Plaza

Dome

Haastattelu: Hybrid Children - Leimuletin räyhäpartio jälleen iskussa

14.1.2009

kitara, rumpalit, tyyli, visio, Bad, Nosturi, jengit, Johnny Cash

”Kolottaa, palelee? Tule pois kylmästä! Seurahuoneella lämpenee.” Näin informoi ohikulkijaa Helsingin Kalliossa sijaitsevan Seurahuone-kuppilan katumainos. Mikä olisikaan parempi paikka haastatella Hybrid Childrenin kitaristi-laulaja Jassea. Olut on halpaa ja tunnelma leppoisa.

Rockmies esittelee ylpeänä komeaa Hybrid Children -hupparia. Hän on juuri käynyt eräässä painopajassa työstämässä tekstiilejä. Jasse on muutenkin rattoisalla tuulella, ja syystäkin. Bändiltä julkaistaan kuluvalla viikolla hieno uusi levy Fight As One, ja keikkojakin on merkattu kalenteriin mukava määrä.

Hybrid Chidrenin tuoreen levyn kannessa pommit tippuvat taivaalta ja nyrkit halkovat ilmaa. Sotaisa kuvasto lupailee rouheaa  musisointia.

- Homma lähtee täysillä käyntiin heti ensi sekunneista lähtien. Eihän se koko levy mitään tuhoa ja tuomiota ole, mutta puolet biiseistä on kuitenkin nopeaa pamputusta, Jasse kuvailee.

Hybärijengi on jälleen käynyt läpi miehistöpäivityksiä. Vuodesta 1998 bändissä paukutelleen Kartsan kalenterin täyttivät oma backline-firma, ja 45 Degree Women -yhtye. Tämän myötä Jasse päätti pirauttaa Kerho-yhtyeen Saskalle, josko häntä kiinnostaisi Hybäri-hommat. Vastaus oli ”Totta vitussa!”.

- Puhelun jälkeen kävelin Nosturilta mun silloiseen kämppään Fredrikinkadulle. Hykertelin koko matkan tyytyväisenä, että jes jes! Mä tiesin heti, että tästä levystä tulee rivakka ja nopea. Otin heti kitaran kouraan ja aloin rustailla biisejä.

Myös ex-kitaristi Lauri starttasi oman The Dash -yhtyeen luotsaamisen täydellä tohinalla. Jasse löysi kitaranvarteen Hybrid Childrenin tämän hetken nuorimman jäsenen Juhon.

- Juho on henkeen ja vereen punk-kitaristi. Se on kasvanut Rancidin, Millencolinin, Backyard Babiesin ja Anti-Flagin parissa. Juho tietää millaista on punkrock. Se on soittanu esimerkiksi Brigadessa (nykyinen The Over Attacks, toim.huom.)  ja mä kuuntelin, että tässä hommassa on hyvä työntö. Juhon ansiosta tästä levystä tuli punkimpi. Nyt kun mä tiedän tarkkaan, mikä on Juhon tyyli soittaa, tiedän jo aika pitkälle mihin seuraava levy on menossa.

Peitto korviin, nyt masentaa

Hybäreiden edellinen levy Ghost Town Carnival julkaistiin neljä vuotta sitten. Levy oli sanoituksiltaan hyvin melankolinen, jopa synkeä. Tuolloin Jasse oli käynyt läpi vaikean masennuksen, ja se kuului myös lopputuloksessa.

- Joskus parempaan huomiseen uskominen on vaikeampaa. Vaikka tänä päivänä asiat on ihan jees, niin kyllä mulla menee edelleen energiaa siihen, kun vaan tolkutan itselleni, että ei tässä ole mitään hätää. Ja tämä ei päde pelkästään bändijuttuihin, vaan ylipäätään elämiseen.

- Joskus Saskan kanssa ollaan mietitty syntyjä syviä. Saska tokaisi, että jos sä alat liikaa miettimään asioita, niin eihän missään ole mitään järkeä. Niinhän se on. Ei pitäisi miettiä liikaa, ja mä syyllistyn juuri siihen. Vexi Salmikin on sanonut elämisestä osuvasti: ”Tukka putkella kuolemaa pakoon”.

Fight As One ei onneksi ole enää pelkkää loskaräntä-bluesia, toivon kipinä kytee siellä täällä. Jasse on muutenkin erittäin tyytyväinen albumin lyriikkapuoleen.

- Tekstit ovat hyvin suoria, ei tarvi etsiä mitään piilomerkityksiä. Kyllä noi tekstit ovat vuosien varrella kehittyneet. Jengi voisi huumorimielessä käydä ostamassa Hybäreiden ensimmäisiä levyjä. Saisivat sitten naureskella ja ihmetellä niiden sanoituksia.

Elävien kuolleiden Joulumarkkinat

Fight As One valmistui lopulliseen muotoonsa jo viime vuoden elokuussa. Julkaisu päätettiin siirtää kuitenkin tämän vuoden alkuun.

- Joulumarkkinat olisivat just alkaneet, eikä pikku lafkalle katurokkia levyttävän bändin kannata lähteä siihen ralliin mukaan. Joulunalus on sitä aikaa kun Elvis, Johnny Cash ja suurin piirtein joku Sid Vicious julkaisevat levyn. Kaikki nämä tyypit, jotka ovat kasvaneet koiranputkea jo vuosia, aktivoituvat jouluisin.

Levy äänitettiin Private Line -yhtyeen Sammy Aaltosen luotsaaman Bad Habits -pajan syövereissä Laajasalossa. Ainoastaan pohjat työstettiin Seawolf Studiolla Suomenlinnassa. Sammy toimi myös levyn tuottajana. Vaikka Jassella on täysin selkeä visio Hybäreiden soundista, Sammyn panos kuuluu levyltä.

- Vieras korva on aina hyvä olla mukana äänityshommissa. Samby sanoi mielipiteensä useiden kappaleiden sovituksista ja puuttui biisien tempoihin. Laulujutuissa kaveri oli myös mies paikallaan. Sammylla tuli myös hyviä idiksiä kitarajuttuihin.

Tehiksen Otto ja mystinen Ihmispesuri

Haastattelun lopuksi huomio siirtyy Seurahuoneen takaseinään. Siihen on liimattu A4-kokoinen lappunen, joka mainostaa orkesteria nimeltä Ihmispesuri. Jassella on näppinsä pelissä tässä arvoituksellisessa yhtyeessä, jossa ilmeisesti myös Tehosekoitin-veteraani Otto ”soittaa”.

- Täällä Seurahuoneella tulee kaljapäissään perusteltua uusia bändejä, heh heh. Ei olla ikinä treenattu biisin biisiä, saatika soitettu keikkoja. Enhän mä edes tiedä mitä soitinta mä siinä soitan!

Ihmispesureissa Jasse voisi kokeilla rumpalin roolia. Mies tunnetaan pätevänä paukuttajana. Häntä on ennen muinoin pyydetty esimerkiksi The 69 Eyesin kannuttelijaksi. Jassen soittotyyli oli kuitenkin liian raskasta, joten muuan Jussi ajautui kapuloihin.

- Rumpujen soitto on vitun hienoa. Kitaran kanssa olen sen verran huono, etten juurikaan osaa soittaa muuta kuin omia biisejä. Siksi mä olen aina naperosta asti tehnyt omia biisejä. Rumpujen kanssa voisin korvakuulolla soittaa esimerkiksi MetallicanMaster Of Puppets -levyn mukana. Ei musta kuitenkaan minkään sortin progerumpaliksi olisi, kyllä se komppi hieman huojuu, mutta taitojen rajoissa.

Et kuitenkaan ole ajatellut seurata Remun jälkiä ja ryhtyä laulavaksi rumpaliksi?

- Ei ei! Jumalauta se on hengästyttävää puhaa. Kädet heiluu, jalat heiluu ja laulaakin vielä pitäisi. Ei saatana, en mä jaksais! Hatunnosto sille ammattikunnalle.

www.hybridchildren.net

Akseli Heikkilä

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös