Levyarvostelu: Uniklubi - Syvään valoon

18.3.2009

kukka, musiikki, orkesterit, levyarvostelut, kuolemat, rock, raskaus, albumit, Sony, radio

Kappaleet: 1. Jäämaisema 2. Polje 3. Sydän 4. Anteeksi 5. En rakasta sinua enää 6. Kukka 7. Mitä vittua 8. Syvä valo 9. Pyörät 10. Liian lähellä 11. Niin kuin kaikki muut 12. Loppuun asti
Tuottaja: Jari Latomaa
Levy-yhtiö: Sony Music
Artistin kotisivu:www.uniklubi.net

Uniklubin raskas poljento uppoaa kansaan levy toisensa jälkeen. Se on outoa, sillä musiikillisesti yhtye polkee paikallaan ja laulaa samaa, teennäisen raskasta tarinaa.

Surua, kuolemaa, synkkyyttä ja kaiken maailman raskautta voi käsitellä monella tavalla. Uniklubin tapa on ehkä vastenmielisin, sillä se on persoonatonta tuskailua ahdistavien tunteiden ja paineiden vallassa, mutta yhtään tarinaa voi yhdistää mihinkään todelliseen. Jostain syystä Jussi Selon sydämensä kyllyydestä vetämät laulut eivät vain tunnu siltä kuin ne tulisivat sittenkään niin syvältä kuin itse ääni, joten Uniklubin tuska jää pinnalliseksi eikä oikeasti tunnu henkilöityvän keneenkään. On silti lähes mestarillista, että Uniklubin musiikki onnistuu samalla olemaan kerrasta toiseen tarttuvaa ja kuulostaa hittikamalta, mutta sanat voisi vaihtaa mihin tahansa teiniangstivuodatukseen eikä eroa juuri huomaisi.

Neljännen kerran yhtye on tehnyt musiikillisesti suorituksen, joka jää kylmäksi tusinarockiksi. Vaikka yhtyeen soittotaito on parantunut selkeästi näinä vuosina, niin vieläkään orkesteri ei uskalla rikkoa musiikkinsa peritylsää rakennetta kuin Kukka-kappaleessa. Muuten suoritetaan samaa kaavaa alusta loppuun ja kun kyse heavyn ja rockin ristisiitoksesta, niin Uniklubi valitettavasti tuntuu tahkoavan teoksia, jotka on kuultu jo tuhansia kertoja viimeisten vuosikymmenten aikana. Tai ainakin heidän omilla levyillään. Kehitys kehittyy, mutta se ei kuulu tarpeeksi Syvään valoon -levyltä.

Parasta Syvään valoon -albumilla on kokonaisvaltaisen kiukkuisesti etenevä Mitä vittua, poikkeuksellinen Kukka sekä se luja usko itseensä, joka tästä touhusta huokuu. Lopputulos on aidon teinikiukun huipentumaa alusta loppuun ja on ymmärrettävää, että jollekin tämä voi jossain vaiheessa elämää olla se maailman kovin juttu. Ei kuitenkaan ole pelkoa, että se vaihe vaivaisi pientä ihmistä pitkään, sillä tämän yli kasvetaan. Aina on kasvettu.

Anssi Järvinen