Röyksopp: The Understanding
1.7.2005
Bergenläiskaksikon kolmen vuoden takainen debyytti Melody A.M. oli yllätyshitti: kukaan tuskin osasi odottaa tuoreen turskan ja vuonojen maasta mainstream-menestykseen ja miljoonalukuihin yltävää elektronisen kuuntelumusiikin hittibändiä.
Näin ollen odotettua The Understandingiä ympäröivät hurjat odotukset – myös uudistumisen suhteen. Chill out, johon Röyksopp ensilevynsä aikaan helposti lokeroitiin, on jo pitkään ollut pahimmanlaatuinen kirosana. Yhtyeen sointi on periaatteessa monin puolin samankaltainen kuin esikoisella, mutta muutosta on tapahtunut. Siinä missä Melody A.M. pysyi kotona, The Understandingin alkupää hakeutuu tanssilattioille: helppo singlebiisi Only This Moment, sielukas 49 Percent ja lomadisko Follow My Ruin nojaavat teknoon, houseen, garageen ja jopa euroon.
Vokaaleissa kuullaan niin lukuisia vieraita kuin Erlend Øyeltä kuulostavia Röyksopp-poikiakin (miksi kaikki electronica-artistit alkavat laulaa toisella levyllään?). Melodiamaailma lainehtii edelleen kepeän melodramaattisesta kaihoisan mystiseen tunnelmointiin. Loppuvaiheilla Röyksopp vaihtaa synkemmälle ja hitaammalle vaihteelle. Alpha Male hypnotisoi ja Dead To The World herättelee Twin Peaksin tunnelmia.
Röyksopp mallia 2005 ei ole varmasti kaikkein ajankohtaisin ja muodikkain bändi planeetalla. Mutta niille keitä ei kiusaa olla so 2003 The Understanding on hienon bändin vakuuttava paluu.
Teksti: Teemu Fiilin / Nöjesguiden





Kommentit
Keskustelut
Facebook