The View: Hats Off To The Buskers
4.6.2007
The View saa mielipiteet halkeamaan kahtia, sillä paikoin ihan kelvollista uutta rokkia takova skottibändi on piristävä ja lahjakas, mutta myös Vuoden perässähiihtäjä –tittelistä kisaava kertakäyttökamaa soitteleva poikapoppoo.
The View on brittirokkipiirien viimeisimpiä hypetyskohteita. Wasted Little DJs on ylistetty yhdeksi vuoden 2007 parhaista biiseistä eikä suotta, sillä rallihan on tarttuva ja tuore runttaus. Kun poikain materiaalia kuuntelee läpi kerta toisensa jälkeen, niin ei voi välttyä ajatukselta, että jälleen ollaan etsimässä uutta Arctic Monkeysia.
Hats Off To The Buskers on oiva sekoite punkkia, brittirockia ja kelvollisia jollotuksia, mutta jotain puuttuu ja se jokin taitaa olla sittenkin omaperäisyys. Pelkkä hauska aksentti ei nyt vain riitä merkittäviin tekoihin. Vaikka The View on onnistunut kasaamaan puolet levystään herkullisista tarinoista ja lähes pophittiä hipovista sävellyksistä, niin loput onkin sitten täytettä isolla T:llä.
Jälleen kerran yksi orkesteri onnistuu säikäyttämään sillä, että siitä on povattu yhtä brittirockin pelastajaa. Toivottavasti näin ei ole, sillä siinä tapauksessa sekin laiva on taas uppoamassa. Pinnalla tätä albumia kelluttavat Wasted Little DJs, Superstar Tradesman, Don’t Tell Me… sekä Same Jeans. Niistä riittää iloa koko kesäksi ja ne ovat niin hyviä renkutuksia, että tähtiä pitää pojille myöntää, mutta kokonainen albumi ei vielä onnistu hurmaamaan.
www.viewtheband.com
The View soittaa 16.6.2007 Provinssirockissa Seinäjoella.
![]()
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook