Levyarvostelu: Air - Love 2

23.10.2009

Air, albumit, musiikki, Klassikot, safari, kauneus, urut, hitit, levyarvostelut

Kappaleet: 1. Do The Joy 2. Heaven’s Light 3. Sing Sang Sung 4. Be A Bee 5. Missing The Light Of The Day 6. So Light Is Her Footfall 7. Tropical Disease 8. Love 9. African Velvet 10. Eat My Beat 11. Danger Zone 12. Indian Summer 13. Night Hunter 14. You Can Tell
Tuottaja: Air
Levy-yhtiö: EMI
Artistin kotisivu: www.aircheology.com

Onneksi Air ei tee toista Moon Safaria, vaan jatkaa musiikkinsa varovaista muuntamista. Love 2 on jälleen yksi kaunis, herkkä ja orgaaninen Air-albumi.

Moon Safari on yksi 1990-luvun ihmeellisimmistä klassikoista. Se pitää aina muistaa, sillä sen suloisen orgaaninen äänimaailma oli tuore vuonna 1998 ja se on tähän päivään asti albumi on pysynyt klassikkona. Air on venyttänyt levy levyltä sointiaan varovaisesti niin progen kuin electronkin suuntaan säilyttäen persoonallisen vireensä. Koskaan yhtye ei ole pyrkinyt tekemään jatkoa debyytilleen ja se on pelastanut Airin. Erinomaisetkin Air-albumit ovat jääneet Moon Safarin varjoon ja niin käy myös Love 2:lle.

Love 2:n alkupuolella kuulija tuntee saavansa balsamia haavaan, jonka Moon Safarin jälkeiset levyt ovat pitäneet avoinna kerta toisensa jälkeen. Do The Joy laahaa pörinöineen kuin yhtyeen alkuaikojen mestariteokset. Kappale on sekoitus Premiers Symptômesin ja 10 000 Hz Legendin kaltaisia tunnelmia. Heaven’s Light ja Sing Sang Sung puolestaan muistuttavat parin edellisen studiolevyn hiteistä. Kauniit ja mieleenpainuvat laulut yhdistettynä upeisiin viulumelodioihin sekä orgaanisesti uliseviin urkuihin on juuri niin aitoa Airia kuin odottaa saattaa.

Love 2 tuntuukin alussa aivan täydelliseltä levylliseltä, mutta syvemmälle uppoutuessa Dunckel-Godin-kaksikko tuntuu tehneen helppoja ratkaisuja niin musiikillisesti kuin soundillisestikin. Be A Bee rullaa vielä hauskan ininänsä avulla ja Missing The Light Of The Day on moderneinta Airin kautta aikojen, mutta So Light Is Her Footfall sekä Tropical Disease jäävät kunnianhimoisemman materiaalin jalkoihin. Kauneus ja koskettavuus eivät ole kadoksissa, mutta teoksina tällaiset eteeriset hetket eivät yllä levyn parhaimmistoon. Näitä Air on jo tehnyt urallaan tarpeeksi. Tähän puolivälin uuvuttavaan hetkeen sujahtaa vielä Love.

Aistit heräävät jälleen Eat My Beatin, Danger Zonen sekä Indian Summerin myötä, vaikka näissäkin kappaleissa Air tuudittautuu yksinkertaisiin ideoihinsa, jotka ovat aina olleet läsnä heidän musiikissaan. Tällaista tarttuvaa ja persoonallista Airia ihminen voi kuitenkin niellä lähes määrättömästi saamatta ähkyä. Albumin päättävä You Can Tell jättää jälkeensä tiedotetusti leijuvan Air-tunnelman. Se tunne ei onnistu tekemään Love 2:sta klassikkoa tai edes erinomaista Air-levyä. Tällä kerralla sisältö jää keskinkertaiseksi, joka sekin on tämän duon kohdalla kiinnostavaa, kuulasta ja kuuntelemisen arvoista musiikkia.

Anssi Järvinen