The Conquistadors: Mil Mascaras

9.4.2007

albumit, kalat, viihde, musiikki, skitsofrenia, arvostelu, rakkaus, Japani

Naamioiden taakse kätkeytyvä vaasalaistrio The Conquistadors on haastava tuttavuus. Kolmikon debyytti Mil Mascaras on albumi, josta kumpuaa rakkautta 80-luvun syntikkapop- ja uusromantikkobändien suuntaan. Tavallaan The Conquistadors on erikoinen jatke uralle, jonka mm. David Sylvian ja Human League aikoinaan kaivoivat.

The Conquistadors ehti jo ennen Mil Mascaras –albumiaan hämmentää kaikkitietäviä pop-piirejä ja tyylipoliisit kuiskivatkin, että musiikki kuulostaa niin hyvältä, että tätä pitää epäillä ylituotetuksi tuotteeksi. Rock-hahmojen keskuudessa katu-uskottavuutta puolestaan vähentää se, että The Conquistadorsien poskilla ei räkä valu ja sekös mieltä näivertää.

Ryhmän muodostavat Conquistadorit 1 ja 2 sekä Nordman, joilla on takanaan useita muitakin bändejä, mutta vihdoin pitkään valmisteltu “projektialbumi” Mil Mascaras on saatu julkaisukuntoon eikä paluuta muihin bändeihin ehkä enää olekaan. Eikä pitäisikään olla, sillä Mil Mascaras on sen verran laadukasta poppia, että tällä toivoisi miehistön elävän.

Mil Mascarasia edeltänyt Daydreamer-single oli hämäävä, sillä se sekä albumin loppupuolella lymyävä Something Good ovat ainoat levyn nopeat, kepeät ja ensimmäisenä korvaan tarttuvat pop-raidat. Something Goodin pianomelodia on jopa niin hivelevä, että itse Chris Martinkin olisi ylpeä siitä. Näiden lisäksi vain Greying Out on varustettu nopealla rytmillä, joten mistään tanssipopista ei MIl Mascarasissa ole kyse.

Albumin varsinaisen rungon muodostavatkin vahvat ja huomattavasti synkemmät biisit. Iloista poppia on turha albumilta odotella, sillä pääasiassa trio ui syvissä vesissä, joissa eivät värikkäät kalat selviä. The Conquistadorsin surullisen päälinjan myötä kuulija onnistuukin vetämään vahvan viivan vaasalaisten muusikkojen ja 80-luvun alun uusromantikkojen välille. Niinpä vertaus Sylvianin Japaniin onkin oikeutettu. Tästä huolimatta The Conquistadors onnistuu musiikillisesti ja sanomaltaan olemaan persoonallinen sekä piristävä kombo, joka elää tässä päivässä väkevästi ja täynnä tunnetta.

Ei ole suinkaan sattumaa, että The Conquistadors sekoittaa pakkaa ollessaan samalla karmivan optimistinen, mutta myös yksi vuoden synkimmistä tulokkaista. Moinen skitsofrenia tekee Mil Mascarasista kiehtovan ja viihdyttävän. Monipuolisuudessaan The Conquistadorsin albumillisen ymmärtämiseen kuulijalla pitää olla oivallusta. Jos ei moista hyvettä ole, niin kannattaa keskittyä yksinkertaisempaan viihteeseen.

www.theconquistadors.com

Kiinnostaisiko sinua arvostelun kirjoittaminen? Ala kriitikoksi ja voita itsellesi palkinto. Lue lisää täältä.

Anssi Järvinen