Levyarvostelu: Fall Out Boy - Folie á Deux

16.12.2008

albumit, hitit, musiikki, Bad, levyarvostelut, The Rasmus, rakkaus, kooma

Kappaleet: 1. Disloyal Order Of Water Buffaloes 2. I Don’t Care 3. She’s My Winona 4. America’s Suitehearts 5. Headfirst Slide Into Cooperstown On A Bad Bet 6. The (Shipped) Gold Standard 7. (Coffee’s For Closers) 8. What A Catch, Donnie 9. 27 10. Tiffany Blews 11. w.a.m.s. 12. 20 Dollar Nose Bleed 13. West Coast Smoker
Tuottaja: Neal Avron, The Neptunes
Levy-yhtiö: Universal
Artistin kotisivu: www.falloutboyrock.com

Fall Out Boy kasvoi Infinity On High -albumillaan jättiläiseksi ja on jättänyt taakseen loputkin punk-maneerit Folie á Deux -albuminsa myötä. Tähän jää helposti koukkuun.

Fall Out Boy onnistui vaihtamaan räyhäkkäät punkrallattelut hittivetoiseksi ja jopa salonkikelpoiseksi poprockiksi menettämättä kasvojaan Infinity On High ?albumillaan vuonna 2007. Temppua tietenkin kritisoitiin, mutta menestys oli niin taattu, että myyntiluvut, jotka rikkoivat miljoonia, vaiensivat pahat suut. Eikä sille mitään voi, että This Ain’t A Scene, It’s An Arms Race sekä Thnks Fr Th Mmrs-raidat olivat vuoden 2007 suurimpia hittejä millä tahansa asteikolla.

Folie á Deux jatkaa siitä mihin edellinen levy jäi ja lisää vettä myllyyn vieläkin tarttuvammalla yleislinjalla eli hemmot ovat keksineet menestyskaavan ja se toistetaan sekä toistetaan mallikkaasti. Nyt tähän liisteriin ovat tarttuneet mukaan myös kovatasoiset vieraat, kuten Panic At The Disco, Debbie Harry, Elvis Costello, Lil Wayne sekä The Neptunes tuottajamuodossa ja räpäyttäjänä Pharrell Williams. Lisänimistä ei ole suurta iloa, sillä albumin materiaali on ilman heitäkin varsin onnistunutta. Kaikkiaan Folie á Deuxista onkin turha yrittää poimia parhaita hetkiä, sillä niin tasavahvaa hittimateriaalia yhtye on onnistunut purkittamaan.

Suurimmaksi hitiksi voi hyvästä ja tasaisin hitein kuorrutetusta kokonaisuudesta huolimatta jäädä I Don’t Care, joka on pykälän muita tarttuvampi raita. America’s Suiteheart tuskin yltää samaan, mutta silläkin luulisi top 20 -sijoituksia maailmalta irtoavan. Koomista Folie á Deuxissa on se, että Fall Out Boyn taustat kuulostavat hyvinkin samalta kuin kotoisen The Rasmuksen tuoreimman albumin materiaali. Siinä missä The Rasmus menee tämän edelle on lopullinen soundimaailma, sillä Fall Out Boy ei jytise, vaan kihisee, mutta ei häiritsevästi.

Folie á Deux on samaan tapaan hyvä albumi, kuten oli myös Infinity On High, mutta samalla kaikki tämä tarttuvuus johtaa siihen, että superlatiivein ei Fall Out Boyn tuoreintakaan albumia voi kuvailla. Hyvin tämä rullaa ja tarttuu mieleen raivostuttavan helpolla, vaikka sitä ei haluaisikaan. Hittipitoinen ja tarttuva levy on aina jollain tapaa teolliselta tuotteelta haiskahtava. Tällainen musiikki ei vain yksinkertaisesti voi syntyä pelkästään rakkaudesta musiikin tekemiseen, mutta tuote voi silti olla kohdallaan.

Anssi Järvinen