Jag Döden
14.4.2005
Kentin uusi levy synnyttää yhtä vahvan mukavuuden tunteen kuin hyvän ystävän jälleennäkeminen pitkän ajan jälkeen. Albumi ei kuitenkaan ole iloinen.
Isola-albumillaan Kent vei pohjoista melankoliaa huokuvan ja mahtipontisiin kitaravalleihin perustuvan indierockinsa lähelle täydellisyyttä. Yhtyeen kolmatta albumia seurasi kahden levyn mittainen seikkailu toisenlaisissa maailmoissa. Hagnesta Hill oli täynnä balladeja ja Vapen och ammunition askel Depeche Mode -henkiseen konemaailmaan. Nyt yhtye palaa juurilleen.
Du & jag döden on äänitetty livenä bändin omassa studiossa Tukholmassa. Livenä se on tehty siksi, että yhtye kyllästyi leikkimään tietokoneilla ja huomasi, että livesoitosta syntyy orgaanisempi tunnelma. Vanhan fanin on pakko kiitellä päätöstä.
Albumi on täynnä komeita, melankolisia ja mahtipontisia rockbiisejä, joissa Sami Sirviön ja Harri Männyn kitaravallit saavat riehua rauhassa rumpali Markus Mustosen ja basisti Martin Sköldin tanakan yksinkertaisen biitin päällä. Joakim Berg laulaa samalla tylsistyneen ja apean väliin putoavalla ruotsalaisnasaalillaan elämästä, kuolemasta ja tietysti rakkaudesta. Komeissa kansissa ankkuritatuoitu langanlaiha tyttö seikkailee hattupäisen luurangon kanssa. Tervetuloa takaisin Kent.
Teksti: J.S. Raittinen / Nöjesguiden





Kommentit
Keskustelut
Facebook