CMX:n ”Talvikuninkaan” takaa 1: Ohjaajaveljekset Kukkonen
5.9.2007
Torstaina 6. syyskuuta saa YLE Extra -kanavalla ensinäyttönsä CMX:n Talvikuningas-video, jonka ovat ohjanneet veljekset Samppa ja Janne Kukkonen. ”Animaatiotekniikka oli luonteva tapa lähestyä näin massiivista teosta ja sen tarinaa” valottaa Samppa Kukkonen videon taustoja. ”Video toimii ikään kuin trailerina pidemmästä kokonaisuudesta, jonka ääniraita on kuultavissa levyllä”.
Samppa ja Janne Kukkonen ovat kotoisin Rovaniemeltä. Janne on opiskellut animaatiota Raahessa Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ja molemmat veljekset Turun taideakatemiassa. Veljesten yhteistyönä syntynyt video on tehty piirrosanimaatiolla ja 3D-animaatiotekniikalla. Animaation tarina noudattaa CMX:n sanaseppo A. W. Yrjänän kynäilemää Talvikuninkaan saagaa.
Talvikuninkaan video on ensi-illassa YLE Extra -kanavalla torstaina 6.9., jolloin se on kanavan voimavideona. Neliminuuttisen spektaakkelin voi nähdä Extralta klo 10.00, 11.00, 12.00, 13.00, 18.00, 22.47 ja 00.20.
Talvikuninkaan julkaisun kynnyksellä Kaista haastatteli videon ohjaajaveljeksistä Samppa Kukkosta - ja vähän Janneakin. Samppa kertoi mm. videon syntyprosessista ja tekijöiden suhteesta CMX:n musiikkiin.
Mitä kautta päädyitte Talvikuningas-videon tekijöiksi?
- Nora Norrlin EMI:ltä oli lähettänyt tiedustelun mm. Turun taideakatemian animaatiolinjan johtajalle Eija Saariselle mahdollisista animaatiovideon toteuttajista. Eija pisti postin eteenpäin ja Janne kovana CMX-fanina reagoi siihen valoa nopeammin. Tapasimme Yrjänän ja EMI:n porukat, ja he olivat vakuuttuneita aikaisempien töidemme perusteella.

Mikä oli haasteellisinta videon tekemisessä? Entäpä antoisinta?
- Haastavinta oli tiivistää Yrjänän kehittelemä tarina ja maailma jossa se tapahtuu neljän minuutin musiikkivideoksi niin, että se olisi toteutettavissa meidän resursseilla. Lähestyimme videota lyhytelokuvana ja vietimmekin suhteellisen pitkän ajan tuotannosta käsikirjoitusta rakentaen. Halusimme laittaa mahdollisimman paljon levyn sisältämiä tapahtumia ja hahmoja videoon, kuitenkin niin ettei se muuttuisi liian epäselväksi ja että se toimisi myös niille katsojille, jotka eivät tarinaa sen kummemmin ennalta tunne.
Tulkitsimme levyn sanoituksia ja Yrjänä täydensi puuttuvia kohtia tarinasta tarpeen mukaan, jotta saimme jutun lopulta toimimaan.
Millaiset ohjeistukset saitte työhönne ja keneltä? Valvottiinko työn etenemistä tarkasti vai olivatko kädet vapaat alun jälkeen?
- Antoisinta ja tavallaan hämmentävintä oli se vapaus, jonka saimme oikeastaan koko tuotannon toteutuksen suhteen. Saimme vapaasti suunnitella mieleisemme hahmot ja maailman. Joihinkin tarinan yksityiskohtiin kuitenkin halusimme Yrjänältä hänen mielipiteensä.
Hyväksytimme käsikirjoituksen projektin alkupuolella, mutta ensimmäisen pienen näytteen kuvamateriaalista laitoin EMI:lle vasta viikkoa ennen deadlinea. Ja sekin omasta tahdostani, ei heidän pyynnöstä. Silloin ei tosin enään oikeastaan olisi ollut juuri mitään tehtävissä lähes valmiille tuotokselle, joten ihan hyvä että se kelpasi.


Mikä oli suhteenne CMX:n musiikkiin ennen ja jälkeen Talvikuninkaan videon?
- Janne on ollut kova CMX-fani jo pitkään ja minä melkein yhtä kova. Musavideon tekeminen oli suuri unelma molemmille. Kun se tarjoutui yhtäkkiä toteutettavaksi, olivat fiilikset katossa. EMI:n hissi joutui tekemään tosissaan töitä, jotta sai vietyä meidät ensimmäisestä tapaamisesta takaisin pohjakerrokseen. Projekti vain ja ainoastaan lujitti suhdettamme CMX:ään, vaikka olikin henkisesti sekä fyysisesti rankin projekti, jonka kumpikaan on toteuttanut.
Mitkä ovat suosikkimusiikkivideonne kautta aikain?
Samppa: - TOOLin ”Stinkfist”, joka on animoitujen musavideoiden synkkyyden huipennus. Swetmasterin videot on myös hienoja.
Janne: - A Perfect Circlen ”Judith”.
Millaisia projekteja teiltä on luvassa tulevaisuudessa?
- Janne jatkaa koulunkäyntiä Turun taideakatemian animaatiolinjalla vielä kolme vuotta. Hänellä on edessään kolme harjoitustyötä, joista ensimmäisenä vuorossa on ryhmätyönä toteutettava nukkeanimaatio.
Minä jatkan työskentelyä freelancer-animaattorina ja alan siinä sivussa kirjoittamaan ensimmäistä koulun jälkeistä käsikirjoitustani.Lisäksi toteutan loppuvuodesta oman jaksoni ensi vuonna valmistuvaan episodielokuvaan. Se on perustamamme animaatioyhdistyksen, Turun Anikistien ensimmäinen oma tuotanto. Ja eiköhän jossain vaiheessa taas tarjoudu mahdollisuus tehdä yhteistyötä Jannen kanssa. Tämä oli meidän ensimmäinen yhteisohjaus, muttei ensimmäinen animaatioprojekti, jonka parissa työskentelimme yhdessä.

Miten kuvailisitte Talvikuningas-levyä?
Janne: - Aikaisempaan CMX-tuotantoon verrattuna poikkeava ja yllättävä, muttei todellakaan huonolla tavalla. Musiikki ja lyriikat jatkavat taattua CMX-linjaa.
Samppa: - Toimii kuin aikamatka, tunti menee ohi aivan liian nopeasti. Talvikuningas on pyörinyt soittimessa koko kesän kun videota tehtiin. Vielä en ole kyllästynyt, päinvastoin.
Valokuva: Elisa Koskinen
Muut kuvat: Talvikuningas-videosta
Lue myös: CMX:n ”Talvikuninkaan” takaa 2: Graafikko Sami Saramäki
Kaistan Viikon valiossa CMX:n Talvikuningas
Tatu Junni
- 1.
-
jghgbghbjhjnjbnbjbkjnjkjckvjxkcmv, nmvbjbhbjnbm n mnbmnbmb bnvj bnjv bvjvcmvhvn mvnvm m mjvnmvnv vvcmvmcvnvnnb nm bvn vvnmv mv nmv mcvnkvn,nvvcmvcmcmv,mc,, mv,vcm,vm,v,m,m,cmc,vm,kxlzsklsakslpwoposaosopaospospospapöasöslsölslslöslsölslsl ldlld k
dsldkldklkdlkdldkdlv ,mmvkkjfijduydyydettywheylkksllksksahdzjhvghfghvvcxcvytoivottavasti osaatte lukee mun sala kieltä
- 2.
-
oot ihana
salainen ihailiasi
- 3.
-
Mahtava animaatio ja mahtavan ihanat tekijät ! Kiitos että olette olemassa !
- 4.
-
Tämä musiikkivideo on varmaankin amatöörien tekemäksi ihan ok, mutta noin niinkuin ihan musiikkivideona nolostuttavan huono. Itse levy taas on sanoituksineen ehdottomasti nörtein julkaisu pariin vuoteen, Yrjänän sanailu on korniudessaan eräänlainen virstanpylväs jota en luullut olevan mahdollista saavuttaa.
- 5.
-
Suomalaiseksi ja ”yhden kesän lapseksi” helvetin hienoa työtä!!!
- 6.
- 7.
-
siis aaa!! aivan mahtava video! loistavaa työtä jätkät…
- 8.
-
Tohtisitkoko, A. Vipunen, tarkentaa, mikä sanailussa oli niin kornia? Pahoittelen kyselyäni näin, en vain kykene ajattelemaan yhtä korkealta kuin Sinä.
- 9.
-
Levyn sisällön ja tunnetilojen kuvaaminen on aina äärimmäinen haaste, varsinkin kun kyseessä on näin kunnanhimoinen ja kokoniaisvaltainen teos. Itse olisin taipuvainen uskomaan, että joko puhtaasti abstraktilla lähestymistavalla tai vaihtoetoisesti paljon suuremmalla budjetilla ja ajankäytöllä levyn tarinaa syventävään videoon keskittymällä oltaisiin päästy paljon parempaan lopputulokseen, mutta kaikki jälkiviisaushan on kategorisesti turhaa, joten tyydytään kiitokseen bändille hienosta levystä ja videotyöryhmälle hyvästä yrityksestä.





Kommentit
Keskustelut
Facebook