The Roots: Rising Down (****)

15.5.2008

DICE, lyriikka, Pori, DJ, musiikki, albumit, Helsinki, Eurooppa

Philadelphialainen hiphop-ryhmä The Roots on reilussa 10 vuodessa vuodessa julkaissut nipun tärkeitä ja laadukkaita levyllisiä eikä Rising Down tee poikkeusta.

Vastikään Pori Jazzissa viimeksi livenä koettu The Roots tulee Suomeen tänäkin vuonna, kun tämä mustan rytmimusiikin yksi kiehtovimmista ryhmistä valtaa Flow-festivaalin päälavan syyskesällä Helsingissä. Edellistä vierailua pohjusti hieno, mutta tuolloin paikoin tummasävyiseltä vaikuttanut Game Theory -album.Tällä kerralla ollaan edeltäjän viitoittamalla tiellä ja mennään vieläkin syvemmälle ytimiin, sillä Rising Down on ainakin sanomaltaan tuhdeinta The Rootsia.

Hiphopissa on usein ihmetyttänyt se sanoman väkevyys, jonka artistit parhaimmillaan ovat saaneet upotettua riimeihinsä. Tai oikeastaan sehän ei ole ihme, mutta se miten ja miksi esimerkiksi pohjoismaiset fanit ymmärtävät mustien esikuviensa tilitystä, miten se heitä voi koskettaa ja onko sanoilla sittenkään niin suurta merkitystä täällä kuin lähtömaassa. Tuskin, mutta tässähän onkin kyse muustakin kuin vain lyriikoista ja The Roots on parhaimmillaan luonut erittäin hienoja hiphop-raitoja oli niissä sanat tai ei. Tällä kerralla yhtye etenee kuitenkin sanoman voimalla ja musiikillisesti Rising Down ei tarjoa mitään kovin ihmeellistä.

Rising Down on tuottaja-rumpali ?uestloven ohjauksessa saanut synkän yleissävyn, joka on tummimmillaan biiseissä I Will Not Apologize (featuring Porn & Dice Raw), I Can’t Help It (feat. Malik B., Porn, Mercedes Martinez & Dice Raw) ja Singing Man (feat. Porn, Truck North & Dice Raw). Tämän synkemmissä metsissä ?uestlove ja Black Thought eivät ystävineen olekaan vielä retkeilleet, joten olkaa varuillanne, kun pujautetta Rising Downin soittimeen, sillä sieltä voi kuulua outoja mikäli odotatte kevyttä viihdepläjäystä.

The Roots on vahva ja väkevä ryhmä tekivätpä he mitä tahansa. Poliittinen ja tummasävyinen ote ei ole uutta, mutta aina se hieman mietityttää ja laittaa kuulijan ihmettelemään, että mistä se kaikki negatiivinen tarinointi mahtaakaan miesten musiikin täyttää. Se kun ei suinkaan rajoitu noihin mainittuihin kolmeen teokseen, vaan jatkuu läpi lähes koko levyn. Onneksi Roots ei jää kuitenkaan tilittämään kulmilla näkemiään ongelmia, vaan pureutuu kauemmas yhteiskunnan rakenteisiin.

Rising Downin jälkeen valkoisen miehen korvia pitäisi kuumottaa, vaan eipä kuumota. Tarinat eivät rankkuudestaan huolimatta tunnu kovin läheisiltä täältä Euroopasta katsoessa ja The Roots on tiukasta asenteestaan huolimatta kuitenkin myös viihdyttävä ryhmä. Sen osoittaa aika erikoisella tavalla Birthday Girl, jossa on yksinkertainen, tarttuva kertosäe kitarariffeineen ja vierailevana solistinaan Fall Out Boyn Patrick Stump. The Roots osaa yllättää silloinkin, kun se tekee vaikeasti sisäistettävän albumillisen.

www.theroots.com

Anssi Järvinen