Sturm Und Drang: Learning to Rock

28.6.2007

rock, sinkut, balladit, albumit, kauneus, kitara, kaupallisuus

Uskottava se kai on, että kasarihevi on tullut takaisin. Siitä erittäin elinvoimainen todiste on yläkouluikäisten vaasalaispoikien hevipoppoo Sturm Und Drang, joka vakuuttaa toukokuun lopussa ilmestyneellä debyyttialbumillaan ”Learning to Rock”.

Levyn nimi nostaa hymyn huulille ja johtaa väistämättä vähättelevään mielikuvaan teinipoikien yksinkertaisista hevivirityksistä, mutta turhaan. Vaikka pojat jatkavatkin elämänsä rokkikoulussa vielä vuosikaudet ennen todellista rokkitähteyttä, ei esikoislevyn musiikillisen annin suhteen ole juuri opeteltavaa. Olkoonkin niin, että biisinikkarina on jokaisessa kappaleessa toiminut kitaristi-laulaja André Linmanin muusikkoisä Patrick Linman, mutta pojat soittavat itse, ja he soittavat hyvin. Kautta koko levyn ovat kitarasoolot vakuuttavaa kuunneltavaa, ja taitavan soiton ansiosta voi antaa anteeksi vokalistin hennon äänenkin. Nopeille kitaroille eivät häviä koskettimet tai rummutkaan, kaikki toimii saumattomasti ja tuloksena on nautinnollinen kuuntelukokemus.

Levyn avaava ”Broken” tarjoaa jo niin tiukkaa tilutusta, että pitää todellakin muistutella itseään siitä, että pojat ovat vasta poikia. Kakkosraita ”Talking to Silence” vakuuttaa energisyydellään ja nopeatempoisessa biisissä on suorastaan räjähtävää voimaa. Toiseksi sinkuksi lohkaistu ”Forever” on selkeä powermetal-hitti, joka peittoaa mielestäni jopa ensimmäisen sinkun ”Rising Son”. Vaikka ”Rising Son”issa on Andrén lauluäänen suhteen muita kappaleita enemmän yritystä, toimii nuori ääni loppujen lopuksi paremmin muiden biisien matalammilla äänialueilla.

”The Raven” jatkaa hyväksi havaitulla nopealla ja melodisella power-linjalla, jota maustavat käsittämättömän hienot soolot. Hieman tutun kuuloinen balladi ”Indian” kiinnostaa mielenkiintoisen melodiakulkunsa ansiosta ja päästää Andrén äänen kauneuden oikeuksiinsa. Albumin nimikkobiisi ”Learning to Rock” toimii sanoitusten naiiviudesta huolimatta pirteänä hardrock-repäisynä. Levyn sankariheviosastoa edustaa kappale ”Fly Away”, joka kohoaa kaikessa kliseisyydessään jopa mahtipontiseksi. ”Mortals” on puolestaan reipas ja poikamainen rokkibiisi, joka uppoaa keveytensä ansiosta varmasti laajaankin kuulijakuntaan. Levyn päättävä ”Miseria” sen sijaan olisi kaivannut hiomista ennen levylle päätymistään. Kauniisti sanoitettu balladi lässähtää tulkinnan puutteeseen. Vaikka Andrén äänessä onkin potentiaalia, uhkaa puhtaasti soiva laulu ohentua ajoittain voimattomuudesta kärsiväksi lallatteluksi.

Vaikka levyn ”jokaisellejotakin”- tyyppisestä kappalevalikoimasta kalskahtaa hienoinen kaupallisuus ja sanoitukset kilpailevat sekä vuoden kliseisimmän että naiiveimman albumin sarjoissa, on ”Learning to Rock” ehjä kokonaisuus täynnä toinen toistaan toimivampia biisejä. Paljon tulee peilattua lopputulosta tekijöiden ikään, mutta mielenkiinnolla odotan, mitä pojat saavat aikaan sitten isona. Tämä on ainakin hyvä alku.

Terhi Siippainen