Plaza

Dome

Backyard Babies: Rakkautta ja vihaisia fiiliksiä

19.2.2004

Backyard Babies, musiikki, rakkaus, Tavastia, kitaristit, Helsinki, Japani, Hauvat, itsetunto, ufot

Tukholmalainen katurock-partio Backyard Babies laittoi viime vuoden loppupuolella kauppoihin ’Stockholm Syndrome’ -albuminsa. Yhtye kiertää parhaillaan Suomea (to 19.2. Tavastia; Helsinki, pe 20.2. Pakkahuone; Tampere, la 21.2. Nosturi; Helsinki), joten oli aika jututtaa kitaristi Dregeniä!

Backyard Babies palasi äskettäin lyhyeltä Japanin-kiertueelta. The Hellacoptersissakin aikoinaan vaikuttanut Dregen (tai DR3G3N, kuten mies itse nimensä kirjoittaa) intoilee muistellessaan keikkoja Kauko-Idässä.

- Japanilaiset fanit ovat aina äärimmäisen omistautuneita suosikkiyhtyeelleen, joten maahan on aina suunnattoman mukava mennä vetämään. Ja onhan meillekin kuitenkin muutamia diggareita sinne siunaantunut… He odottavat bändiä hotellin aulassa helposti vaikka kaksikymmentäneljä tuntia, että näkisivät meistä edes pienen vilauksen. Kyllähän se tietyllä tavalla hivelee pienen rocktähden itsetuntoa!

Miten japanilaisten omistautumisen huomaa?

- Esimerkiksi siinä, miten julmetun tarkasti he ovat tutkineet vaikkapa laulujemme sanoitukset tai levyjemme kansikuvat. Olen kuullut todella monia aivan täysin ufoja tulkintoja lyriikoistamme, mutta suotakoon se heille.

- Mutta jos olen ihan rehellinen niin kyllästyn tuollaiseen lähinnä palvomista muistuttavaan fanimeininkiin viimeistään viikossa parissa. On ihan siistiä palata kotiin Ruotsiinkin, jossa meitä ei pidetä puolijumalina. Tai ainakaan kovin monet eivät pidä (naurua).

Dregen ei joutunut palaamaan Japanista aivan tyhjin käsin.

- Menimme tosiaan eräänä iltana paikalliseen baariin juhlistamaan festivaalikeikkaa, jonka vedimme noin kymmenen tuhannen ihmisen edessä. Maistoin siellä sitten omalaatuista drinkkiä, johon oli laitettu käärme! Ja sen jälkeen heitimme tikkaa kilpaa ja voitin aidon Fender Telecasterin vuodelta 1957.

’Stockholm Syndrome’ on saanut hieman ristiriitaisen vastaanoton. Kunnon muusikon tavoin Dregen kehuu yhtyeensä tuotoksen maasta taivaisiin.

- Se on toistaiseksi ylivoimaisesti paras levymme! Kiekko yhdistää ’Diesel & Powerin’, ’Total 13:n’ ja ’Making Enemies Is Goodin’ hyvät puolet yhdeksi kokonaisuudeksi. Huolellinen kuulija huomaa kehityksemme aivan selvästi.

Oletteko tehneet yhtään uutta musiikkia ’Stockholm Syndromen’ jälkeen?

- Emme ole säveltäneet yhtä ainuttakaan riffiä! Kun olemme kiertueelle, emme tee musiikkia. Nappailemme vain uusia deioita ja kehittelemme uusia biisejä ideatasolla. Mutta varsinaisen sävellystyön aloitamme vasta paljon myöhemmin.

Backyard Babies on soittanut Suomessakin useita kertoja menneinä vuosina. Dregen muistelee keikkoja Tavastialla erityisellä tunteella, mutta kaikista lämpimin muisto liittyy silti kitaristin omaan suosikkiyhtyeeseen eli Hanoi Rocksiin.

- Olemme nauhoittaneet Michael Monroen kanssa musiikkia, ja hän on esiintynyt keikoillamme vierailevana starana. Ne kerrat ovat jääneet ikuisesti mieleen, uskokaa pois.

- Huonompia muistoja Suomesta? Odotahan… Ajoimme kerran Riihimäellä koiran päälle. Onneksi se ei kuitenkaan kuollut, mutta koipi taisi kyllä vaatia eläinlääkärin operaation.

Entä mitä kaikkea tulevilta Suomen-keikoilta kannattaa odottaa?

- Sataprosenttisen varmasti voin luvata suurta äänenvoimakkuutta ja energistä soittoa. Ja tietysti rakkautta ja vähän vihaisiakin fiiliksiä. Eikä sitä koskaan tiedä, keitä suomalaismuusikoita kanssamme nousee estradille! En lupaa mitään, mutta enpä kyllä kielläkään…

Teksti: Timo Isoaho

Takaisin ylös