Soul Tattoo: Soul Tattoo
29.9.2004
Vanhat Hearthill-miehet palaavat seikkailuiltaan saman katon alle. Viulisti puuttuu, mutta vanha vimma on tallella. Jotkut ihmiset onnistuvat aina tuomaan toisissaan sen parhaan puolen esille.
Levyn avaa rockaava Scarecrow Jimmy, jossa Samuli Laihon kitara pääsee oikeuksiiinsa. Laiho loihtii kitarastaan muutenkin kiitettävän määrän sävyjä tällä levyllä. Healing Sanctuary perustuu Petri Walli -tyyliseen pseudoitämaiseen riffiin. Anywaysin lap steel -kitara on hienoa työtä. Healing Sanctuaryn hälysample istuu todella hyvin bändin puhdasoppiseen rockaamiseen. Muitakin herkullisia kone-elementtejä on käytetty, kuten Scarecrow Jimmyn väliosasta ulos vievä kasarisyna ja How Longin muoviselta maistuvat taustat.
Levyltä löytyy myös kauniita balladeja, kuten Pointless Sorrow, The Ghosts Of Love, Blindfolded ja Someone Like You. Etenkin viimeisessä on jotain samalla tavalla häpeämätöntä ja liikuttavaa kuin Neil Finnin sävellyksissä. Sydänmäki on hyvässä äänessä ja karsinut maneereitaan. Se on hyvä. Välillä tulee mieleen Jimmie Dale Gilmore (joka voisi myös karsia maneereitaan).
Soul Tattoon pelinavaus on hieno. Seuraavalle levylle voisi lisätä tavaraa ääripäistä, varsinkin mitä tempoihin tulee.
Teksti: Arttu Tolonen / Nöjesguiden





Kommentit
Keskustelut
Facebook