Plaza

Dome

The Roots: Game Theory

14.9.2006

albumit, jengit, syömishäiriö, kuolemat, politiikka, USA

rootsgametheoryThe Roots ilmoitti etukäteen, että Game Theory on todella synkkä albumi, joten tunnelma oli maassa jo ennen ensimmäistä kuuntelukertaa. Viikon verran yöt ja päivät soinut Game Theory ei ole kuitenkaan saanut aikaan itkua, unettomuutta tai syömishäiriöitä, vaan nautintoa, pään tahdikasta heiluntaa ja hyväksynnän hiphopia muuten sietämättömiltä ystäviltäkin.

J Dillan kuolema on läsnä pitkin levyä, mutta muuten mitään synkistelyä ei ole tarjolla, vaan ehdottomasti yksi vuoden parhaista albumeista. Game Theory on parasta Rootsia ikinä.


Dilltastic Vol Won(derful) ja False Media leijuttavat kuulijan tummiin biitteihin, joista jatketaan Malik B:n tähdittämään voimakkaaseen Game Theoryyn ja Maimouna Youssefin kanssa tehtyyn Don’t Feel Right –sinkkubiisiin. Don’t Feel Right on hyvä esimerkki Game Theoryn hienoudesta. Biisi ei parin kuuntelun perusteella juurikaan säväyttänyt, mutta kuukauden aikana se on päässä muuttunut yhdeksi niistä biiseistä, jotka tästä vuodesta muistaa, haluaa muistaa ja pitää muistaa.

Nämä kaksi biisiä ovat kertoneet myös mitä mieltä Black Thought on USA:n politiikasta, mutta ovat vasta introa sille mitä on tiedossa. In The Music ja Take It There ovat niitä albumin synkistelyhetkiä, mutta jo Baby ja Here I Come saavat taas jengin svengaamaan. Kun perään vielä heitetään Peedi Peedin ja Bunny Siglerin vahvistamana tehty Long Time, niin The Roots alkaa saada täysiä pisteitä niiltä ei-tää-hiphop-oo-mun-juttu –ihmisiltäkin.

Helposti kuitenkin omat suosikkini löytyvät albumin loppupuolelta. John-John vierailee Beckiksi naamioituneena Livin’ In A New Worldissa ja Mercedes Martinez Clock With No Handsissa. Molemmat raidat ovat uskomattoman hienoja ja kun näiden perään Atonement ja Can’t Stop This päättävät Game Theoryn, niin levy on pakko kuulla uudelleen ja uudelleen. Kyllä J Dillakin voi levätä rauhassa, kun The Rootskin hautaa häntä lopuksi yli 8 minuuttia.

Game Theoryssa ei ole mitään pahaa, huonoa, ahdistavaa tai teeskentelyä, joten tämä on eittämättä yksi vuoden tapauksista.

www.theroots.com

Anssi Järvinen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös