The Feeling: Twelve Stops And Home
23.5.2006
Brittibändi The Feeling tekee kirkasotsaisesti musiikkia, jollaisen kuuntelu on monille syyllinen nautinto. Yhtyeen musiikki on häpeämätöntä pehmorockia, josta tulee mieleen vuoroin Steely Dan, ELO, The Carpenters tai Elton John. Ja heidän levynsä on parhaimmillaan aivan erinomainen.
The Feeling ei ole pastissi, eikä se naureskele hassujen 70-luvun artistien kustannuksella. Se on käsittänyt aikuisrockin parhaat puolet: pehmeän melodisuuden, pinnan alla piilevän melankolian ja sovituksellisten yksityiskohtien merkityksen. Ja mikä olennaisinta, se osaa säveltää. Tämä käy ilmi kylmiä väreitä aikaansaavista kappaleista kuten Sewn ja Rosé. Nippu täytebiisejä latistaa kuitenkin kokonaisuutta, kuten soft rock -levyillä yleensäkin.
Silti, jos Twelve Stops And Home olisi tehty Kaliforniassa vuonna 1978, se olisi saattanut hyvinkin myydä jo noin 16 miljoonaa kappaletta.
Teksti: Teemu Fiilin / V





Kommentit
Keskustelut
Facebook