Plaza

Dome

Ronnie Starr: Off the City

18.5.2007

pitkäikäisyys, mökki, ahdistus, kesäloma, rock, suomalaisuus, masennus, Soundtrackit, musiikki

Ronnie Starrin toinen pitkäsoitto, Off the City, julkaistiin juuri oikeaan aikaan. Se on sopivan kesäinen, mukava ja mutkaton kuunneltavaksi näin kesän kynnyksellä. Kesän odotuksen lisäksi uskoisin sen soveltuvan myös itse kesän, ja varsinkin kesäloman, soundtrackiksi loistavasti. Off the City on niitä levyjä, joita kuunnellaan huonolaatuisista nappikuulokkeista mankeloidessa jäätelökioskille tai pitkällä automatkalla mökille.

Albumin kaikki kymmenen kappaletta ovat hyvin tavallisen ja tutun oloista rockia: lähes jokaisessa kappaleessa on jokin osa, jonka tietää kuulleensa joskus ennenkin. Tämä ei kuitenkaan ole pahasta, sillä tutun oloisista elementeistä on onnistuttu tekemään oman kuuloinen. Juju onkin juuri bändin taidossa soveltaa jo olemassa olevia elementtejä lisäten niihin jotain omaa.

On hyvin, hyvin hämmästyttävää, että Ronnie Starr on suomalainen. Suomi, tuo tuskan, ahdistuksen ja masennuksen maa luulisi toimivan innoittajana vain edellä mainittuja tunnetiloja kuvaavaan musiikkiin. En silti voi väittää, ettei Off the Citystä löytyisi pientä suomalaisuuden tuomaa ”tunnelisää”. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä suurin osa levystä on irtojäätelökioskiakin kesäisempää menoa.

Off the Cityltä on hyvin vaikea poimia niitä parhaita kappaleita. Yhtäkään täytebiisiä ei ole päässyt mukaan, eikä yksikään kappale nouse muiden yläpuolelle. Kylmänhiki kohoaa otsalle, kun levyltä pitäisi valita vain yksi kappale kuunneltavaksi. Enhän minä edes muista kappaleiden nimiä, vaikka kuuntelukertoja on takana jo yli kymmenen! Tämä joko kertoo, että levy on a) tylsä tai b) harkittu kokonaisuus. Kallistun jälkimmäiseen.

Ilkeämpi ihminen voisi kyllä sanoa, että koko Off the City on veistetty samasta puusta. Ilkeämpi ihminen voisi myös epäillä levyn kestävän kuuntelua liian vähän. Vaan miksi suotta kaivella asioista niiden ikävimpiä puolia esiin, onhan Ronnie Starr kuitenkin onnistunut tekemään hyvältä kuulostavia kappaleita yhden kesän tarpeisiin. Sitä paitsi, tämä levyhän katoaa kuuntelusta syksyn alkaessa (ellei sitten se mainitsemani Suomilisä tee tästä myös syksyyn sopivaa, mikä tietenkin olisi hyvin mukavaa), joten pitkäikäisyys ja sen puute eivät tässä tapauksessa haittaa lainkaan.

Ensi kesän alussa Off the City palaa joka tapauksessa soittimeen kesäfiiliksen luojaksi ja se, jos mikä, on pitkäikäisyyttä.

kaista

 

Riku Immonen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös