Santana: Ultimate Santana (***)
6.11.2007
Santanan ensimmäinen Greatest Hits –kokoelma julkaistiin jo 33 vuotta sitten. Uusin hittikimara Ultimate Santana voisi olla turha rahastus, mutta legenda on taiteillut mukaan sopivasti uusiakin kappaleita.
Heinäkuussa 60 vuotta täyttänyt Santana on 40 vuoden urallaan kokenut monet mäet, joiden suunta ei aina ole ollut ylöspäin, mutta onnistunut luomaan noissa rinteissä mairittelevan määrän hienoja kappaleita. Niin myös kokonaisia albumeja ja kokoelma-muodossa tuntuukin hieman väkivaltaiselta typistämiseltä työntää markkinoille yhden levyn ja 18 kappaleen katsaus valtavan pitkään uraan.
Ultimate Santana on juuri niin typistetty kuin odottaa saattaa, mutta levyn julkaisun voi ymmärtää uuden materiaalin kautta. Kun miehen ura lähti vuosituhansien vaihteessa uuteen ja ällistyttävään lentoon Supernatural-albumilla, niin hän on jatkanut siitä asti duettojen tekemistä. Näitä vierailevin vokalistein kuorrutettuja viisuja on Ultimatellekin saatu lisää ja ne tekevät tästä osittain uutuudenkarheaa Santana-levyä muistuttavan julkaisun.
Albumin aloittaa Chad Kroegerin tähdittämä Into The Night. Nickelback-vokalistin avaus on tyypillinen Santanan pop-rock-veivaus, jolle on helppo povata radiosoittoa eli orastavaa hitteyttä. Kun perään pukataan Smooth ja Maria Maria, niin linja muodostuukin varsin vietteleväksi. Kahta jälkimmäistä kulutettiin tosin aivan liikaa aikoinaan eivätkä ne maistu vieläkään kaikille tuon yliannostuksen jäljiltä.
Tunnelma palautuu tuoreeksi Jennifer Lopezin ja Baby Bashin tähdittämällä This Boy’s Fire –uutuusraidalla, jonka jälkeen kuulija viedään kauas menneisyyteen eli aikoihin, jolloin Santanasta alettiin käyttää kitarasankari-nimitystä. She’s Not There ja Black Magic Woman eli tutut 70-luvun klassikot edustavat sitä mistä vanhempi sukupolvi Santanan suuruuden tunnistaa. Samaan nostalgiavirtaan kuuluvat mm. Samba Pa Ti, Evil Ways ja Oye Como Va.
Albumin hienointa materiaalia edustaa The Game Of Love, joka kuullaan levyllä Michelle Branchin sekä Tina Turnerin lauluin. Mahdotonta sanoa kumpi näistä on parempi, sillä molemmissa on hetkensä. Levyn heikoin osa on puolestaan Interplanetary Party, joka tuo raivostuttavasti mieleen Kissin I Was Made For Loving Youn. Bilebiisi á la Santana, mutta juuri tällainen materiaali osoittaa, että ei Santana mikään supernero ole, vaan myös taitava näpistäjä.
Ultimate Santana kuulunee syksyn kokoelmasateen parhaimmistoon, vaikka 40 vuotta pakattuna yhdelle cd:lle onkin aivan mahdoton tehtävä, jotta herran tekemisistä saisi kattavan kokonaiskuvan. Nyt kuullaan vain 14 suurinta hittiä sekä viihdyttävät uutuudet.
Se on outoa, että vaikka Santana julkaisi vuosina 1977-1998 ainakin tusinan albumeita, niin tuolta väliltä ei miehen materiaalista ole löytynyt yhtään tälle kokoelmalle kelvannutta kappaletta. Olisihan sitä voinut malliksi laittaa edes jonkin biisin, että suuretkin massat ymmärtäisivät ukon olleen elossa noinakin vuosina.![]()
PlusMiinusNolla
+ Uudet raidat hittejä
+ Vanhat raidatkin hittejä
- Yhteen levyyn mahtuu vain pieni ripaus massiivisesta urasta
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook