Plaza

Dome

Nas: Hip Hop Is Dead

23.1.2007

albumit, Klassikot, viihde

hhisdeadNerokkaan ärsyttävästi nimetty Nasin Hip Hop Is Dead ei jää vain nimensä puolesta ihmisten mieleen, sillä tarjolla on myös laadukasta sisältöä. Nasir Jonesin linja on aina ollut raflaavan asiallinen ja sitä linjaa tuo Hip Hop Is Dead -nimi jatkaa. Vaikka levy paikoin jää valjuksi, niin silti loppupisteet ovat hyvät.


Nasin uralle mahtuu mahtilevyjen lisäksi muutama heikkokin hetki, mutta Hip Hop Is Dead luo taas uskoa siihen, että hip hop ei todellakaan ole kuollut. Se ei ole edes henkitoreissaan, rampautunut eikä uupunut, vaan se potkii siinä kuin mikä tahansa muukin elinvoimainen musiikkigenre.

Hip Hop Is Dead ei ole täydellinen albumi, mutta hyvää viihdettä ja paikoin Nas on onnistunut luomaan jopa klassikoiksi kasvavia raitoja. Ainakin nimibiisi Hip Hop Is Dead on niin rullaava, että se jää elämään pitkäksi aikaa. Raidalla on mukana will.i.am, joka ei ole onnistunut latistamaan tunnelmaa, vaikka senkin tempun herra osaa.

Myös Kanye Westin ja Kelisin vierailuvuoroihin on osunut varsin letkeät ja toimivat raidat, joten niistä riittänee riemua pitkään. Oikeastaan Hip Hop Is Dead notkahtaa vain vähän niistä korkeista odotuksista, joita Nasin albumia kohtaan etukäteen oli asetettu. Miehen riimit ovat yhä selkeitä, täynnä asiaa eikä asennekaan ole vinksahtanut vuosien saatossa.

Näin hyvä hip hop ei ole kuollut, mutta huono saisi olla. Kuten mikä tahansa huono musiikki.

www.universalmusic.fi

Anssi Järvinen

1.

Jep jep…

Nas on edelleen se nerokas 2000-luvun Nasir Jones, joka teki loistavan paluun Stillmaticilla. 2000-luvulla Nas on tehnyt melkeinpä pelkkiä loistolevyjä. Vuoden 1994 Illmatic onkin sitten aivan oma tarinansa. Hip hop is dead on kuitenkin juuri sitä kuin arvostelussakin.

Voiko sitä tuon yksinkertaisemmin sanoa.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös