Levyarvostelu: Amy Winehousen kuolinpesä julkaisi laululäjän
15.12.2011
Artisti: Amy Winehouse
Albumi: Lioness: Hidden Treasures
Julkaisupäivä: Ilmestynyt
Tuottaja: Salaam Remi, Mark Ronson & Phil Ramone
Levy-yhtiö: Island
Artistin kotisivu:www.amywinehouse.com
![]()
Kuolema on aina järkyttävä tapaus. Niin ovat useimmiten myös kuolleiden tähtien kuolinpesien ja levy-yhtiöiden julkaisemat levyt. Amy Winehousen kolmas levy ei ole pahin rahastus.
Amy Winehousen äkillinen kuolema kesällä 2011 oli ja ei ollut yllätys, sillä nainen oli sekoillut oikeastaan Back To Black –albuminsa julkaisusta asti. Vuosia kestänyt ailahtelevaisuus sai nolon lopun liverintamalla, kun nainen epäonnistui paluukiertueellaan totaalisesti. Sitten tähti kuoli ja alkoi jäämistön kaivelu.
Muutamassa kuukaudessa saatiin kasaan Lioness: Hidden Treasures –albumi. Lista lauluista kertoo saman kuin tuhat sanaa eli albumi on koottu 10 vuoden ajalta mitä erikoisemmista demosessioista ja ylimääräisiksi jääneistä palasista. Lioness: Hidden Treasures –albumilla ei ilmeisesti ole yhtään kappaletta, joka olisi tarkoitettu nimenomaan Winehousen kolmannen levyn materiaaliksi, jos nauhoitusajankohdista voi jotain päätellä.
Lioness: Hidden Treasures on siis kaikkea muuta kuin jatkoa lähes täydellisille Frank ja Back To Black –levyille. Nyt on saatu kasaan 12 kelvollista raitaa, joiden ei todellakaan voi toivoa jäävän viimeisiksi Winehouse-julkaisuiksi. Tästä tusinasta Our Day Will Come on kaikista hienoin hetki, Wake Up Alone ehkä rehellisin todiste uudesta tulemisesta, jota ei tapahtunutkaan ja Tony Bennett –duetto on puolestaan Winehousen viimeinen tiedossa oleva nauhoitus.
Salaam Remin tuottamaa materiaalia pääasiassa sisältävä Lioness: Hidden Treasures on albumina roiskaisu. Muuta on vaikea sanoa, vaikka Amy Winehouse onnistui näemmä huonoinakin aikoina olemaan persoonallinen ja jäätävän upea tulkitsija. Oikeastaan vain Girl From Ipanema, joka on naisen ensimmäisiä nauhoituksia, jää selkeästi parhaista versioinneista, jota klassikosta on tehty. Muissa covereissa Winehouse onnistuu paremmin tehden mm. A Song For Yousta yhden parhaista versioinneista ikinä eikä huono ole Will You Still Love Me Tomorrow –vetokaan.
Lioness: Hidden Treasures jakaa mielen, sillä näin ei olisi toivonut Winehousen uran päättyvän. Kahden levyn perusteella oli helppo sanoa, että nainen on paikkansa parrasvaloissa ansainnut ja antaa meille vielä upeita levyllisiä. Sellainen Lioness: Hidden Treasures ei levynä ole, vaikkakin on kelvollinen kokoelma hänen uransa aikana nauhalle tarttuneita nauhoituksia.
Jos tämä oli tässä, niin harmi, mutta toivotaan, että esimerkiksi nyt vain Will You Still Love Me Tomorrow on Mark Ronson –tuotantoa ja huhujen mukaan hänen kanssa nainen ehti tehdä enemmänkin nauhoituksia. Olihan juuri Ronson mies Winehousen Back To Black –levyn takana ja sitä kaipaamme lisää.
Kappaleet
1. Our Day Will Come
2. Between The Cheats
3. Tears Dry
4. Will You Still Love Me Tomorrow (2011)
5. Like Smoke ft. Nas
6. Valerie (Versions Revisited)
7. Girl From Ipanema
8. Half Time
9. Wake Up Alone (Original Demo Recording)
10. Best Friends
11. Body And Soul
12. Song For You
PlusMiinusNolla
+ Amy Winehousen ääni oli uskomaton
+ Demotasokin 10 vuoden ajalta laadukas
- Albumi on kasa nauhoituksia sieltä täältä
- Toivottavasti ei viimeinen Winehouse-levyllinen
- Toivottavasti perikunta ei tee Amysta kuollutta rahantekokonetta
Arvostelija: Anssi Järvinen
- 1.
-
Tuosta Viinitalon levystä tuli lähinnä ”all filler, no killer” -vaikutelma.
































Kommentit
Keskustelut
Facebook