Haastattelu: PMMP-valokuvakirjan julkaiseva Kalle Björklid

17.9.2010

PMMP, PMMP Vaahtopäät, Kalle Björklid

Syyskuussa julkaistavan PMMP Vaahtopäät -valokuvakirjan tekijä Kalle Björklid pyysi Facebook-fanejaan esittämään kysymyksiä koskien kirjaa, sen tekemistä sekä bändin kanssa kiertämistä. Kaista julkaisee yksinoikeudella nämä kysymykset vastauksineen.

Ääntä, vimmaa, kahvia, tupakkaa, lentäviä ruumiinjäseniä, pyllistyksiä, vatsassa lepattavia perhosia, keikkabussin harmaita ja sinisiä hetkiä, iholle pyrkiviä faneja, seinät kaatavaa asennetta ja kattoa paukuttelevaa euforiaa.

Kalle Björklid on kuvannut PMMP:n jäseniä klubikeikoilla, festareilla, laivoilla, bäkkäreillä, keikkabussissa, hotelleissa ja gaaloissa. Hänen valokuvissaan rockelämä haisee ja soi. Yllättävät kuvakulmat ja rinnastukset paljastavat kiertue-elämän huiput ja huimaukset, tilannekomiikan tähtihetket, rockin ja arjen absurdit ristiriidat, bändin jäsenten dynamiikan ja näiden korventavan intohimon työtään kohtaan.

Onko kuvakirjan tekeminen kuvaajalle taloudellisesti mitenkään järkevää? Aikaahan tuohon menee kuitenkin ihan järjettömästi.

- Kuvaajan osuus maksetaan osuutena kirjamyynnistä, joten myyntimenestys periaatteessa ratkaisee. Mutta tietysti realistista on olettaa, etteivät myyntimäärät kovin kummoisiksi nouse, kun markkina-alueena on Suomi ja puhtaasta valokuvateoksesta on kyse.
Jos olisin valokuvauksen täyspäiväinen ammattilainen, en luultavasti tällaista projektia tekisi, tai sitten se pitäisi hoitaa kustannustehokkaammin (esimerkiksi ilman filmille kuvaamista ja paljon pienemmällä määrällä kuvattuja keikkoja). Tähän projektiin ei kuitenkaan ole tunteja tai kuluneita euroja laskettu.

Kuviahan sinulla on tuhatmäärin ja rima kirjaan päätyville kuville on taatusti nostettu pilviin. Millä kriteereillä valikoit opuksen kuvat?

- Kuvien valinta lienee koko projektin haastavin osa. Siihen liittyy useita dimensioita: esimerkiksi kuvien hyvyys yksinään, jatkumot, kuvien esittämien tilanteiden vaihtelevuus, kuvien sovittaminen kirjan taittoon ja niin edelleen.

- Lopullinen valinta on vielä edessä, mutta olen kokenut hyväksi tavaksi tehdä taittosuunnitelmaa jatkuvasti, valokuvaamisen ohessa. Kuvat tulevat kirjaan kronologiseen järjestykseen, ja olen tehnyt suunnitelmaa siten, että jokainen keikka, tien päällä -osuus tai muu vastaava muodostaa oman alikokonaisuutensa, samoin kuin jokainen aukeama. Tällöin saan vähän yksittäisiä kuvia suurempia rakennuspalikoita. Voin sitten keskittyä yhteen palikkaan kerralla, ja miettiä onko se hyvä alikokonaisuus, voisiko sitä tiivistää ja puoltaako se paikkaansa kirjassa. Tietysti tämän jälkeen on vielä varmistettava että kokonaisuus on toimiva.

Kauanko kesti että bändi tottui kuvaajaan ja kameraan, ja näkyykö se kuvissa?

- Mitään varsinaista totuttelujaksoa ei mielestäni ollut, eli melko luontevasti löytyi sopiva toimintatapa ilman sen enempää selvittelyä. Normaaleilla sosiaalisilla kyvyillä varustettu ihminen kyllä ymmärtää missä tilanteissa kannattaa antaa hiukan tilaa, ja toisaalta bändiä ei ole haitannut niissä muissa tilanteissa kohtuullisen aggressiivinenkaan kuvakulmien perässä poukkoilu.
Monien keikkapaikkojen pienet takahuoneet ja bussissa vietetty aika lienevät osasyy siihen, että bändi on tottunut siihen että koko ajan joku häärää jotakin lähellä.

Oletko valinnut materiaalia rakentaaksesi kuvista tietoisesti jatkumoja tai tarinaa?

- Kyllä - pyrin siihen, että kirjan kuvat muodostaisivat kokonaisuuden ja liittyisivät toisiinsa. Tosin jatkumon ei ole tarkoitus olla alleviivattuna esillä; valokuvien vahvuus on kuitenkin yksittäisten ajanhetkien esittämisessä eikä aukottomassa tapahtumien selostamisessa.

Miksi valitsit nimenomaan PMMP:n kuvattavaksesi?

- PMMP on musiikillisesti ja esiintymiseltään monipuolinen bändi, ja koin sen jäsenet julkisuuskuvansa perusteella intohimoisiksi, moniulotteisiksi ja älykkäiksi ihmisiksi (enkä ole tässäkään suhteessa joutunut pettymään).

Onko sinua kielletty kuvaamasta joitakin hetkiä?

- Käytännössä ei mitään rajoituksia ole kuvaamisen suhteen ollut, luottamussuhde minun ja bändin välillä on mitä mainioin. Tosin jotkut enemmänkin yksityiselämän puolelle kuuluvista kuvista on sovittu jätettäväksi pois kirjasta; olenkin kuvannut bändin jäsenille muistoksi osan kuvista.

Onko ollut sellaista tilannetta keikalla, että kuvien ottamisesta ei ole tullut yhtään mitään esimerkiksi vesisateen tai muun häiriötekijän vuoksi?

- Tämän vuoden Ruisrockissa loukkasin nilkkani sen verran pahasti, että en oikein uskaltanut kävellä keikan aikana. Istuinkin suuren osan keikkaa lavan sivuosassa, jääpussi ja tukiside jalassa, kamera toki kädessä. Tuota poikkeusta lukuun ottamatta erinäiset haasteet ja rajoitteet ovat usein kiinnostavia: välillä pitää olla luova jotta saa kiinnostavia kuvia jos esimerkiksi keikkapaikka on sellainen että valokuvaus ei ole mahdollista kovin monesta eri kulmasta.

Mistä haet inspiraation työhön? Osa kuvista tuo hieman mieleen Lawrence Watsonin keikkakuvat.

- Koska kuvaan lähes yksinomaan dokumentaarisia kuvia siitä mitä ympärilläni tapahtuu, olisi erikoista jos päälähde inspiraatiolleni ei olisi se mitä edessäni näen, eli kuvieni kohteet sekä tapahtumat ja tunnelmat. Toki olen innostunut ja ottanut vaikutteita muiden valokuvaajien töistä. Suurin osa heistä ei ole ns. rock-kuvaajia vaan he dokumentoivat muuta ympäröivää maailmaa.

- Elliott Erwittin kuvissa ihailen lämmintä huumoria, joka perustuu valokuvan voimaan nostaa esiin hetkiä ja havaintoja ympäröivästä maailmasta. Visuaalinen jännite ja se kuuluisa ratkaiseva hetki kiinnostavat Henri Cartier-Bressonin kuvissa. Edellä mainittuja vähemmän tunnetun espanjalaisen Cristóbal Haran kuvat jäävät kutkuttamaan, koska ne - erityisesti espanjalaista kulttuuria tuntemattomalle - jäävät arvoituksiksi vailla vastausta. Tästä syystä niitä tulee katseltua yhä uudelleen.

Painotatko teoksessasi enemmän sitä että se on PMMP-dokumentti, vaiko sitä että se on Kalle Björklid valokuvaustaidetta?

- Hyvä ja vaikeahko kysymys. PMMP on niin tunnettu yhtye Suomessa, että mielestäni kirjan kuvissa on pyrittävä sisällöllisen syvyyteen, joka syntyy valokuvaajan tekemien havaintojen ja oivallusten kautta. Näin ollen taiteilu dokumentaarista kuvasarjaa tehdessä ei mielestäni ole pois kerronnalta, vaan tukee sitä.

- Painotan siis kirjaa tehdessäni taiteellista puolta, mutta se ei tarkoita, että häviäisi taiteilun taakse tai etteikö kirjaa voisi käsitellä vain bändin tekemisiä dokumentoivana teoksena.

Valokuvaaja haluaa kiittää kysymyksien lähettäjiä. Tutustu lokakuussa ilmestyvään kirjaan tarkemmin Kallen kotisivuilla.

Kuvat: Kalle Björklid