Plaza

Dome

Turku Romantic Movement: Noise & Confusion

18.4.2007

Turku, romantiikka, rock, lyriikka, kapinat, kauneusihanteet, kuunnelmat, Porthan, metamorfoosi, kulttuuri

Tuskinpa monikaan yhtye on saanut yhtä paljon torttua niskaansa nimensä takia kuin Turun Romantiikka aikoinaan. Useilta jäi tajuamatta, ettei bändin nimi viitannut ällöhempeilyyn ja Suomen peräreiän maineessa olevaan kaupunkiin, vaan Turun Akatemian piirissä 1800-luvun alkupuolella syntyneeseen poliittis-kirjalliseen liikkeeseen, jossa yhtyivät eurooppalaisen romantiikan vaikutteet ja Henrik Gabriel Porthanin aateperintö. Liikkeen ohjelmana oli pääpiirteittäin suomalaisen kansallistunteen herättäminen ja suomenkielisen kulttuurin kehittäminen.

Pakkohan se on myöntää, ettei tällaisia arvoja ja yhteyksiä yleensä suomalaiseen rock-musiikkiin osaa yhdistää. Ei siis mikään ihme, jos Turun Romantiikka kuulosti provosoinnilta (ja sitä se varmasti osittain olikin) tai huonolta hiphop-artistilta. Turun Romantiikan vaikeaselkoisuutta keskivertokuulijan korvaan vain lisäsi sen poliittinen tiedostavuus. Vaikka bändi rokkasi kuin paraskin Tehosekoittimen perijäprinssi, löytyi biiseistä enemmän tasoja kuin yleensä. Normaalien ”mun muija lähti, nyt mä dokaan, kato, tuallon hyvä perse!” -lyriikoiden sijaan TR totesi mm. ”Partioliike HitlerJugend, tytöt ja pojat eheytykää / Onko vanhoilliset asenteet juurtuneet / Proteesien kautta myös tulevaisuuteen?”. Jo debyytillään ”Ajatus on kapinaa” Turun Romantiikka kritisoi sekä suurta ja mahtavaa tietoyhteiskuntaa että nykyaikaisia kauneusihanteita.

Vaikka debyyttialbumi jonkin verran radiosoittoa saikin ja bändiä omalla fanikunnalla siunattiinkin, ei Turun Romantiikka koskaan lyönyt itseään läpi suomalaisten sydämiin. Tämä tuskin johtui ainakaan musiikista, sillä bändi on aina tehnyt sangen tarttuvaa kertosäerokkia, jonka luulisi uppoavan myös valtavirtaan. Toisin kuitenkin kävi, ja niinpä Turun Romantiikka päätti kolmannen albuminsa ”Rock’n’rollin viimeiset dandyt” (2005) jälkeen suunnata Suomen turuilta maailman toreille. Samalla kieli vaihtui englantiin aina bändin nimeä myöten.

Ennen ”Noise & Confusionia” Turku Romantic Movement (hei, come on, ei naureskella siellä - kyllä tuo nimi nyt ainakin Scandinavian Music Groupin hakkaa, toim.huom.) on keikkaillut ahkerasti pitkin Eurooppaa ja julkaissut ”Animals / Lie to Me split” –seiskatuumaisen sekä ”Rock, Rhythm & Revolution!” –ep:n. Kiitos näiden pikkulevyjen ja Turun Romantiikka –taustan, TRM:n uutukainen on sangen kypsän kuuloinen ”debyytti”.

Vaikka Turun Romantiikalle ei koskaan olisikaan lämmennyt, voi ”Noise & Confusionista” nauttia estotta. Levy palauttaa yhtyeen Turun Romantiikan debyytin rokkaavammalle linjalle; ”Metamorfoosin” ja ”Rock’n’rollin viimeisten dandyjen” laahaavuus ja runokokeilut loistavat poissaolollaan. Hyvä niin, sillä rokkaavana retkueena Turku Romantic Movement toimii parhaimmillaan. Samankaltaisuuksistaan huolimatta, Turun Romantiikan debyyttiin nähden Turku Romantic Movementin esikoinen on soitoltaan ja biisimateriaaliltaan tasokkaampi teos. Esimerkiksi ”The Classic”, ”Orson Welles” ja ”European Dream” toimivat melodioiltaan loistavasti. Lisäksi ”Orson Wellesissä” kuultavat spiikit ”The War of the Worlds” –kuunnelmasta ovat ilmeisyydestään huolimatta maino lisä biisiin. Ramin ja Peten lauluääniä on kritisoitu eri yhteyksissä kovastikin. Kyse lienee kuitenkin makuasioista, sillä etenkin englanniksi laulaessaan ei miesten vokaaleista voi haukkua heittää.

Sanoituksiltaan Turun romantikot ovat edelleen samoilla linjoilla kuin ennenkin: valtavirran totuuksia kyseenalaistetaan ja häkkiä heilutellaan. ”Sisters & Brothers – I want you to testify / Against all those crazy pigs of Garada on our side / In their holy oil war, the plague of the 21st century / Ladies & Gentlemen – I want you to testify”.

Turku Romantic Movement ei ehkä koskaan tule pelastamaan maailmaa rockillansa, mutta ”Noise & Confusion” tekee maailmasta ehdottomasti vähän pirteämmän paikan.

kaista

 

Lue myös: Turku Romantic Movement Kuudestilaukeavan tulilinjalla

Tatu Junni

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös