Plaza

Dome

The Cardigans: Best Of (2cd version) (****)

13.2.2008

albumit, musiikki, Kokoelmat, ruotsalaiset, Demot, rock, nuoruus, hitit, evoluutio, festarit

cardigansbestofThe Cardigansin evoluutio 90-luvun alun iloisesta brittiläistyylisestä poppiksesta vakavampaan ja rockimpaan suuntaan selviää parhaimmin Best Of –kokoelmalta, joka tuplaversiona kattaa koko kirjon.


Ruotsalainen The Cardigans pullahti pinnalle kotimaassaan uskomattoman positiivisella hittipopilla. Yhtyeen Emmerdale-debyyttilevy oli yksi vuoden 1994 suurmenestyksiä Rise & Shinen ja Sick & Tiredin myötä eikä seuraavana vuonna julkaistu Life jäänyt debyytin varjoon, vaan teki bändistä 1990-luvun puolivälissä yhden kotimaansa suurimmista yhtyeistä.

Koko maailman valloittaminen eli tunkeutuminen mm. USA:n megamarkkinoille vei yhtyeeltä vain neljä vuotta. Lovefool oli se ihmeellinen onnenkantamoinen, joka aiheutti varsinaisen myrskyn. Kappale on yksi vuoden 1996 suurimpia hittejä maailmassa ja First Band On The Moon kipusi kaikilla maailman albumilistoilla uskomattomiin suorituksiin myyden miljoonia kappaleita.

Gran Turismon eli vuoden 1998 albumin myötä iloisuus ja hapuilevuus olikin jo pyyhkäisty ruotsalaisviisikon musiikista. Uusi, rouheampi soundi ei tehnyt yhtyeestä yhtään huonompaa, mutta tuon albumin myötä nuoruus katkesi kuin kesken. My Favourite Game, Erase/Rewind ja Hanging Around olivat hienoja kappaleita, vaan myös totisia jenkkimakuun väännettyjä teoksia.

Viimeistään Long Gone Before Daylight (2003) sekä Super Extra Gravity (2005) olivat kitkeneet pois lähes kaiken alkuperäisestä tunnelmasta, mutta samalla yhtyeestä oli kasvanut pienten klubien ja festareiden sivulavojen sijaan jäähallikiertueita tekevä jättiläinen. Se tietysti kuuluu myös musiikissa, joka ei ollutkaan enää ruotsalaista hörökorvapoppia, vaan lähinnä jenkkirokkia.

Best Of kertoo yksityiskohtaisesti kaiken tämän ja erityisen syvälle aiheeseen pääsee albumin tuplaversiolla, joka tarjoaa uskomattoman määrän (46 kappaletta) musiikkia. Näistä 24 löytyy bonuslevyltä, jolle on pakattu jotakuinkin kaikki erikoisuudet, demot, b-puolet ja oudot versioinnit. Tosin paljon jätetään vielä pois eli triplakin olisi varmasti täyttynyt kevyesti. Tästäkin yhden bonuslevyn sisältämästä kokonaisuudesta voi silti saada irti paljon enemmän kuin pelkistä aikaisemmin julkaistuista albumeista.

The Cardigansin yli 15 vuotta kestäneen uran kattava kokoelma on mainio, vaikka osoittaakin Nina Perssonin, Peter Svenssonin, Magnus Sveningssonin, Lars Olof Johanssonin sekä Bengt Lagerbergin olleen melkoisessa identiteettikriisissä uransa aikana. Kun menestys tulee sisään ikkunoista ja ovista, niin meneehän siinä loota sekaisin. Jotenkin tämä ehkäpä musiikilliseksi kypsymiseksi nimettävä vakavoituminen pitää yrittää selittää ja parhaimmin sen kuulee vuosituhannen vaihteessa julkaistussa materiaalissa. Nousu suuruuteen tapahtui kuitenkin sillä vastustamattomalla popilla, jota Best Of tarjoaa ilahduttavan paljon.
4

PlusMiinusNolla
+ Alussa kaikki oli niin kivaa
- Menestys toi vakavat ilmeet
+ Bonuslevyllinen on olennainen osa The Cardigans -historiikkia


www.cardigans.com

Anssi Järvinen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös