Plaza

Dome

MURS: Murs for President (****)

21.10.2008

albumit, levy-yhtiö, profeetat, Michael Jackson, Hamilton, USA, Yhdysvaltain presidentti

mursforpresidentKuka voi haluta Yhdysvaltojen presidentiksi? MURS haluaa, vaikka vaalityö jää tällä Murs for President -albumilla vajaaksi. Näin onkin ehkä parempi.


MURS ei kuulosta tutulta kuin asialleen vihkiytyneiden hip hop -fanien mielissä, mutta todellisuudessa tämä 30-vuotias on ollut viimeisen 10 vuoden aikana mukana niin monella albumilla, että hän voikin olla hardest working man in hip hop business. Murs for President on jo miehen seitsemäs soololevykin, joten ikäisekseen hänellä on asiaa riittänyt.

Murs for President on tekijänsä ensimmäinen albumi isolle levy-yhtiölle eli vihdoin tämä kalifornialaisräppärin kyvyt on havaittu myös isommissa kuvioissa. Eikä isompi julkaisija ole puuttunut miehen sanomisiin ainakaan päällisin puolin. Eikä juuri musiikkilinjaankaan eli vaikka usein suureen kuvioon päätyessä iskee silmiin dollarien kuvat, niin MURS vain parantaa otettaan. Murs for President on asenteellinen ja silti asiallinen albumi, jossa selvitetään kansalaisten tilannetta, kuten The Science -raidassa. Kaikki ei ole USA:ssa hyvin ja sehän tiedetään, mutta ei presidenttiehdokas MURS mikään profeetta ole, vaan näkee asiat yhdestä pienestä kulmasta.

Uusimmalle albumilleen MURS on saanut mukaansa luottotuottaja Patrick Douthitin eli 9th Wonderin, jonka kanssa MURS on ennenkin materiaaliaan työstänyt. Lopputulos on tällä albumilla entistäkin onnistuneempi ja vaikka tuottajia on enemmän kuin koskaan, niin linjassa ei ole säröjä. MURSin linja on ihailtavan old school, samplet onnistuneita, riimit toimivia ja vierailijoilla ei ole tarvinnut pröystäillä. Mukana ovat tähden itsensä lisäksi vain Snoop Dogg, will.i.am sekä Tyler Woods, mutta tuntuu kuin ryhmää olisi enemmänkin, sillä samplejen muodossa mukana ovat myös mm. Michael Jackson, James Blunt ja Anthony Hamilton.

MURSin uutukainen on positiivinen yllätys eikä nimestään huolimatta liian poliittinen tai ärsyttävän valistava, vaan myös viihdyttävä ja sellainen hip hop -albumi, jota voi kuunnella nekin, joille hip hop ei välttämättä ole rakkain asia maailmassa. Albumi paranee loppua kohden ja osoittautuu yhdeksi vuoden lämminhenkisimmistä hip hop -levyistä. Tästä pitävät huolen mm. Breakthrough, Love And Appreciate 2 sekä A Part Of Me. Kaikki kolme ovat hivelevän hienoja MURS-raitoja.

4

PlusMiinusNolla
+ Ihastuttavan sielukasta hip hopia ilman turhan muodikkaita soundeja
+ Samplet erittäin onnistuneita
- Murs for President -nimi hämää luulemaan MURSia saarnaajaksi


www.myspace.com/murs

 

Anssi Järvinen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös