Paul Weller: 22 Dreams (****)
3.7.2008
Juuri 50 vuotta täyttänyt Paul Weller ei tee huonoja levyjä. On vain hyviä ja parempia ja vanhetessaan Weller on tehnyt nimenomaan näitä parempia, kuten 22 Dreams -levynsä.
Paul Wellerin ura The Jamin ja The Style Councilin jälkeen on ollut tasaisen varmaa taapertamista levystä toiseen. Taapertamista siksi, että herra on pitänyt niukan, eleettömän ja silti musiikillisesti täyteläisen linjansa ilman sen suurempia temppuiluja. Soolouran alku oli suruisaa ja koskettavaa, kuten vuonna 1993 julkaistu Wild Wood eikä tuota herkkää otetta ole pahemmin raadeltu myöhemminkään, vaikka kolme vuotta sitten As Is Now -albumilla mies jopa iloitteli muutaman kappaleen varran.
22 Dreams on täydellinen jatke Wellerin uralle ja palkitsee takuuvarmasti miehen fanit. Palkitsee jopa niin hyvin, että levy sujahtaa yhdeksän albumia sisältävän diskografian parhaimmistoon, vaikka onkin uskomattoman pitkä, moniulotteinen ja tästä johtuen myös työläämpi kuuntelukokemus kuin moni aikaisemmista Weller-levyistä.
Albumin nimi 22 Dreams on osuva, mutta sisältö ei todellakaan ole vain tuutulaulu-osastoa, vaikka sellainenkin eli Lullaby Für Kinder mukana on. Weller rähistelee hänelle jopa rajulla tyylillä, kuten Noel Gallagherin kanssa tehdyssä Echoes Round The Sun -kappaleessa tai nimibiisissä 22 Dreams, mutta enimmäkseen hän tarjoilee tyylilleen uskollista folkia. Wellerin folk on ihastuttavan omaperäistä eikä sitä voi leimata kovin brittiläiseksi, vaikka tämän britimpi ei juuri kukaan voi olla. Hienoimmillaan muhkean ukkomainen Weller-tyyli iskee korvaan kappaleissa Where’er Yer Go tai kauniissa Invisiblessä.
Kaikkiaan pitkä 22 Dreams on hieno albumillinen, jonka löytävät Suomessa turhan harvat. Weller ei aiheuta kohuja, täytä kansikuvia eikä oikeastaan näykään missään, joten tämä on ymmärrettävää, mutta samalla sääli. 50-vuotias Weller kuuluu Britannian tärkeimpiin artisteihin ja heihin hänet kotimaassaan lasketaankin. Harmittavan harvoin ylistystä lohkeaa muualta maailmasta.
![]()
PlusMiinusNolla
+ Moniulotteinen ja pitkä 22 Dreams on Welleriä parhaimmillaan
+ Jopa niin pitkä levy, että materiaali olisi riittänyt kahteenkin levyyn
- Suomessa turhan tuntematon Weller osoittanut olevansa aivan Morrisseyn tasoinen ukko
Anssi Järvinen
- 1.
-
vai morrissey… hhhhmmm….. weller on parempi!
- 2.
-
Piti heti käydä kurkkaamassa Wellerin sivuille ja saamassa esimakua uutuudesta. Ja nyt levykauppaan! Ja mitä työläämpi kuuntelukokemus komeaääniseltä mieheltä, sen parempi!





Kommentit
Keskustelut
Facebook