Viikate
Viikate julkaisi 11.6. singlekokoelman ”Marraskuun singlet”. Nimensä mukaisesti kokoelma sisältää ”Marraskuun lauluja I & II” –albumeilta julkaistut pikkukiekot sekä kolme kadonnutta, ennen julkaisematonta singlelevytystä. Keväisiltä pilkkijäiltä tavoitettu yhtye kommentoi asiaa seuraavasti: ”Kadonneiden nauhojen löytyminen on alkuvuoden hienoin asia Simon äsken saalistaman ahventusinan lisäksi. Hukassa olleiden levyjen b-puolilta kun löytyy kokonaan ennen kuulemattomia lauluja sekä nopeinta Viikatetta ikinä. Ihan tässä jäätkin ritisevät silkasta innosta!” Välivuoden takia Viikate tekee kesällä vain muutaman, harvan ja valitun esiintymisen. Pilkkimisen keskeltä kuuluvat terveiset: ”Kesällä nähdään ja pannaan porukka naaraamaan!”.
HILJAINEN KESÄ, OSA 4 : ”EN MINÄ MUISTA, SE OLI SEKAVA HEINÄKUU!!!”
Kuka repi heinäkuun sivut tämän vuoden allakasta? Kesä- ja elokuun välissä tuntuu nyt olleen jonkinlainen kesätiiviste. Lisää vain alkoholi. Nämä todella ovat muistelmat.
VKO 28
Maanantaina alkaa omituinen/kiivas/humoristinen jakso elämässä. En vain tiedä sitä vielä. Ensimmäisenä vuorossa on Aitoon Kirkastusjuhlat, jonka maalaismiljöö on usein miellyttänyt silmää ja korvaa. Myös tunnelma on kohdillaan. Hyvä setti ja ladossa ihmisiä tunguksi asti. Vetää suuta vehnäselle. Keikan jälkeen myös ikeniä vetää. Yöksi ajamme Tampereelle ja samalla irrotamme kaikki kansikanuunat lukoistaan. Termi loose cannon saa uuden, pelottavan merkityksen. Seuraava päivä on näet vapaa. Tampereen yö, Sputnikin baaritiski ja loppuillasta runsaasti vatsahappoa ja kippurassa nauramista.
Tiistaina ei naurata ketään. Kippurassa olo jatkuu. Vapaapäivää lähdetään urheasti viettämään Särkänniemeen. Kallen ensimmäinen laite on Tornado ja toinen Valkoinen naama kylmässä hiessä. Ranneke tuli tarpeeseen. Tukkijoki vilvoittaa onneksi hieman. Illalla keksimme helvetinkoneen kaavan. Sputnikin baaritiski + x lyhyttä lasia = Viinatornado! Laite, johon pääsee luottokunnan omalla elämysavaimella!
Keskiviikkona ovat vitsit vähissä. Onneksi ensimmäinen Tammerfest -keikkamme on Lemi Kilmisterien eli Stam1neisson across the nationin kanssa. Niiltä miehiltä eivät vitsit lopu. Lainamme muutaman. Pakkahuone on jo kymmeneltä täynnä. Itsekunnioituksemme palaa hitaasti mutta varmasti. Keikka pöyhii hien läpi maaliin. Onnellinen olo. Kalle käy lukemassa uutisia Stam1nan keikalla Viisi laukausta päähän -kappaleen aikana. Illan päätteeksi elämysavaimella Viinatornadoon!!!
Torstaina kävelevät kuolleet. Taivaan kiitos, vanhasta tottumuksesta Tammerkoski-laivassa soitetut keikat ovat olleet tunnelmaltaan välittömiä ja lämpimiä. Niin myös tällä kertaa. Sääkin suosii. Tallennamme keikan sitä tulevaa erikois-livelevyä varten. Väliajalla häädämme kovaäänisen turren takatiloista. Mies vannoo tuhoavansa niin kaikki vanhat kuin myös tulevat V-levynsä. Olemme yleisönpalvelijoita. Keikan jälkeen Neuvostoliitto lähtee kohti kaakkoa. Pääsemme koteihin nukkumaan. Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Kiitos myös Tampere!
Viikonloppuna ei V-keikkoja ole tiedossa joten Arin kanssa olemme lupautuneet juontajiksi Ilosaarirokkiin. Arin vastuulla kolmoslava, itsellä päälava. Viikonloppuun mahtuu niin paljon lämpimiä ihmisiä, vieraanvaraisuutta ja tunnelmaa, että melkein meinaavat kyyniset pohjoiskymenlaaksolaiset herkistyä.
VKO 29
Loppuviikon teema on soittaa taas kolme keikkaa 24 tunnin sisällä. Aloitamme Hämeenlinnan Wanaja-festeiltä. Ihanteellinen kesäpäivä hellii niin juhlayleisöä kuin yhtyettäkin. Voiko mollimusiikkia soittaa hymy korvissa?
Ei se ainakaan hyvältä näytä. Koska kiire on toinen nimemme ja lähdemme aikaisin,jää Amorphis näkemättä. Joka hieman harmittaa. Mutta koska kiire on toinen nimemme ja tulemme liian myöhään Karkkilaan, jää myös Martti Servo & Napander näkemättä. Karkkilan Beach Partyssa siis. Soittoaikamme on yöllä ja yöllä on pimeää. Muiden heppujen mielestä loisto veto. Itse en ole vakuuttunut. Tämäkö se on henkilökohtainen kesän notkahdus? Vai johtuiko se vain huonosta kuuluvuudesta? Mene, tiedä. Ja me tiedämme, että yöksi menemme Lahteen lepäämään huomista Juvan koitosta varten.
Puustockissa on aina ollut lämmin ja vieraanvarainen henki. Niin tälläkin kertaa. Tosin nyt keikkasopimukseen on V-keikalle kirjattu ehto, että yhtye ei saa soittaa ennen kuin festivaalijohtaja Kontiaiselle on näytetty toteen Ere Kokkosen elämänkerran omistajuus. Kirja näytetään ja alkunauha pärähtää käyntiin. Kaksi harjoituskertaa on jälleen tehnyt tehtävänsä. Soitto rullaa ja meininki on vähintäänkin kohdillaan. CCCP suuntaa keikan jälkeen kotiinsa karjalaan mutta harva ja valittu toimintayksikkö (engl. action unit) jää kuulostelemaan illan kaikuja. YUP ja CMX tekevät tehtävänsä ja hyvän musiikin siivittämänä avautuvat ovet jälleen Viinatornadon aitiopaikoille.
Ilta saa kuitenkin yllättävän käänteen kun toimintayksikön puheen sorina nostattaa Hanoi Rocksissa vaikuttavan kitaristin tunnekuohun valtaan. Herra McCoy ryntää vaimonsa kanssa huoneestaan hotellin käytävälle ja käyttää eteensä sattuneeseen Ariin vanhaa kunnon Nyrkillä naamaan -kikkaa! Sinänsä kummallista, ettei olan takaa heilahtanut nyrkki jättänyt ensimmäistäkään jälkeä Arin kasvoihin. Vaikka voimakkaan oloisesta uroksesta oli kyse. Kaikesta huolimatta jyrkkä ei väkivallalle!
VKO 30
Arkipäivät mökillä on sauna lämminnyt lähes yhtä monta kertaa kuin grillikin. Mutta viimein perjantaina ihmisten ilmoille katsomaan yhtä suomen parhaista hc-bändeistä, Fleshdancea. Lahden Torvessa tunnelma on hikinen ja keikka niin kova, että jäähdyttelyoluet on otettava Roosterissa. Oon Jäätölömies!
Lauantaiaamuna kaahaamme Kouvolaan, josta CCCP starttaa at high noon. Suuntana Kuopion Kukkorokki. Paikan päälle päästyä törmäämme (nyk. ent.) Puustockin festivaalipäällikköön Vesa Kontiaiseen sekä Francinen miehistöön.
Alamme kehittelemään myöhemmin järjestettävän Spede-festivaalin ohjelmistoa ja tarjontaa. Tosiaan, viikko sitten Puustockissa lausuttiin perustamissanat valtakunnallisille Spede-festivaaleille! Tästä tulette vielä kuulemaan!
Keikka sujuu kuin rasvattu köysi. Naama muuttuu punaiseksi ja ohimoissa pullistelee. Ihmiset ovat mukana ja onneksi meikin saimme olla mukana.
Kuopio pettää harvoin. Ei siis nytkään. Illalla Henry’s pubissa istuudumme jälleen tuvallisesti Viinatornadon kyytiin. Melkoista haipakkaa, sillä eihän naisseurassa saa lasiin sylkeä. Raitis ilma tekee kuitenkin hyvää ja aamuauringon töllistely satamassa helpottaa entisestään. Valmista kauraa nukkumaan.
Unet jatkuvat bussissa, joka liikahtelee puolilta päivin kohti Lahtea ja Kisapuistorockia. Paikan päällä ilma on kaunis , järjestelyt moitteettomat, yhtyeet hyviä mutta yleisö loistaa poissaolollaan. Yhtä kaikki Los Bastardos Finlandeses rokkaa kuin lauma harmistuneita hirviä. Huomaan omaavani yhtenevän keikka-lookin Bastardosten kanssa ja kuin viimeiseksi silaukseksi, yhtyeen kitaristi O. Kykkänen lupaa toimittaa minulle pääkalloniittejä housuihin laitettavaksi. Hell yeah! Tuskin malta odottaa!
Keikka menee sketsaillessa ja tiukasti soittaessa. Ainakin yhtye on tätä mieltä. Muilta ei edes kysytä, sillä omaksi iloksi tätä tehdään.
Ilalla päätösklubille katsomaa maailman parhautta olevaa instrumentaalimusiikkia. Keikalla ovat Ronnie & his twanging little fellow sekä pillejä pussiin sujautteleva Laika & the Cosmonauts. Turha sanoakaan, aivan loistavia keikkoja molemmat.! Alkaa hieman jo väsyä tuulettamaan joka paikassa meiningin mahtavuutta. No kai se jossain vaiheessa ehtyy sekin hana… VKO 31 Arin ja minun DBTL-osuus alkaa jo torstaina, koska olemme lupautuneet herkistelemään synkkyyksiä Yksinäisten ilta-klubille Turun Vegas-yökerhoon.
Tai siis minä olin lupautunut ja rohkeuden pettäessä pyysin Aria föliin.
Opettelemme kahdeksan kappaleen setin hotellihuoneessa ennen keikkaa ja ei kun lauteille. Hienoja lauluja rippikoulukitaroin oli mottomme. Kehittelemme myös formaatin jossa Fancis Goya soittaa Terveiden käsien ajattomia klassikoita tunnelmoiden. Olkaahan varuillanne!
Seuraavana päivänä onkin vuorossa täyslaidallinen itse festivaalialueella.
Keikka on kesän paras! Ihmisiä paljon ja kaikki rytyytyksessä mukana. Myös soitto kulkee kuin unelma ja maailma on hetken plussan puolella. On aihettakin taputella toisiamme selkään.
Illalla indie-iltamiin katsomaan Sweatmasteria. Indie-iltamissa 1996 näin muuten ensimmäistä kertaa Mana Manan. Tai siis Kaitsuhan siinä jo silloin lauloi. Ei tarvitse varmaan mainitakaan, että teki lähtemättömän vaikutuksen. Tällä tiellä ollaan.
VKO 32
Kesän viimeiset ovat Teuvan Kaarihovi ja Jyväskylä Rock. Menomatka pohjanmaalle katsellaan Kylmää rinkiä ja imitaattori Teuvo Tuiskua. Viihteen kirkkainta kärkeä molemmat.
Ja tässä sitä taas ollaan. Kaikki menee hyvin ja loppunauha kajahtaa ilmoille ihan liian nopeasti kuin niin monta kertaa aiemminkin tänä kesänä.
Tosin pohjanmaan perusolemus, väkivaltaisuus, ei jätä tälläkään kertaa rauhaan. Kesken keikkaa saa katsoa kun aikuiset ihmiset lyövät paljain nyrkein toisiaan kasvoihin. Ei kiitos!
Yöksi Seinäjoelle ja aamuksi Jyväskylään. Bussissa odottelua ja turinointia.
Kesän viimeinen keikka alkaa sateessa. Taitaa olla ensimmäinen kerta tänä kesänä. Mutta sekin loppuu setin puolessa välissä. Keski-suomi on aina suosinut, eivätkä malta vieläkään lopettaa. Onnistunut veto tulee oikeaan saumaan. Setin jälkeen samoamme mutaisen nurmikentän läpi jakamaan nimikirjoituksia keskellä aluetta olevaan telttaan. Simo piirtelee kortteihin jääkaappien kuvia. Taidetaan ollakin jo levon tarpeessa… Kiitos ihmiset kesästä! Se perustui rakkauteen.
HILJAINEN KESÄ JA YHÄ HILJENEE! - 24h / 3 keikkaa. Haapavesi folk, Koria-roll ja Imatra Big Band Festival
Justus ohi, gaala kuvattu ja valmistautuminen uuden viikonlopun haasteisiin on tosiasia. Gaalan kuvauksista myöhemmin lisää… Viikonloppu on tosin hieman suureellinen määritelmä, sillä suoritettujen laskujen mukaan kaikki tulevan ajankohdan kolme esiintymistä on suoritettu kahdenkymmenenneljän tunnin sisällä. Matka kohti pohjois-pohjanmaata alkaa jo iltapäivällä, jolloin Neuvostoliitto nytkähtää Kouvostoliiton rautatieasemalta Suomi-neidon suonikohjuille, joita myös tieverkostoksi kutsutaan. Matkaa tapetaan katselemalla kotimaista elokuvaparhautta. Jani Volasen ohjaama Rumble on todennäköisesti yksi maailman parhaista ja ainoista Dillinger-pizzan mainoselokuvista.” Perhe Dillinger, rosvopizza!
Fast food, sillon singahtaa!!!” Toinen ehdoton sanailun ilotulitusta suoltava pätkä on Hotakaisen Klassikko-kirjaan perustuva Kalsikko. Hyytävä casting, Get On ja Arvi Lind! Näitä one-linereitä viljellään todennäköisesti vielä pitkään. Ja kauhulla korjataan sitten satoa syksyllä.
Perillä Haapavedellä ysin maissa. Lavalla vetää itselle tuntematon hanuripartio ja lavan edessä pyörii hieman totutusta poikkeava moshpit… Levähdystiloissa törmään Unabomber miehistöön, joiden on tarkoitus soittaa ennen meitä samalla lavalla. Kitaravelho Mela kertoo edellisellä Amerikan vierailunsa aikana havahtuneen tilanteesta, jossa hän istuu hulppeassa linja-autossa Roky Erikssonin ja Billy Gibbonssin kanssa! Kuulostaa unelta, vaan ei ole. Pelle kertoo upottaneensa Rokyn seuraavan kirjansa sivuhenkilögalleriaan. Opus menee ehdottomasti hankintaan. I’ve been working at the Gremlin with the two-headed dog! Unabomber on melkoisessa vedossa.
Reggae-hommat eivät putoa niinkään, vaan kun Väkivalta ja päihdeongelma pölähtää ilmoille, ei ole meiningillä mittaa ei määrää. Go Pelle!
Kello 23-30-00.30 oleva V-veto sujahtaa kuin huomaamatta. Kesken välihöpinöiden tosin joudun puuttumaan tappelun nujakkaan. Jännä homma ettei tuohon väkivaltaan totu ikinä. Oma tunnelma latistuu väkisinkin. Muuten Haapavesi folkin järjestelyt toimivat moitteetta. Jälkikäteen tosin kuulemme että toisen kappaleen aikana on festivaalijohtaja tullut meuhkaamaan miksaustiskille ja vaatinut laskemaan REILUSTI volyymitasoa. Tapahtuman tekninen henkilökunta kun on mitannut mittarilla korvia särkevät lukemat 91dB! No, rokkipumppu kansanmusiikkifestivaaleilla on aina riski.
Paluumatkalla Simo ja Eki löytävät bussin uumenista helvetinkoneen, joka tottelee nimeä Guitar Hero II. Sitten tuleekin Scorpions, Accept ja muut ajattomat yhtyeet tutuiksi. Me muut katselemme kaunista kesäaamua ja siemailemme punaviiniä. Kunnes uni alkaa hiipiä luomien alta.
Aamulla kahdeksan aikaan takaisin Kouvolassa. Ihmiset katoavat nukkumaan omiin tai muiden koteihin. Mossen ja Juicen kanssa päräytämme saunomaan lehtomäkeen ja oikaisemaan muutenkin ruotoja. Tekee aika gutaa, laulais Timo Eränkö.
Yhdeltä suuntaamme Korian Kallioniemeen jossa vietetään Rollin 15-v. synttäreitä. Paikalle on myös ilmaantunut ohjelmamyyjämme Kimmo Hiir, joka kulkuneuvonsa takia saa lempi nimen prätkähiir. Rolli-veto on kello 15-16 ja se sujuu kuin harson takaa katselisi mitä omassa elämässä tapahtuu.
Naurupitoisuus keikan aikana on myös melkoinen. Huonoja vitsejä, omia kappaleita ja nimipäiväonnitteluja tapahtuman promoottorille, Raanojan Petelle. Ilmeisesti olimme onnistuneet ainakin välttävästi, sillä seuraavana päivänä paikallinen sanomalehti väittää meidän saaneen yleisön hurmokseen.
Leppoisa iltapäivä, sanon minä.
Loppunauhan päätyttyä tekniikka lastaa marakatit autoon ja suunta on samoin tein kohti Imatraa, jossa soittoaikamme on 20-21. Ei ole kiire mutta kus-paussit pidetään kuulemma syssymällä. Matkalla suunnitellemme hienostuneelle Jorma-cocktailjuomalle uuden, tanssittavamman ulkoasun. Ja kyllähän tuo maistuu… Perillä ajoissa ja haaskalinnut ryhtyvät taas saalistamaan! Imatran big band -teltta on todennäköisesti kesän paras-soundinen vetopaikka. Oikein korvia hivelee! Myös kapteeni Salmixin valospektaakkeli pääsee oikeuksiinsa.
Keikkakin rullaa kuin unelma. Näköjään sitä tarvitsee pari harjoitusvetoa ennen kuin kone yskähtää kunnolla käyntiin. Menoa ei haittaa edes bassonkielen katkeaminen. Siitähän saa sketsiviihdettä aikaiseksi. Ennen kaikkea.
Tiivis vuorokautinen on viimein ohi. Taputtelemme toisiamme selkään onnistuneesta ja viihdyttävästä rupeamasta. Koska bussi kuljettajineen jää Imatralle, saamme kyydin kotikonnuille kahdella uuden karhealla e-sarjan Mersulla, jotka festivaali on ystävällisesti järjestänyt. Lappeenrannan kohdalla tulee soitto, joka tiedottaa että takimmainen auto, jossa ovat matkanneet ääni- ja valovelhot sekä bassotaiteilija Eek, jääkin viettämään Rymäkkä-kurtisti Kunnaston tupaantuliaisia Vilmanstrandiin. Meidän etulinja ei moiseen uskalla. Kyllä nuo kansanmusiikki-ihmisten viinarallit jo tiedetään… Erittäin palvelualtis kuljettaja pysäyttää kiesin viimein House of rockin eteen. Sitten onkin hieman hiljaisempaa…
25.6.2008 VIIKS VIIKS HILJAINEN KESÄ - Lahti, Kivenlahtirock, Kalajoen juhannus, Himos
Toinen oikea keikkaviikonloppu. Siis että ainakin kahtena päivänä peräkkäin on vedot. Innostuneita sonneja. Lahden Cumulus on tuttu paikka ja kivutonta äänenpaineen tarkastelua seuraa rauhallinen oleskelu niin lähiravintoloissa kuin itse pääkallonpaikallakin. Kunnes helvetti repeää.
Paikalle päräyttää Vesijärvellä (siellä formulasoutukisoissa) soittamassa ollut Kotiteollisuus henkilökuntineen sekä valikoima Ilosaarirockin ihmisiä. Heillä helvetti on näemmä revennyt jo aiemmin. Ja raskaasti. Kuulumisten vaihdon jälkeen (sen mitä siitä selvää sai)alkaa keskittyminen illan vetoon. Viikatteen tapauksessa se tarkoittaa uniformun päälle kiskomista. Siinä on valmistautumista kerrakseen. Myö ei olla oikein niitä ryhmähalaukseen sopivia heppuja. Kun varjo metsässä häilää, olemme valmiit.
Veto alkaa verkkaisesti, kuten aina. Ja kiihtyy loppua kohden, kuten aina. Hiki lentää ja hennatatuoinnit saavat kyytiä. Toimiva show. Ihmisiä edellisviikonlopun tapaan vajaa kaksisataa. Ja käsittääkseni tulleet ihan varta vasten paikalle. Joka on se suurin kiitos.
Keikan jälkeen yllättävää toimintaa. Kompostin pöyhimistä tuttujen kanssa virvokkeiden kera. Jätän jatkot muiden huoleksi ja suuntaan omaan sänkyyn nukkumaan. Joka sijaitsee kahden ja puolen sadan metrin päässä keikkapaikasta. Arin kanssa tosin sovin levykauppakierroksen alkavaksi huomenna kello kymmenen.
Kello soi ja aamu alkaa kuten sovittu oli. Kylmä totuus vain läiskäisee märän rukkasensa poskille. Eihän kukaan oikea levykauppias avaa puotejaan ennen kello yhtätoista. Etenkään kesälauantaina. Onneksi läheiseltä terassilta tulee puhelinsoitto. Simo, Jouni, Janne sekä hehkeät Ilosaarirockin ihmiset ovat linnoittautuneet kaupungin ainoalle, ennen kukonlaulua auki olevalle terassille. Hyökkäämme Arin kanssa mukaan ja pettymys levyostosten vähyydestä on poissaan.
Neuvostoliitto käynnistyy kello 11 lähteäkseen kohti Espoon Kivenlahtea. Hongisto ja Hynyin hyökkäävät mukaan tunnelmoimaan entistä sotaratsuaan. Heillä on siis sama matka, koska KT vetelee samaisessa Kivi-lahti-kivi-tapahtumassa myöhemmin illalla. Ovat sitten valmiina paikalla… Matkalla kuunnellaan masteroitua versiota heppujen cover-levystä, johon tuli kävästyä tuossa taannoin soittamassa pari sooloa. Äänitteen tasoa vastaava rima oli vahingossa nostettu niin ylös, että hyvinhän sieltä mahtui ali kulkemaan. Muuten kuulostaa äärimmäisen vakuuttavalta. Omat suosikit ovat Tavaramarkkinat sekä Mana Mana. Muu matka ihastellaan Vineton makua sekä juuri painosta tulleen Marraskuun singlet -kokoelman massiivista 7”-boksia. Vinyylilevyt valloittavat lopulta maailman! Vaikka 500 kpl:n painoksina.
Loogisesti Kivenlahden tuntumassa sijaitseva festivaali on uusi tuttavuus. Miljöö on vaikuttava, vastaanotto sydämellistä ja ilmakin kuin morsian. Kesän ensimmäinen ulkoilmaveto jännittää vaikkei ole syytä. Onneksi olen ostanut suojakilveksi aavistuksen mauttomuuteen vivahtavan lännen paidan. Tällä kiinnitetään huomio pois olennaisesta.
Mutta keikkaa ei tarvitsekaan hävetä! Itse asiassa se kulkee kuin lauma kolmijalkaisia hirviä. Vyöryvää klenkkausta. Eli sympaattisen vaarallista. Kukin keksiköön oman vertauksensa.
Keikan jälkeen rannalla sijaitsevaan telttasaunaan ja mereen puli-koimaan. Haisee vahvasti kesälle sekä etuoikeutetulle asemalle.
Koska Neukkari on lähdössä Kouvostoliittoon samoin tein, jää osa lössistä vielä tunnelmoimaan tapahtumapaikalle. Itse saan lunastettua paikan YUP:n bussista Jyväskylään, koska keski-suomeen on päästävä. Muut heput pummaavat kyydin karjalaan menijöiltä. Kauheasti tarinoita ja mie en muista ensimmäistäkään… …vajaa pari viikkoa on vierähtänyt ja kukin on tehnyt tahoillaan hyväksi katsomiaan asioita. Omalla kohdalla se tarkoittaa uusien kappaleiden tekemistä sekä V-dvd-spektaakkelin käsikirjoittamista Antti Hoon kanssa. Mutta molemmista myöhemmin lisää… Juhannusviikon torstaille on sovittu yksi esiintyminen ja koska olemme kuuliaisia ihmisiä, ryhdymme uhmaamaan muuta liikennettä kello yhden aikaan iltapäivällä. Päämääränä on Kalajoen juhannus ja laskettu ajoaika vajaat yhdeksän tuntia. Mukana on siis juhannusliikenne- sekä rahtarien kapinabonukset. Henkilökohtaiseen kesän avaukseen kuuluva kenkä-sukka-yhdistelmän riisuminen ja paljain jaloin tepastelu ympäri huoltamovessojen ureoituja lattioita on tosiasia. Helpoin tapa saavuttaa oikea suvituuli!
Matka etenee totuttuun tapaan laadukkaitten tarinoiden ja levyjen siivittämänä. Ari pomppaa kyytiin Tampereelta ja porukka on kasassa, vaikkei kukaan ole ikinä Maraboulla Ruotsissa töissä ollutkaan. Itse yritän tehdä töitä eli kirjoittaa seuraavaa kolumnia Kouvolan Sanomien Seepra-liitteeseen. Vaikeusaste on asetettu todella korkealle, sillä ympärillä häiläävät heput kertoilevat toinen toistaan huonompia juttuja, eikä ajatus pysy kasassa sitten millään.
Kalajoelle saavutaan ennen yhtätoista ja California dreamin’ on tosiasia. Erinäistä haahuilua dyyneillä. Uimaan ei uskalla kukaan. Soittoaika 00.30 ei tunnu missään sillä uskokaa tai älkää, aurinko ei meinaa laskea millään. Ennen kahta se pomppaa hetkeksi Ruotsin puolelle, mutta palaa heti parin minuutin päästä. We have some mittumaari going on! Onnistunut keikka pitää sisällään kaiken tarpeellisen. Sanojen unohtelua, epäselviä sointukuvioita, yleisön huudatusta ja leveää hymyä.
Myöhemmin perjantaina soitettava Himos-keikka on jo neljältä iltapäivällä, joten yösiirtymä kohti keski-suomea alkaa samoin tein. Kalajoella esiintyneet useat yhdeksänkymmenluvun eurodance -artistit innoittavat valtavan eurodance -debatin. Puuttuvaa tietoa ryhdytään hakemaan wikipedian uumenista. Pandoran” -lipas aukeaa kirjaimellisesti. Kaiken tuon tiedon olisi pitänyt pysyä siellä mihin se on aikanaan haudattukin. Musta raamattu on tämän rinnalla iltasatukirja. Pelottavinta asiassa on, että jokaisella on vähintään välttävät ellei hyvät tiedot tuosta pahuuden ultimaalisesta ilmentymästä. Eki unohtuu huoltamolle. Kaveri soittaa ihan perään, että ”voitteko tulla hakemaan vain pitääkö tästä tulkita jotain… ” No, totta kai me unohtunut bassotaiteilija mukaan halutaan. Painun maata.
Aamu kasin aikaan perillä Himoksella. Koko bussi nukkuu. Mukaan lukien kuljettaja, koska parkkipaikka on löytynyt suojeluskuntamerkein itsensä koristelleen järjestysmiehen avulla. Kannattaako sitä kaikkea historian hirveyksiä vaalia? Koska viimeinkin on hiljaista, ryhdyn kirjailemaan ja viimeistelemään Seepra-turinaa. Kymmenen kantturoissa alkaa punkkaosastoilta kuulua muutakin kuin kuorsausta ja suolistokaasuja, joten virkeimpien kanssa lähdetään aamiaisen metsästykseen. Mukaan saadaan sisämajoituksessa nukkuneita kauniita naisia, joista Hyttis Heta puhuu eniten. Hyvä että joku jaksaa olla iloisella tuulella heti aamusta. Pukeutumistilana toimii rantasauna, joka on lämmin heti sillään. Jääkaappi pursuaa saunapilsneriä. Lauteet natisevat alta aikayksikön.
Ennen omaa keikkaa töllistellään aina yhtä mahtavaa Martti Servoa. Hyvä mieli välittyy ja antaa pätevän latauksen haaskalintujen alkua odotellessa.
Keikka sujuu myös tänään tutulla v-tyylillä. Bonuksensa tosin antaa aikansa elänyt kitaran g-kieli, joka virityttää itsensä puoli sävelaskelta totuttua korkeammalle, antaen Hiljaisten seiväshyppääjien kerholle oman, pikantin mausteensa. Auringon valossa viritysmittarikaan ei hohkaa ledeineen kuten normaalisti, joten hämmennys valtaa hetkeksi mielen. Asiasta selvitään ja humma lähtee uudelleen laukalle. Ja kuka moisia viitsisikään murehtia, kun alkukesän pakollisen Paul Stanleyn tissit -jutun päätteeksi täysi lavan edus ja rinne huutavat yhteen ääneen ”Paulin tissit!” Tätä se on ihmisen elo parhaimmilaan.
Fakta homma -loppunauhan jälkeen taas saunaan. Muut heput jäävät vilvoittelemaan kuistille. Kalle pomppaa autoon, joka suuntaa Mökkimaisemiin Korpilahdelle. Tunnin päästä havahdun tilanteesta, jossa perkaan suurta kasaa muikkuja, tuuli puhaltaa järveltä ja vain hiljaisuus on läsnä. Tätäkin se on ihmisen elo parhaimmillaan.
2.6.2008 VIIKATE VAUHDISSA -HILJAINEN KESÄ 2008/ Kaarle Viikate
Hohhoijaa. Näin rauhallista kevättä ei ole aivan lähimuistissa. Enemmänkin maistissa. Ei siis oikeaa tekemistä kuten konsertointia, uuden levyn valmistelua saati äänittämistä tai muuta mieltä virkistävää. No, muilla hepuilla on oikeat päivätyöt ja elämän hallinta muutenkin näpissä. Voisikohan tämän nimi olla Hampuusin päiväkirja?
Ei sillä, alkuvuoden toimettomuus tuli täysin tarpeeseen. Viime vuonna kun Viikatteen osalta kellotettiin tulostauluun kaksi studiolevyä ja 70 keikkaa. Välttävä työmäärä siis. Suurin saavutus lieneekin että yhtye on edelleen olemassa. Tänä vuonna teemana olikin ns. välivuoden viettäminen eli ei uusia julkaisuja ja vain muutama keikka. Vaan pari hiljaista kuukautta ja miten kävi? Singlekokoelma kesäkuussa, 20 keikkaa käsittävä kesäkiertue eikä loppuvuoden spektaakkeleista uskalla vielä edes puhua.
Olemme nyt toukokuun viimeisessä viikonlopussa. Kalle on palaveeraamassa Kouvolassa Medialouhoksen toimistolla (syksyllä ilmestyvän jäätävän ja ennen näkemättömän spektaakkelin tiimoilta, josta kerrotaan hieman myöhemmin…), kun Simon naama ilmestyy oviaukkoon. ”Mitä mölöt? Lähteekös joku kaljalle Seiväs-baariin?” Reissukesä on avattu! Samalla kaartaa Neuvostoliitto Louhoksen pihaan ja tunnelma kohoaa entisestään. Neuvostoliitto (os.CCCR)on V-kolonnan tämän vuoden keikkakulkuneuvo, koska auton entinen käyttäjä, Kotiteollisuus, on suosionsa huipulla mennyt ostamaan itselleen oman linja-auton. Bussiyrittäminen onkin heti kiinteistösijoittamisen jälkeen tuottoisin rahantekomuoto. Heppujen on pakko kylpeä rahassa.
Kytkin nousee ja matkustamon 40 celsius-astetta kirvoittavat ensimmäiset hikipisarat. Pitkä kuuma kesä tiedossa. Kauden ensimmäinen veto on Porvoossa, entisessä kirkkokaupungissa, josta löytyy myös Helsingin ohella Porvoonkatu. Keikkapaikka on nimeltään Donington ja uutena tuttavuutena vaikuttaa täysin asialliselta perisuomalaiselta rokkiklubilta eli baarilta.
Missähän vaiheessa joku yhtye saa mieleensä nauhoittaa livelevyn täällä ja antaa nimeksi Live at Donington? Koko seinän levyinen Kiss-valokuva tekee vaikutuksen. Pakko ottaa kaverikuva. Tämän viikon tiistaina Hartwall-areenalla näytti muuten siltä että Paul Stanleyllä on nykyään yhtä isot tissit minun kanssa. Ei tule vanhuus yksin. Vaan kaksin ja c-kupissa. Viikonlopun teema Arin kanssa onkin kailottaa kimeällä äänellä ”Helsinkiii!” ja pöyhiä samalla tukkaa. Tosin Paul Stanleytä enemmän, imitointi kuulostaa Eric Cartmanilta.
Itse keikka sujuu vähintään kohtalaisesti. Ennen alkunauhan pyörähtämistä jännittää niin kuin pitääkin ja lihasten lämmettyä kattaus ryhtyy toimimaan. Paikalle saapuneet reilu sata ihmistä taitavat pitää kuulemastaan, sillä meno yltyy loppua kohden varsin äänekkääksi. Tai sitten monitoritiskistä soitetaan korvanappeihin yleisön huutoa efekti-cd:ltä, ettei popparin itsetunto saisi kolausta. Yhtä kaikki shown loputtua on voittajan olo.
Ari ja puolet tekniikasta suuntaavat keikan jälkeen autoilla koteihinsa, sillä aamulla on kuulemma osallistuttava ylioppilasjuhliin, jossa ei saisi tuoksua muulta kuin marjamehulta. Me muut taas ryhdymme toimintaan joka pyrkii välttelemään marjamehun tuoksua. Taitaa livahtaa aamuun.
Yhden aikaan koputellaan hotellihuoneen ovelle. Vuosi sitten Ekin ja Simon kanssa langetettu Amarillo-ravintolaketjun boikotti on ohi ja uuden mahdollisuuden aika aamupalan muodossa koittaa. Syy moiseen rangaistukseen oli aikoinaan palvelun hitaus ja joustamattomuus sekä annosten saapumisen verkkaisuus (muutkin kuin etanat). Nyt tilaus otetaan ripeästi vastaan.
Mosse (monitori- ja humppakeisari) big burger, Simo pieni tex-lihaa mex-lämsän välissä -annos, Eki pieni katkarapusalaatti ja Kalle iso jäinen kolpakko. Annosten tulo kestää tunnin ja vartin. Olemme ulkona puolessa toista. Amarillo ei petä vaikka vuodet vierivät ja kaupungit vaihtuvat.
Väli-Amerikasta opittu siestan mallin on omaksuttu niin loistavasti että luulisi sen kuuluvan liiketoimintasuunnitelmaan. Eniten käy sääliksi kevätjuhlista saapuneita perheseurueita, jotka jäävät naamat nutturalla odottelemaan omia annoksiaan. Tai siis kävisi elleivät odottelun aikana nautitut kolpakot olisi kohisseet hattuun ja hilpeä juhlamieli vallannut miehen. On siis painuttava pehkuihin bussin startatessa. Lienee sanomattakin selvää että Amarilloon taas ensi toukokuussa. Ennen sitä vain nestemäiset tuotteet ovat sallittuja siellä ja vain jos aseella uhataan.
Illalla vuorossa Kouvolan Donington. Paikka oli aiemmin Rytmi-Katti. Ja sitä ennen Sippari. Ja sitä ennen Lentävä kalakukko. Ja sitä ennen Sippari.
Kouvolan legendaarisin rokkiklubi siis. Yllättäen illan keikka on tarkoitus nauhoittaa, jotta livelevyn nimeksi voisi laittaa Live at Donington! No ei sentään. Mutta Vaiennut soitto -ep:n 10v. juhlavuoden kunniaksi levy soitetaan illalla kokonaisuudessaan ja saatetaan julkaisukuntoon syksyyn mennessä. Onhan ensimmäinen julkaisu se joka yhtyeen paras.
Illan keikka on kova ja yleisö kannustaa omiaan. Ja me heitä. Parikymmentä kappaletta kestää kauan mutta ei tunnu siltä. Valokapteeni Salmix on loihtinut valtavan värinäytelmän. Suutelen häntä keikan jälkeen. Luottoystävä Riesa (nimi muutettu) lahjoittaa yhtyeelle pullon jaloviinaa ja asbestihanskat, joilla encoret saadaan sujuvasti käyntiin. Toimii kuin Amarilossa odottelu!
Keikan jälkeen äänivelho Nippala kertoo että äänityskovalevy oli vetänyt jossain vaiheessa jumiin, eikä koko keikkaa saatu taltioitua. Harmittelemme mutta emme heitä kirvestä kehään vaan päätämme jatkaa taltiointeja kesän mittaan. Kyllä tästä liivit saadaan vaikkei pukua tulisikaan. Ravintolan sulkeuduttua suuntaamme kesäiseen aamuun vain todetaksemme että Kouvolan torilla sijaitseva Allun torikahvila on auki 24h. Otamme siis kahvit ja tuoreet munkit ja istahdamme pöytään nauttimaan kesäaamusta. Viiden jälkeen mittariautotkin ryhtyvät ottamaan uusia asiakkaita, eikä niveltaksiin tarvitse turvautua. Kesä on jonkun neron keksimä!
Kommentit
Keskustelut
Facebook