Viola: Wonderabilia

23.4.2007

musiikki, diskot, kylpyhuoneet, minimalismi, rokki, melankolia, arvostelu, mopo

Violan vaikeasti kategorioitava musiikki hengästyttää. Kuunneltuani levyn ensimmäisen kerran, tunne oli vastaava, kuin olisin metsästänyt tunnin saippuaa kylpyhuoneen lattialta. Lipsuu ja lipsuu, mutta kiinni ei saa. Levyä voisi kuvailla myöskin yhdellä sanalla ja se on: melkein. Musiikki on melkein diskoa, melkein konemusaa, melkein rokkiakin. Tämä tunne kohtaa ainakin silloin, jos vahingossakaan kokee minkäänlaista halua asettaa Violan omaa tietään kulkevaa musiikkia ruotuun. Indie lienee kuitenkin se kategoria, vaikka sekin on määreenä melko avoin.

Tukevasti maan pinnalta irti ja suorastaan eteerisenä leijuva melankolia viehättää kuitenkin kuulijaa ja levyyn jää koukkuun kummallisella tavalla. Samalla kun musiikki ärsyttää, se myös miellyttää erilaisuudellaan. Samalla kun koet kuuntelevasi minimalismin top teniin kuuluvaa musiikkipläjäystä, oletkin järkyttynyt sen sisällön määrästä. Juuri kun olet päättänyt sulkea soittimen, haluatkin kuunnella seuraavan biisin. Ristiriitaiselta fiilikseltä ei siis voi välttyä. Herää kysymys, onko tätä musiikkia esimerkiksi koskaan tarkoitettu tanssittavaksi – ja miten?

Violan ”Wonderabilia” -levyllä päästään kunnolla vauhtiin vasta neljännellä raidalla. ”Imaginary Times” toimii, kertosäe tempaa mukaansa. Skibaleet paranevat muutenkin loppua kohden. Suorastaan pieniä helmiä ovat myös ”Planet Struck” ja ”Since Forever Now”. Päästyäni näihin kuuntelukokemuksiin asti uskallankin suositella levyä jo rohkein mielin muillekin musiikinkuluttajille ja vieläpä ihan lämpimästi. Kaistan Kuudestilaukeavan haastattelussa toinen bändin jäsenistä, Tommi, toivookin musiikkinsa saavan aikaan tuntemuksia ja myönnettäköön, että hänen toiveensa täyttyi ainakin minun kohdallani.

Maininnan arvoista lienee vielä Violan musiikin sisältämä erilaisten efektien määrä. Matti meikäläinen ilman mitään sen kummempaa asiantuntemusta luulee löytäneensä muutaman kuuntelukerran jälkeen muun muassa seuraavat piristävät efektit: kello, mopo ja rautatanko. Tuosta viimeksi mainitusta en lähtisi kuitenkaan lyömään vetoa paikallisbaarin musavisassa.

Kiinnostaisiko sinua arvostelun kirjoittaminen? Ala kriitikoksi ja voita itsellesi palkinto. Lue lisää täältä.

Anu Karkkonen