Buck 65 pitää Eurooppaa otollisempana musiikilleen
9.3.2008
Buck 65 eli Richard Terfly on hiphop-kummajainen, joka löi vuosia päätään seinään Pohjois-Amerikassa. ”Yhdysvalloissa ihmisille pitää kaikki selittää, mutta eurooppalaiset tajuavat itse asioita” napauttaa herra Terfly.
Richard Terfly on yksi hiphop-maailman työteliäimmistä vaikuttajista. Kun ensimmäinen albumi julkaistiin vuonna 1995, niin sen jälkeen niitä onkin tullut enemmän kuin yksi vuodessa. Kaikkea ei saa kuitenkaan kaupoista, vaan loput pitää poimia hänen keikoiltaan.
”Minusta on hienoa, että keikoillani voin myydä musiikkiani, jota ei muualta saa ostettua” sanoo Buck 65, joka rikkoo rajoja niin musiikillaan kuin tekemällään liiketoiminnallaankin. Kun virallisten albumien lisäksi hän pudottelee levyjään keikkamyyntiin, niin mies jakaa auliisti musiikkiaan netissäkin. On varsin erikoista, että tämä kaikki onnistuu, vaikka Terfly on yhden maailman suurimman levy-yhtiön kiinnitys.
”Se, että minulla on levytyssopimus Warnerin kanssa ei tarkoita, että eläisin niillä tuloissa. Ei ollenkaan, vaan suurin osa rahasta tulee keikkailusta ja niinpä minä olenkin lähes aina rundilla. Levymyyntitulot ovat minun kaltaiselle artistille kuitenkin niin pieniä, että on pakkokin keikkailla paljon tienatakseen edes vähän.”
Katsoin kiertuepäiviäsi ja sinulla on kaiketi ainakin 30 keikkaa vielä tulossa.
”Enemmänkin, sillä Euroopan jälkeen teen todella pitkän kiertueen Kanadassa ja kun se on ohi, niin olen ollut jotakuinkin vuoden yhtämittaisella kiertueella. Se on pitkä aika ja pitää miettiä tulevaisuutta taas sen jälkeen uudelleen. Keikkailu on urani kannalta tärkeintä, mutta jossain vaiheessa pitää myös osata elää muutakin elämää.”
Mahdollisuuksien Eurooppa
Juuri nyt Terfly asuu Ranskassa, mutta eii vain siksi, että hän on kotoisin Kanadasta ja osaa sen verran ranskaa, jotta pärjää arkiaskareista. Helpompi olisi ollut valita vaikka Englanti, mutta pääasia Terflylle on, että hän on Euroopassa.
”Euroopassa ja täällä Ranskassa tunnen oloni jotenkin helpommaksi, sillä täällä yleisö tietää mitä haluaa ja on valmis itse tekemään päätöksiä. Eurooppalaiset ovat siis yksilöitä, jotka ajattelevat itse, että mikä heille on parasta, mutta Yhdysvalloissa kaikki menee kaupallisuuden ehdoilla. Siellä mikään ei kelpaa, jos se ei ole markkinoitu suurella rahalla ja näy jossain MTV:llä. Heille pitää kertoa mikä on cool, mistä pitää pitää ja kaikki pitää kategoroida. Vasta sitten yhdysvaltalaiset voi saada ymmärtämään jotain. Uskon, että eurooppalaisille kyky ymmärtää tällaisia asioita on kehittynyt jo kauan kauan sitten. Täällä kulttuuri on vanhempaa ja nuorille opetetaan kaikkea musiikista, teiteesta ja historiasta paljon enemmän.”
”On myös ihmeellistä miten Yhdysvalloissa minunlaiseni artisti voi aiheuttaa niin paljon negatiivisia reaktioita. En tiedä mistä se johtuu, mutta he kokevat minut ja musiikkini jonkinlaisena uhkana.”
Terfly asuu kuitenkin vain puolittain Euroopassa, vaikka on löytänyt Euroopasta uskomattoman avoimen yleisön. Työnteko onnistuu vaivatta kanadalaiskollegoidenkin kanssa, kun internet hoitaa tiedonsiirron mantereiden välillä.
Suomesta Terfly ei tiedä ennen tuloaan juuri mitään, mutta osaa jotain, joka yllättää täysin.
”Yksi, kaksi, kolme, neljä. Menikö se oikein? Opin tuon vuosia ja vuosia sitten, kun kiersin Yhdysvalloissa suomalaisen bändin kanssa. En tiedä, että onko sellainen ryhmä enää edes olemassa kuin Pepe Deluxe.”
Rajat rikotaan jatkossakin
Buck 65:n viimeisin albumi Situation perustui vuoteen 1957 eli jokainen kappale nivoutuu tavalla tai toisella tuohon vuoteen. Kiertueella hän kuitenkin kylvää setteihin myös vanhempaa materiaaliaan, sillä musiikkia on plakkarissa valtavasti, mutta vieläkö hän seisoo rankkojenkin sanojensa takana, jotka tuli lauottua vaikka 90-luvun alussa?
”Hahahaa… Kyllä minä vielä esitän paljon vanhoja biisejäni, sillä siellä on paljon helmiä. Varsinkin, jos menen uuteen maahan, niin haluan esitellä vanhempaa materiaaliani. Onhan siellä tietysti sellainen sanoituksia, että jotkut niistä pitää unohtaa. Tai ainakin haluaisin.”
Ennen Situation-albumia olit vaeltanut jo kauas hiphopista, mutta palasit tuttuihin biitteihin. Miksi?
”Se oli hieman vahinko, sillä tein levyn nuoren hiphoptuottajaystäväni kanssa ja se vain ajautui sitten tähän suuntaan. Ensin vain kokeilimme hiphoprytmejä ja lopulta siitä sitten tuli sellainen kuin tuli, vaikka emme hakeneet sitä tietoisesti.”
”Juuri nyt olen työstämässä kahta uutta albumiani, mutta vielä en tiedä mihin suuntaan musiikkini tällä kerralla suuntautuu. Tulen aina muuttumaan jokaisella levylläni ja uusi materiaali on varmasti taas paljon monipuolisempaa kuin Situationin sisältö. Aina hiphop siellä jossain on mukana, mutta en halua sulkea itseltäni tietä muihinkaan genreihin.”
Seuraavalla albumillaan Buck 65 tekee yhteistyötä mm. belgialaisen tuottajan kanssa ja levystä tulee täysin elektroninen, mutta samalla hän työstää albumia, joka sekoittaa yhteen bluesin, punkin ja etniset vaikutteet.
Buck 65 (Kanada) esiintyi Helsingissä 9.3.2008.
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook