Plaza

Dome

Raskaampaa joulua

4.12.2006

perhejuhlat, Teräsbetoni, albumit, Klassikot, tyyli, polkat, varpuset, Kokoelmat, kitara, Jatko-osa

raskasonjouluHeavymiehet Nightwishin, Teräsbetonin, Charonin ja parin muun kotimaisen lekan takaa ovat astuneet studioon yhdessä tehdäkseen joululevyn. Konsepti on kiehtova ja kummallinen, mutta lopputuloksena on varsin toimivaa tykittelyä. Puritanistihevareille tästä ei ole mitään iloa, vaan enemmänkin surua, mutta esimerkiksi Teräsbetoniin tai siihen aikaisempaan Raskasta joulua -kokoelmaan ihastuneille tämä on ehdoton lisä pukinkonttiin.

Raskaampaa joulua –albumia kerrasta toiseen kuunnellessa ei vain voi välttyä siltä ajatukselta, että hevaritkin tahtovat osansa kaupallisen joulun potista hinnalla millä hyvänä. Ajatus rauhallisesta perhejuhlasta on kaukana, kun tämä levy räpsähtää soimaan.


Taannoinen Raskasta joulua ja tämä jatko-osa Raskaampaa joulua ovat kuin kaksi marjaa. Ensimmäisellä albumilla vuonna 2004 revittiin kappaleiksi Nisse-polkka, Varpunen jouluaamuna, Enkeli taivaan sekä kahdeksan muuta klassikkoa. Sen luulisi riittäneen hevikansalle, mutta kuinkas sitten kävikään eli tässä sitä ollaan toisen osan kimpussa vain kaksi vuotta myöhemmin.

Tällä kerralla hevarit möyhentävät sellaisia helmiä kuin Ave Maria (Marco Hietala & Peter Lerche), Petteri Punakuono (Ville Tuomi), En etsi valtaa, loistoa (J. Ahola) ja niin edelleen. Jokainen vokalisti vetää omalla tyylillään ja antaumuksella niin korkealta ja niin kovaa kuin vain pystyy. Pääasiassa ovat falsetit, kitarat sekä tietysti… joulu.

Raskaampaa joulua on kelvollinen joululaulupaketti, mutta mitään harrasta ja perinteistä tässä levyssä ei ole, joten kannattaa tutustua aiheeseen ennen hankkimista. Jos aioy ladata “jotain jouluista musiikkia” perhejuhlan kunniaksi soittimeen, niin harkitse pariin otteeseen muitakin vaihtoehtoja.

Anssi Järvinen

1.

Arvostelusta paistaa läpi se, että toimittaja Järvinen ei ole levyä nähtävästi kokonaan edes kuunnellut. Ave Maria on kaikkea muuta kuin möyhennystä, ja levyltä löytyy huomattavan monta kappaletta, joissa ei korkealta ja kovaa vedetä… Toivon mukaan pukki tuo levyn paketissa toimittaja Järvisenkin perheeseen, jotta hän pääsee tähän tutustumaan. Arvion perusteella tälle olisi tarvetta.

2.

”Heavymiehet Nightwishin, Teräsbetonin, Charonin ja parin muun kotimaisen lekan takaa…”

Ketkähän tuolla on Nightwishistä ???

Jos viitataan Marco Hietalaan, niin parempi olisi mainita TaroT. Eli:

”Heavymiehet Tarotin, Teräsbetonin, Charonin ja parin muun kotimaisen lekan takaa…”

3.

Järrrrvinen, ei näinnnnn!

4.

Mie ostin vaan mie en tajunnu. Maittaa se maallinen mammona heviristuksilleki ja ihan samaa miletä tästä levystä kriitokon kanssa olen. vaan pittääkö sitä kiukutella jostaki Hietala-viittauksista? Eikö se oo Nightwishissa vai oonko mieki nähny väärin? En ole ja vot vaikenee.
Levyn paras piisi on jp leppäluodon tonttu. oispa mahtvaa nähä livenä tämän levyn tekijät. Sais nauraa kunnolla.

5.

kaikkia vitun pellejä sitä näkeekin, taiat olla joko hinari tai uskovainen kun et tykkää,
no oo onnellinen ja muista imee se sormi puhtaaks kun vedät sen pois sieltä perseestäs!!!

6.

Se on näemmä heti kun hevimusiikki liitetään mihin tahansa konseptiin, niin siitä tulee heti rienausta tai möyhennystä, niin kuin Järvinen kuvailee. Se on kumma juttu, että kaikenmaailman iskelmä”tähdet” ja popstarat saavat raiskata joululauluja vuodesta toiseen, mutta heti kun se tehdään hevin muodossa, niin johan siitä äläkkä nousee. Itselle ainakin kolahti heti.

7.

Musta on hienoa että Joulumusaa voi kuunnella erilaisina versioina sillä vaikka rakastan niitä iän ikuisia vanhankansan versioita niin sielu lepää kun kuulee raskaanpaakin versiota VARSINKIN KUN NE ON HYVIÄ VERSIOITA!!!!joten suut suppuun ja kuuntelemaan raskaampaa Joulua….;)

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös