Tuska Open Air 2008: Sunnuntai
1.7.2008
Sunnuntain Tuska-päivä alkoi ikävillä vastoinkäymisillä. Job For A Cowboyn laulaja kärsi vakavasta infektiosta kurkussaan, ja joutui täten jättämään keikan väliin. Amerikan pojat soittivat kaikesta huolimatta instrumentaaliversion keikastaan, ja vielä hienolla energisellä asenteella.
Kiitos ja syvä kumarrus yhtyeelle hienosta linjanvedosta.
Toisella puolella aluetta ihmeteltiin samaan aikaan Korpiklaanin tilannetta. Yhtyeen jäsenet olivat kyllä paikalla jo hyvissä ajoin, mutta soittokamat kiersivät jossain päin Keski-Eurooppaa. Tuskan järjestäjät onnistuivat saamaan paikalle puolen tunnin varoitusajalla Lahden monitaiturin, Tuomas Saukkosen, luotsaaman Before The Dawnin. Tehokasta toimintaa, etten sanoisi.
Killswitch Engagen setin aikana yleisömäärä kasvoi jälleen räjähdysmäisesti. Osasyyllinen tähän tosin oli alkupäivästä huonosti vetäneet pääportit, mutta kunniaa tulee toki jakaa myös Howard Jonesin johtamalle metalcore-jyrälle. KsE:n soundit potkivat mainiosti, ja jenkit todistivatkin olevansa maailmanluokan show-miehiä. Sunnuntai sai aivan uutta potkua alkupäivän vastoinkäymisien jälkeen.

Dying Fetus kuuluu grindcoren hall of fameen siinä missä Slayer trash metallin. Sue Stagen ympäristö täyttyikin ennen yhtyeen keikkaa jälleen odotuksella. Allekirjoittaneen innostus kuitenkin laantui surkeisiin soundeihin. Rumpujen trigatut soundit peittivät vokaalit alleen ja kitaroissa olisi voinut olla enemmän ytyä.
Tiivistä aikataulua on todella vaikeaa suunnitella, ja lavavalinnat ovat hankalia kun käsissä on tällainen määrä ulkomaisia esiintyjiä. Yksi illan kovimpia esiintyjiä, yhdysvaltalainen Nile, oli laitettu soittamaan Sue Stagelle, ja jo ennen keikan alkua saattoi aistia valinnan vääräksi. Yhtyettä oli ahtautunut katsomaan aivan järkyttävä määrä ihmisiä. Määrällä olisi helposti täyttänyt kentän päälavan edessä - siinä missä Sonata Arctican yleisömäärällä olisi ehkä täyttänyt Inferno Stage -teltan. Nilen keikka kuluikin sopivan paikan, josta kuulisi tai näkisi kohtuullisesti, etsimiseen.
Mitä tulee kun yhtälöön lyödään 36 osaa Marshallin kitarakaappia, yksi elämää suurempi rumpukoroke, hyppysellinen levotonta partaa ja aimo annos trash metallin alkuaikojen kiistatonta asennetta? Vastaus on tietenkin Tuska Open Air 2008 -festivaalin päättänyt Slayer.
Monille kyseinen yhtye on kaikkien aikojen kovin juttu. Tämä itsestäänselvyys oli toki tiedossa, mutta yleisömäärä pääsi yllättämään joka tapauksessa. Metallikansan reaktioista ja haltioituneista ilmeistä päätellen odotus oli jokaisen hetken ja lipun jokaisen sentin arvoinen.
Lue myös:
Tuska Open Air 2008: Perjantai
Tuska Open Air 2008: Lauantai
Suorat linkit Kaistan Tuska-kuviin:
Torstai: Nightwishin keikka Kaisaniemen puistossa
Perjantai: KYPCK, Stam1na, Carcass, Entombed & Dimmu Borgir
Lauantai: Behemoth, Noxa, Fields Of The Nephilim, Discard & Kreator
Sunnuntai: Job For A Cowboy, Killswitch Engage, Dying Fetus, Sonata Arctica & Slayer
Kuvia yleisöstä: Tuskaisia ihmisiä Kaisaniemen puistossa
Teksti: Jukka Pihlajaniemi
Kuvat: Tatu Junni
Kuvagalleria
- 1.
-
slayer on kaametaa kikkeliheviä
- 2.
-
miten voi vielä näiden vuosien jälkeen kirjoittaa 'trash metal'…
Mainio artikkelisarja muuten. - 3.
-
SLAYER FUCKIN RULES!



















































































Kommentit
Keskustelut
Facebook