CMX:n ”Talvikuninkaan” takaa 2: Graafikko Sami Saramäki
5.9.2007
CMX julkaisi 5. syyskuuta mahtipontisen Talvikuningas-albuminsa. Levy on herättänyt jo ennakkoon kovasti keskustelua, sillä albumilta löytyy vain yksi, reilun tunnin mittainen biisi. Talvikuninkaan erikoisuudet eivät kuitenkaan rajoitu vain levyn musiikilliseen sisältöön: albumin mukana tulee 40-sivuinen libretto, josta löytyy lyriikoiden ohella graafikko Sami Saramäen kuvitus Talvikuninkaan tarinaan.
Libreton lisäksi Talvikuninkaan kansitaidetta pääsee ihailemaan levyn kanssa samaan aikaan julkaistavan julistesarjan kautta. Paksulle ja kiiltävälle paperille painettua 13-kuvan julistesarjaa on teetetty vain 500 kpl:n painos, joten kyseessä on ilmiselvästi tuleva keräilyharvinaisuus.
Kaista jututti Talvikuninkaan visuaalisen maailman vangitsijaa, Tokiossa parhaillaan majailevaa Sami Saramäkeä. Tarkoitus oli puhua vain CMX:stä ja Talvikuninkaasta, mutta juttu karkasi ennen pitkää aina Children Of Bodomiin ja Iron Maideniin asti…
Mitä kautta päädyit Talvikuninkaan kuvittajaksi?
- A. W. Yrjänä kysyi muutamalta ystävältäni, että tietävätkö he kuka piirtäisi hänelle avaruusaluksia. A. W. sai yhteystietoni ja sitten soitti minulle tiedustellakseen kiinnostaako scifi-eepos. Minua kiinnosti. Tapasimme Helsingissä lounaalla ja samalla suunniteltiin, miltä Talvikuninkaan maisemat näyttää. Tein sitten luonnokset Talvikuninkaan eri osioihin ja CMX:läiset pitivät niistä. Kävin portfolion ja luonnosten kanssa vielä EMI:llä jutustelemassa ja levy-yhtiöläisetkin olivat samaa mieltä.
Oliko homma alusta alkaen yhtä mahtipontinen (40 sivuinen libretto, julistesarja…) vai laajeniko hanke normaaleista levynkansista nykyiseen muotoonsa matkan varrella?
-Alunperin oltiin vielä mahtipontisempia! Ajankäytön ja budjetin ja järkevyyden takia aivan kaikkea suunniteltua ei ollut mahdollista toteuttaa. Julistesarjaan taidettiin kyllä päätyä loppumetreillä…
Millaiset ohjeistukset sait työhösi ja keneltä? Valvottiinko työn etenemistä tarkasti vai oliko sinulla vapaat kädet alun jälkeen?
- Ohjeistukset sisällön puolesta tuli lähinnä A. W.:lta, kitaristi Halmkronakin ilmaisi mielipiteensä toisinaan. Aluksi tein tosiaan luonnokset kuvituksesta ja niitä käytiin läpi erilaisten kuvitustyylien kanssa. Sitten, kun levyn lyriikat olivat valmiimmat, tein tarkemmat luonnokset, jotka katsottiin A. W.:n kanssa ja kirjoitin samalla ison listan hänen kommenttejaan yksityiskohdista. Luonnosten hyväksymisen jälkeen pääsin työskentelemään varsinaisten, lopullisten kuvien kanssa. Tuo luonnosvaihe kesti aika pitkään. Aki soitti minulle alunperin keväällä 2006, ja asiat etenivät verkkaisesti viime kevääseen saakka, jolloin speksit päätettiin. Kuvitukset täytyikin sitten saada aika tiiviillä aikataululla valmiiksi muutamassa kuukaudessa.
Siinä sivussa pyöriteltiin tuota CMX-logoa. A. W. oli aikaisemmin puhunut, että hän haluaisi jotain pyöreää, hieman klassista prätkätyyliä muistuttavan merkin, ja jotenkin siitä sitten päädyttiin tuohon levynkanteen.
Lähdin rouvani kanssa maalis-huhtikuussa Tokioon puoleksi vuodeksi, joten kommunikointi rajoittui sähköposteihin. Aloitin finaalin kuvituksen kanssa puuhastelun eksoottisen pienessä yksiössä länsi-Tokiossa, ja aina kun sain jonkun työvaiheen valmiiksi lähetin kuvat sähköpostilla Suomeen Akille. Aki sitten ohjasti takaisin oikealle tielle jos (ja kun) jossain mentiin metsään.
Olet aikaisemmin kuvittanut mm. Children of Bodomin levynkansia. Miten Talvikuninkaan tekeminen erosi vaikkapa Hate Crew Death Rollin tekemisestä?
- Työmäärähän tässä tietenkin oli valtavan paljon isompi, ja sen takiahan koko juttu meni hieman eri lailla. Jos olisin tehnyt Talvikuninkaaseen pelkät kannet ja perusbookletin, niin silloin sitä yksittäistä kansikuvaahan varmasti olisi kommentoitu paljon enemmän. Nyt tein kannen, josta asianomaiset tykkäsivät, ja se siitä.
Bodomilaiset puolestaan ovat äärettömän tarkkoja aivan kaikesta mitä kansiin tulee. Viikatehemmon täytyy olla aivan juuri tietynlainen ja kaiken täytyy olla juuri niin kuin bändi haluaa. Ei tässä siis mitään vikaa ole, mutta Bodomien kansia hiotaan yleensä ihan tosi pitkään, eikä sellainen taas olisi mahdollista näin ison kuvamäärän kanssa. Luonnoskierroksia Bodomien kanssa on monta ja lopullista kuvaa pyöritellään aika huolella.
Mitä kaikkia välineitä käytit kuvien tekemiseen ja kauanko työhön meni?
- Luonnokset on tehty ihan perinteisesti kynällä ja paperilla. Kaikki väritystyö on tehty tietokoneella. Aikaisemmin maalasin aika paljon käsin ja käsittelin sitten kuvan valmiiksi koneella. Nyt olen enemmän ja enemmän siirtynyt lähes pelkästään koneella työskentelyyn. Tässä pikkuhiljaa kuitenkin polttelee ajatus, että alkaisin maalaamaan uudestaan…
Suhteesi CMX:n musiikkiin ennen ja jälkeen Talvikuninkaan kuvituksen?
- Kauan sitten, kun Veljeskunta ilmestyi, tykkäsin siitä aivan massiivisesti. Ja olen diggaillut bändiä enemmän ja vähemmän siitä saakka, eikä se varmaan tähän levyyn lopu. Mä sain valmiit Talvikuninkaan biisit itselleni hieman myöhään, olin jo tehnyt kuvia aika pitkälle, (olin kyllä kuullut osan ralleista jo studiolla Suomessa) mutta se oli jotenkin suuresti tunteellinen ja hieno hetki, kun levy saapui vihdoin postissa. Askartelin ”Quantan” suohon liekeissä putoavaa avaruusalusta ja laitoin soundtrackin soimaan!
Mitkä ovat suosikkilevynkantesi kautta aikain?
- Hmm, tämä on aika hankala. Varsinkin, kun mun levykokoelma on kaukana Suomessa! Levynkansihan on suunnittelijalle niin herkullinen paikka yhdistellä suht’ vapaasti kaikenlaista, vielä parempaa kuin kirjankannet, joihin siis itse olen erikoistunut. Mielettömän hienoja levynkansia on mielettömän paljon ja aina kun menee levykauppaan, niin sinne on tullut vielä hienompia.
Tietysti penskana elämää suurempia olivat Derek Riggsin ”Iron Maiden”-kannet. Etenkin ”Live After Deathin” sininen hautausmaakuva. Se on varmaan semmoinen kaikista suurimman vaikutuksen tehnyt. Paljon myöhäisempi tekele joka säväytti suuresti on Primal Screamin ”Xterminator”. Kaikkiin vuosikymmeniin mahtuu niin paljon kaikkea hienoa. Mä tykkään Jimmy Castor Bunchin ”It’s Just Begun” -levyn kannesta. Jollain Judas Priestillä on hämmentävän hienoja design-kansia. En mä niistä penskana pitänyt, mutta nyt ne on tosi upeita. Suomessa mm. Circlen levyt on mahtavan hienoja.
Lue myös: CMX:n ”Talvikuninkaan” takaa 1: Ohjaajaveljekset Kukkonen
Kaistan Viikon valiossa CMX:n Talvikuningas
Tatu Junni





Kommentit
Keskustelut
Facebook