Office Building: Violent Heart
14.10.2004
Office Building tekee maanläheisellä tavalla mahtipontista ja riipaisevaa popmusiikkia. Rakennuspalikat haetaan oman maailmannurkkamme melankoliasta, siitä valkoisemmasta amerikkalaisesta juurimusiikista ja brittiläisestä kitarapopista.
Levy alkaa todella hienosti herkällä Eyes On The Roadilla. Yksinkertaisen arpeggion, läskibasson ja hienon kelttiläisen viulun varaan rakennettu pala arkipäivää on After The Slaughterin ohella levyn hienointa antia. Ekan kappaleen jälkeen siirrytään rokkaavampiin maisemiin. Parilla ekalla kuuntelulla Burn In The Speediin ja Never Leave The Groundiin (levyn kaksi ekaa sinkkua) oli hiukan vaikea löytää tarttumapintaa, mutta aamuisin ne tuntuvat soivan tiukasti päässä. Sen jälkeen levyä unohtuikin helposti kuuntelemaan nelisen kertaa päivässä.
Pari biisiä ennen hienoa After The Slaughteria levyn rytmi tuntuu olevan hiukan hukassa, mutta onneksi se löytyy. Kolme viimeistä kappaletta toimivat: Slaughterin paatos, Secret Doorin hieno kitarariffi ja androgyyninen vokaali ja Sliden syna.
Sävellykset ja sovitukset ovat upeita läpi koko levyn. Kultaturbokiitos viulistille ja kosketinsoittajalle sekä Laurilan mykistävän hienolle äänelle.
Teksti: Arttu Tolonen / Nöjesguiden





Kommentit
Keskustelut
Facebook