Haastattelu: Billy Talentin basisti vannoo suomalaisen jääkiekon nimeen
3.6.2009

Kanadalainen Billy Talent kävi pyörähtämässä Suomessa viime viikolla ennen kesällä tapahtuvaa kolmannen pitkäsoittonsa julkaisua. Kaista pääsi tapaamaan bändiä parin vuoden jutustelutauon jälkeen. Viimeksi juttuseuraa saatiin laulaja Benjamin Kowalewiczista ja basisti Jonathan Gallantista. Tällä kertaa tulilinjalle joutui basisti Jonathan ypöyksin.
Ennen toukokuun pikavisiittiä Billy Talentin tuorein vierailu Suomessa sijoittui viime kesän Provinssirockiin. Seinäjoen ihmisten juhlan ohella bändi on nähty myös muun muassa Ruisrockin lavalla. Tällä kertaa bändi heitti ainutkertaisen dj–keikan Helsingin Bar Loosessa. Kesäisiä visiittejä on siis kertynyt jo jonkin verran. Ovatko pojat jo tottuneet Suomen valoisiin öihin?
– On ihan hullua, kun on niin valoisaa. Kun poistuimme hotellille dj-keikan jälkeen noin puolelta öin, ei aurinko ollut vielä silloinkaan laskenut. Toisaalta viime kerralla, kun olimme Suomessa, aurinko ei laskenut lainkaan koko yönä! Ajantaju meni kokonaan ja olimme kuin zombeja.
Loosen dj–keikka oli pojille ensimmäinen sorttiaan. ”Yhdessä bändinä siis”, huomauttaa Jon. Bändin kitaristi Ian D’Sa on tehnyt nimittäin satunnaisia dj–keikkoja esimerkiksi Torontossa.
– Meillä oli todella hauska ilta. Levynsoiton piti kestää vain tunnin, mutta se venyikin kolmen tunnin mittaiseksi, sillä emme malttaneet lopettaa.
– Suomalaiset rakastavat rockmusiikkia. Kun soitimme pari r’n’b-biisiä, niin jammaus loppui heti. Toiveita sateli aina Rise Againstista Cancer Batsiin.

Kolmas levy toden sanoo
Bändin uusi albumi, Billy Talent III, ilmestyy vasta heinäkuun alussa, joten Tavastian lavalle ei vielä ollut mahdollisuutta palata uusien biisien kera. Mitä levyllä on tarjota, jotta jaksamme odottaa uuden kiertueen ulottumista Suomeen syksymmällä?
– Se on erilainen verrattuna kahteen aikaisempaan albumiimme. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että me pidämme siitä todella paljon… Ei, me rakastamme sitä! Se on ehdottomasti paras työnäytteemme tähän saakka.
Jos levyltä saisi kuunnella vain yhden biisin, mikä se olisi?
– Saint Veronika. Siinä on kaikki Billy Talentin elementit; se on raskas, muista erottuva ja sen sanoitukset koskettavat.
Uutta levyä alettiin tehdä heti, kun pojat olivat kotiutuneet edellisen albuminsa kaksi vuotta kestäneeltä kiertueelta. Kahdeksassa kuukaudessa 11 biisin levyllinen oli valmis. Sattumalta Billy Talentin kaikki kolme albumia on tehty kolmen vuoden välein.
– Kolme vuotta on riittävä, mutta ei liian pitkä aika, vaikka meidän kohdalla tuo säännöllisyys onkin täysin sattumanvaraista.
– Jos seuraavan albumin teko venyy liikaa, fanit saattavat kasvaa ja vaihtaa musiikkimakuaan tai aivan yksinkertaisesti vain unohtaa. Mutta kuten Green Day tai AC/DC osoittivat, odotus saattaa myös lisätä nautintoa.

Jääkiekkoa, punnerruksia ja rock n’ roll
Billy Talent on niitä harvoja bändejä, jonka kokoonpano on pysynyt samana koko bändin olemassaolon ajan. Eikä tähän aikajanaan lukeudu pelkästään Billy Talentin historia, vaan pojat muodostivat ennen yhtyeen nimeltä Pezz, jonka nimestä jouduttiin kuitenkin luopumaan oikeusjutun uhatessa.
– Me kunnioitamme toinen toisiamme ja meillä on kaikilla yhteiset tavoitteet. Nuo ovat kaksi tärkeintä syytä, miksi olemme yhä yhdessä.
Entäpä, jos joku bändin neljästä jäsenestä päättäisi lähteä?
– Se olisi Billy Talentin loppu, mutta en tosissani usko, että niin tulee koskaan käymään, ellei sitten tapahdu jokin tragedia.
Jonathanin on myös vaikea kuvitella, mihin bändiin kuuluisi, ellei Billy Talentiin. Varmaa on, että kyseessä olisi rockbändi, mutta..
– En keksi itseäni miellyttävää vastausta, sillä en haluaisi vaihtaa pois tai korvata itselläni ainuttakaan jäsentä lempibändeistäni, sillä he ovat idoleitani.
Idoleista puheenaihe vie yhteen Jonathanin lempipuheenaiheista, nimittäin jääkiekkoon. Hetken kirottuaan Suomen rankkarivoittoa tämän kevään MM-kisoissa Kanadaa vastaan, hän alkaa ylistää suomalaisia lätkänpelaajia.
– Olen meistä neljästä eniten jääkiekkofani. En usko, että voi olla kanadalainen, ellei pidä jääkiekosta! Suomella on monia todella hyviä NHL-pelaajia, kuten Saku Koivu ja Teemu Selänne. Viimeksi mainittu osaa pelata ja noh, onhan hän komeakin, toteaa Jon haastattelun loppuun ja ilmoittaa:
– Nähdään ensi syksynä!
Teksti: Yazmine Rautavaara
- 1.
-
Jee millon billy talent tulee suomeen ensi syksynä? ja mihin?





Kommentit
Keskustelut
Facebook