Plaza

Dome

Proteus: The Nature Of The Beast (**)

31.8.2008

albumit, DJ, kätilöt, Kokoelmat, musiikki, Apocalyptica

proteusalbum211DJ Proteuksena tunnettu Harri Andersson on tiskijukkana suomalainen harvinaisuus eli kansainvälisesti menestynyt. Artistina Proteuksella on vielä matkaa maailmanvalloitukseen.


Hard nrg on kenties lähimpänä oikeaa, jos Proteuksen musiikkia pitää sanoin kuvata. Se oli ainakin ohjenuora, jota mies lähti seuraamaan yli 10 vuotta sitten ja DJ-ura on kantanut niin pitkälle, että vuosina 2004 ja 2005 hänet rankattiin maailmalla parhaaksi hard dance -tiskijukaksi. Enimmäkseen ulkomailla mies onkin soittanut levyjään, mutta ehtinyt vuosien saatossa perehtyä myös tuottamiseen.

The Nature Of The Beast on kokoelma Proteuksen omia teoksia ja remixejä muiden kappaleista. Albumilla soivat niin Apocalyptica (Grace), Turmion Kätilöt (Verta ja lihaa), Kuroshio Current (Hollow Man), DJ Rx (Hellfire) kuin moni muukin. Kaikista raidoista on mukaan mahtuneet vain Proteuksen tavalla tai toisella käsittelemät versiot. Sinänsä hyvät versiot sekoittavat pollaa siinä määrin, että The Nature Of The Beast ei tunnu Proteus-levyltä, vaan kokoelmalta irrallisia teoksia. Tuntuukin, että rakenteen ohjenuorana on ollut vain tempo ja sen kiihdyttäminen kohdi synkkää loppua. Vain puolivälin Farewell antaa hetken lepoa ja sitten taas lähdetään kiihdyttämään.

Remixien läsnäolo on silti tämän albumin elinehto, sillä albumillinen Proteuksen omaa musiikkia ei pääsisi tarkastuksesta läpi. Valitettavasti miehen itsensä tekemät kappaleet eivät ole suuria musiikillisia hetkiä, vaikka tavoiteltua tanssilattiakaaosta sopivalla hetkellä saavatkin aikaiseksi. Musiikillisesti ne ovat todella tylsiä. Proteus kuitenkin painii soundilaadun puolesta maailman kärkinimien joukossa, joten vielä, jos säveltäminen taittuisi, niin artistinakin mies voisi olla lajissaan yhtä arvostettu kuin tiskijukkana.

Ilman raitojen väliin jätettyjä taukoja The Nature Of The Beast voisi toimia ”tunti turpaan” -tyylisesti, mutta tällaisena albumi jää keskinkertaiseksi. Sama tunne valtaa mielen toistuvasti Turmion Kätilöt -remixin kohdalla, joka on aivan kuin Ruoskaa toisella nimellä.

2

PlusMiinusNolla
+ DJ Proteus on rankka ja taitava
- Artisti-Proteus vasta puolivälissä omaa genreään
+ Onnistuneet remixit nostavat albumin tasoa
- Ilman remixejä The Nature Of The Beast olisi lähinnä ääntä ilman musiikkia


www.djproteus.com

 

Anssi Järvinen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös