Levyarvostelu: Bruce Springsteen - Working On A Dream
30.1.2009
Kappaleet: 1. Outlaw Pete 2. My Lucky Day 3. Working On A Dream 4. Queen Of The Supermarket 5. What Love Can Do 6. This Life 7. Good Eye 8. Tomorrow Never Knows 9. Life Itself 10. Kingdom Of Days 11. Surprise, Surprise 12. The Last Carnival 13. The Wrestler
Tuottaja: Brendan O’Brien
Levy-yhtiö: Sony Music
Artistin kotisivu: www.brucespringsteen.net
Bruce Springsteen ei ole koskaan tehnyt huonoa levyä, mutta se polte, joka hänestä tulvi vielä 20 vuotta sitten ei vain enää välity kuulijalle hyvänäkään päivänä.
Rumia sanoja Bruce Springsteenin musiikista on turha yrittää sanoa, sillä mies tekee kaiken herrasmiehen elkein, konstailemattomasti ja itselleen rehellisesti. Mitä muutakaan eläkeikää hipova mies voisi tehdä, kun kaikki viihdemaailman hyvät ja huonot kommervenkit on varmasti koettu. Erityisen hyvää Springsteenissä on, että hän pysyy valitsemallaan tiellä, vaikka koneesta ei kaikkia tehoja enää saisikaan irti.
2000-luvulla tasaiseen tahtiin albumeja työstänyt Springsteen ei ole yrittänytkään kokeilla mitään uutta, vaikka tyylillisesti mies menee pitkin rockin laajaa kenttää aina balladeihin asti. Tylsä on ollut viimeisen vuosikymmenen ajan se sana, joka on pulpahtanut esiin toistuvasti Springsteen-albumien kohdalla. Tylsyys ei aina kuitenkaan ole niin negatiivinen asia kuin se voisi olla, sillä faneille, jotka hekin ovat pääosin ylittäneet keski-iän rajapyykin, riittää, kun Springsteen pysyy uomassaan. Ei Brucen tarvitse kuin avata suunsa, niin miljoonat ihmiset valahtavat veltoksi ja onhan sieltä pulpunnut asiaa, joten ei mies suutaan aivan suotta auo.
Näille veltoiksi valahtaneille voi sitten tarjota sitä mitä he haluavat. Tästä johtuen Springsteen jynssää levy toisensa jälkeen korviimme juurevaa rockia, jossa on sanomaa. Siinä sanomassa on nykyään jo enemmän toivoa kuin muutama vuosi sitten, mutta silti myös ikävöintiä vanhojen ”hyvien aikojen” suuntaan. Siellä jossain kaukana ovat ne Brucenkin parhaat päivät eikä hän tunnu edes yrittävän luoda mitään uutta ja sykähdyttävää. Näin on myös Working On A Dream -albumin kohdalla, joka vain soljuu eteenpäin.
Kun Bruce Springsteen saapuu Working On A Dream -albuminsa myötä Suomeen konsertoimaan, niin kaikkien sopii toivoa, että setissä on paljon vanhaa eli yli 15-vuotiasta materiaalia. Niin ikävää kuin se onkin, Springsteen ei ole 1990-puolivälin jälkeen tehnyt kovin monta kappaletta, jotka olisivat jääneet mieliimme. Sellaisia ei löydy myöskään hyvältä Working On A Dream -albumilta, joka jää Springsteen-kategoriassa keskinkertaiseksi.
PlusMiinusNolla
+ Ajaton perussuoritus
+ Springsteenin ääni ennallaan ja tarinoissa enemmän toivoa kuin
+ aikoihin
- Working On A Dream kiilaa niukasti Bruce-albumien top 10:n joukkoon
- Vaikka The E Street Band yhä mukana, niin heidänkin soitantansa vaisua
Anssi Järvinen
- 1.
-
”2000-luvulla tasaiseen tahtiin albumeja työstänyt Springsteen ei ole yrittänytkään kokeilla mitään uutta”
Onko Seegers Sessions tuttu?
- 2.
-
No, jenkkilän merkittävin musiikkilehti Rolling Stone antoi tälle levylle 5 tähteä. Muutenkin toi Anssi Järvisen ”levyarvostelu” on kyllä aika huvittavaa luettavaa. Saa sen kuvan, että kaveri on kuunnellut levyn kerran läpi, lisännyt reippaasti mukaan omia ennakkoasenteita ja kirjoittanut arvostelun. Itse levyn sisällöstähän tuossa arvostelussa ei puhuta juuri ollenkaan, vaan koko juttu menee jaaritteluksi siitä, onko Bruce tylsä muiden kuin veltoksi valahtaneitten mielestä. On kyllä todella analyyttistä LEVYARVOSTELUA.
Ei levy nyt mikään täydellinen mestariteos ole, mutta musiikillisesti se on kyllä Springsteenin monipuolisin paketti kautta aikojen ja vokaaliosuudetkin ovat tällä kertaa harvinaisen onnistuneita. - 3.
-
Arvostelun ensimmäinen kappale sanoo kaiken. Suurillekin voi käydä näin, se myönnettäköön. Toinen asia on, jos kuulija tyytyy ja kaipaa aitoa vanhaa fiilistä. Silloin ei uusiutumisella olekaan väliä. Se on yksi näkökulma. Jos sopii verrata kotimaisten suosittujen tähtien konsertteihin, niin totisesti ei jaksa kuunnella vuosikymmenestä toiseen samoja viisuja. Ehkä taiteilijalta puuttuva polte syntyykin kuulijassa itsessään, kun muistellaan mennyttä aikaa. Kuulija elää nostalgiassa eikä huomaa, että hänelle saattaa olla samantekevää, onko tähti vielä vireessä. Kunhan se on se, joka joskus täytti sydämen. Silmien aukaisijoita tarvitaan. Arvostelu täyttää tehtävänsä, kun se herättelee.
- 4.
-
Nyt kun on lukenut muutamia suomalaisia arviointeja kyseisestä albumista, niin vaikuttaa siltä, että kriitikot toistavat toinen toistensa kliseitä. Missä on kriitikoiden palo arvosteluista? Tuskin kannattaa artistia syyttää uudistumisen puutteesta, jos arvostelut ovat yhtä latteita, mitä väittävät levyn sisällön olevan.
”Uudistuminen” ja ”yllätyksettömyys” ovatkin varsinainen klisee. Huvittavaa. Miksi lähes järjestään, arvosteltaessa varsinkin veteraanimuusikoiden levyjä, törmää tähän samaan analyysiin? Eikö se riitä, että tekee viihdyttävän, tasokasta hyvänolonmusiikkia täynnä olevan levyn? Ikään kuin aina pitäisi olla 13 klassikkoa tusinassa.
Springsteen on joka tapauksessa tehnyt erinomaisen tuotoksen, jonka olen kuunnellut jo useampaan kertaan läpi. Ehkä se ei ollut kriitikoille yllätys, mutta allekirjoittaneelle oli. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, mutta levy yllätti todella positiivisesti. Jos kriitikolla tämä menee niukasti Springsteenin top kymppilevyihin, niin itselläni se menee top vitoseen. Ja se on paljon sanottu se, kun on diggaillut miestä jo 25 vuotta.
En ehkä ole objektiivisin tässä asiassa, mutta levylle viisi tähteä antanut Rolling Stone -lehden toimittaja on pureutunut arvostelussaan siihen, mikä on tärkeintä, eli musiikkiin ja löytänyt hienosti sen ytimen. Kannattaa käydä lukemassa. Lisäksi hän on ilmeisestikin kuunnellut levyn enemmän kuin kerran.
Viime kesänä Helsingin konsertissa käyneenä, ei voi kuin ihmetellä äijän energiaa. Hän heittää edelleen kolmituntisia konsertteja, tauotta ja täysillä. Lavalla nähdään voltteja ja polviliukuja. Keikka teki lähtemättömän vaikutuksen, en muista nähneeni vastaavaa. Ja Tampereen konserttiin tietenkin lähdetään.
Toivoisin kuitenkin toimittajilta jatkossa vähän muutakin kuin ”kyllä tämä autostereoissa varmastikin kuulostaa hyvältä” -tyylisiä kommentteja. Pikkaisen ryhtiä niihin arviointeihin, niin kyllä se siitä. Ottakaa mallia Pomosta.
Niin, ja uskoisin levyn tekevän saman tempuin kuin edeltäjänsä Magic, eli nousee suoraan Billboardin ykköseksi. Kyllä kansa tietää.
- 5.
-
Kaikki Springsteenit olen ostanut ja olen aivan samaa mieltä arvostelusta. Itselleni kaikki 80-luvun jälkeen julkaistut levyt ovat olleet vaan sellaisia pakollisia hankintoja kun ukon äänestä tykkään ja silti ne eivät vain soi kuten vanhat levyt. Ei ole Pomon vika kun vanhenee ja haluaa ukkoutua ja niinhän kaikille käy. Samalla lailla on mm Mellencampille tapahtunut ja silti ostan senkin levyt vaikka ei niitäkään tule soitettua samallalailla kuin nuorempana.
Tämän levyn kuuntelin kaksi kertaa ja hyllyyn meni. Tilalle otin Magicin vaan ei sekään saanut mieltä muuttumaan ja taas soi vanhat levyt. Menneisyyden vanki olen ja sen myönnän mutta senkin allekirjoitan että Pomon uudemmat levyt on aika raskaita kuunnella.
Menen Tampereelle katsomaan keikkaa oli uutta tai vanhaa musiikkia tarjolla. Edellisestä keikasta jäi hyvä fiilinki ja se tuli justiinsa siitä kun tulee niitä vanhoja klassikoita vaikka ne tuntuukin pitkään Pomoa ihailleesta ja monesti nähneesti aina samanlaisilta.
Muille ”arvostelijoille” tiedoksi että käykää katsomassa Billboardin arvostelut Brucen muistakin levyistä. Viisi tähteä ei ole poikkeus ja nehän voi jättää omaan arvoonsa ja muualla on levylle tullut kolmea tasaisesti. Jos on jonkun mielestä viiden tähden albumi niin sitten skaala on kai nollasta kymmeneen. En voisi itsekään neljää enempää antaa missään nimessä.
- 6.
-
Vai ei Springsteen ole kokeillut mitään uutta? Kokeilepa kerrankin tutkia sanoituksia, kyllä ne ovat kehittyneet melkoisesti niin tekniikaltaan kuin varsinkin teemoiltaan. Uran akuvuosikymmenien yksiulotteisten sanoitusten suhteen nykyään nähdään monimerkityksellisiä sanoituksia, joista löytyy uutta tulkittavaa loputtomiin.
Ei ole Springsteenin vika, jos kriitikko keskittyy pelkkään soitantopuoleen ja muu jää huomaamatta.
Uskoisin Springsteenin kehittyneen viime vuosina huomattavasti enemmän kuin arvostelun kirjoittaneen kriitikon.
- 7.
-
Itse olen seurannut Brucen uraa 80-luvun puolivälistä ja miehen koko tuotanto on aika hyvin hallussa. Onkin ollut vaikea ymmärtää suomalaisten kriitikoiden nuivaa suhtautumista tähän Brucen ja E-street bandin uuteen tulemiseen 2000-luvulla, koska mielestäni nämä uudet levyt kestävät kyllä vertailun myös 70- ja 80-luvun tuotosten kanssa. Sen sijaan 90-luvulla Bruce oli oikeasti vähän hukassa ja teki uransa heikoimmat levynsä. Eihän 59 v. Bruce voi kuulostaa samalta kuin 25 v., mutta molemmissa on puolensa ja musa on edelleen hämmästyttävän laadukasta.
Tuntuu, että arvostelijat ovat itse jämähtäneet mielikuvissaan sinne 80-luvulle, koska levyjä ei voida arvostella levyinä, vaan niihin pitää liittää aina stereotyyppisiä mielikuvia niistä ”vanhoista hyvistä ajoista”. Ei se Brucen musa oikeasti silloin niin erilaista/parempaa ollut. Minun on vaikea ymmärtää ihmistä, joka aidosti musiikillisista syistä tykkäsi miehen 70- ja 80-luvun tuotannosta, mutta ei pidäkään näistä uusista levyistä.
Onneksi tämä Springsteenin (ja muidenkin konkariartistien) uusien tuotosten vähättely näyttää olevan pitkälti suomalainen ilmiö ja muualla mailmassa näytetään ymmärtävän, että Springsteen on oikeasti edelleen ajankohtainen ja vitaalinen artisti, ei pelkkä historian haamu.
- 8.
-
Tämä veltoksi valahtanut keski-ikäinen, 80-luvulla Pomon kuuntelun aloittanut (silloin onneksi mentorina vanha konkari, joka tutustutti muuhunkin tuotantoon kuin silloin radiossa pauhanneeseen) toivoisi kovasti olevansa tuon ikäisenä samanmoisessa vedossa: kolme tuntia liveä, liikettä, laulua, huutoa, innostamista tauotta ja täydellä sykkeellä!!! Ei onnistu nuoremmiltakaan moinen - tuli viime kesän stadionkeikoilla todistettua! Tampereella nähdään :)
- 9.
-
”sillä faneille, jotka hekin ovat pääosin ylittäneet keski-iän rajapyykin”
Näin alle keski-ikäisenä (28v.), joka rakastui Pomon musiikkiin 16- vuotiaana kuullessaan ensimmäistä kertaa Riverin, Pomo jaksaa aina yllättää. Vaikka arvostankin hänen 80 luvun musiikkiaan, parhaat tarinat löytyvät myöhemmiltä levyiltä, jolloin miehen ei ole tarvinnut enää miettiä kaupallisuutta vaan on saanut tehdä musiikistaan juuri sellaista kuin on halunnut. Eikä yksikään levy ole ”auennut” minulle kerta kuuntelemalla. Mutta levy toisensa jälkeen päätyy hyllyyni ja sydämeeni. Tosiasiahan on että mies olisi voinut jäädä lepäilemään jo aikoja sitten. Mies itse kirjoittaa levyllään muistosanat Danille, mutta yhtä hyvin ne kävisivät kiitokseksi hänelle itselleen; ”Of course we all grow up and we know ”it's only rock and roll”.. but it's not. After a lifetime of watching a man perform his miracle for you, night after night, it feels an awful lot like love.”
Siltä se tuntui Helsingissä ja siltä se tulee tuntumaan Tampereella. - 10.
-
Silkkaa paskaa. Tämä on toki minun mielipiteeni
- 11.
-
”Keskinkertaiseksi” ja ”yllätyksettömäksi” albumiksi on WOAD myynyt yllättävän hyvin. Numero ykkönen seuraavissa maissa (tähän asti): Yhdysvallat, Britannia, Irlanti, Saksa, Hollanti, Italia, Ruotsi, Norja, Uusi-Seelanti… ja Suomi!
- 12.
-
Olisi mukava tietää montako Springsteenin levyä arvostelijalla on hyllyssä. Veikkaan ettei montakaan, sen verran hukassa kaveri oli.
- 13.
-
Eihän kukaan voi aina levy levyn jälkeen tehdä uutta mestariteosta. 70- ja 80-luvun levyt, kuten Greetings, Born to Run ja Born in the Usa ovat aivan huippuja, eikä niitä mikään Brucen levy tule koskaan peittoamaankaan. Tuntuu oudolta, että joku ajattelee, että näin pitäisi olla.
Aika suppeaa kirjoittelua arvostelijalta, kun ei ole edes ottanut mitään kantaa albumin yksittäisiin kappaleisiin. Mielestäni WOAD on erinomainen albumi. Siinä on monipuolisuutta ja syvällisyyttä. On iloa ja vakavampaa pohdintaa. Mm. The Wrestler on todellinen helmi. Levyltä löytyy taas vahvaa tulkintaa Brucen esittämänä.
Ja siitä viime kesästä.. Ei voi kuin äimistellä, kuinka melkein 60-vuotias mies paukuttaa kolme tuntia lähes tauotta sellaisella energialla ja innolla. Ottaen huomioon, että mies on soittanut jo lähes 40 vuotta. Aivan huikeaa! Ja kesäkuussa sitten Tampereella!
Kommentit
Keskustelut
Facebook