Plaza

Dome

Haastattelu: Samae Koskinen on elossa ja onnellinen tamperelainen

5.2.2009

musiikki, albumit, Kauko Röyhkä, Riku Mattila, rakkaus, Jori Hulkkonen, Hauvat, vuorotteluvapaa, talviuni, käsikirjoitukset

Artisti saa harvoin niin paljon kehuja kuin Samae Koskinen Elossa-albumistaan. Turha kaunopuheisuus vaihtui realismiin Samaen käytyä Kauko Röyhkän kirjoituskoulun ja kappaleista tuli toimivia miehen saatua tuottajaltaan rajua kritiikkiä.

Sister Flon laulajana tunnetuksi tullut Samae Koskinen on jälleen vuorotteluvapaalla ja teki toisen soololevynsä. Elossa on albumi, joka on herättänyt talviuniltaan kriittisimmätkin karjut toimivilla tarinoillaan. Kun miehen debyyttilevy oli kovatasoisten runoilijoittemme sanoittama, niin toiselle albumilleen Samae sai työkaverikseen Kauko Röyhkän. Erilaiset ihmiset kertovat tarinansa Elossa-albumilla eli Samae ja Kauko keksivät hahmoja kuin olisivat tehneet käsikirjoitusta. Yhteistyö oli niin hedelmällistä, että jokainen rooli ei edes mahtunut mukaan.

- Mulkku perijä oli yksi, joka jäi levyltä pois. Siis sellainen oikeen osakesalkkurunkkarihahmo. Masentunut juoppokin puuttuu, vaikka sitäkin sinne hahmoteltiin. Levyllä on kuitenkin metroseksuaali, nuorta naista, eläkeläistä ja hyvän fiiliksen kaveria. Idea oli se, että jokainen stoori toimii yksinään, mutta voi olla sidoksissa siihen mitä on esimerkiksi aikaisemmin tapahtunut eli vähän kuin olisi leffa, jonka eri tilanteista kerrotaan tarinoita.

Rakkauden valkoinen hevonen

Samae Koskista ja Kauko Röyhkää ei ennen Elossa-albumia olisi oikein voinut kuvitella parivaljakoksi. Samaen imago on ollut hyvin vaatimaton ja vetäytyvä, kun taas Kaukoa voimme pitää jopa ronskina äijänä, joka osaa pirullisen hyvin iskeä kipeisiin kohtiimme. Yhteinen sana löytyi silti helpolla, kun miehet tutustuivat toisiinsa. Tämä tapahtui jo kauan ennen tätä päivää, kun Samae ehti mm. soittamaan bassoa Röyhkän ja Riku Mattilan yhteiselle kiertueella. Elossa-levy tehtiin kuin mikä tahansa perusduuni.

- Käytännössä teimme hommia niin, että mulla oli kitara kädessä ja siihen vain alettiin Kaukon työhuoneella tekemään sanoja. Me kirjoitettiin biisit tavuiksi ta-ta-ta-taa ja sitten vain sanoitettiin. Enemmän se oli sellainen kaveri-tyylinen juttu, että pidettiin hauskaa ja hoidettiin homma. Ei siinä mitään sellaista mentaliteettia ollut, että Kauko olisi sanonut, että: ”Näin nämä hommat tehdään, poika”. Koen tietenkin, että opin siinä helkkaristi.

- Kaukolta opin senkin, että kirjoittaminen on raakaa työtä eikä mitään krumeluureja. Eli ei sitä tartte olla mikään kärsivä taiteilija.
Jokainen sanoitus voi olla aluksi ihan täyttä sianpaskaa ja sitten sitä vain muutetaan paremmaksi.

Elossa-levyllä ei ole kovin eksoottisia kielikuvia, mutta kumpi irvisteli toiselle, kun Hevonen-kappaleen ”rakkauden valkoinen hevonen” tuli kirjoitettua paperille?

- Ei kumpikaan! Tai no minä sen kirjoitin ja olin siitä tosi innoissani. Kauko oli ehkä vähän sitä mieltä, että se on kornia. Nyt vielä, kun siitä on YouTubessa video, jossa vedetään pollea, niin sehän on aivan mahtavaa. Olihan mun ekalla levylläkin biisi, jossa vedettiin leikkipuistossa vauhtia. Ne on kyllä aivan tahattomia yhteensattumia ja mulla ei ole mitään huumemenneisyyttä, mutta kai niistäkin joltain jotain kredibiliteettiä tulee.

Mitkä nuotit?

Elossa-levyllä on paljon kappaleita, jotka tuovat mieleen menneet vuosikymmenet musiikkinsa puolesta, mutta myös koneita käytetään siellä täällä. Musiikki ei mene käsi-kädessä sanojen kanssa eli tarina nuoresta saisi automaattisesti konetaustat tuekseen.

- Ei niin. Mun mielestä saimme tehtyä kiinnostavia ratkaisuja eli jokainen biisi on irrallinen osa, joissa mentiin sävellysten ja sanoitusten ehdoilla. Mähän en siis osaa nuotteja ollenkaan enkä tiedä miten ne toimii, mutta tiedän vain päässäni, että miltä mikäkin kuulostaa. Se on tavallaan sellainen romanttinen visio, että kun en niiden nimiä tiedä, niin jos joku sanoo, että: ”tehdään tähän sellainen terssistemma”, niin minä voin tehdä jotain jännittävämpää kuin sen terssistemman, kun en tiedä mikä se on.

Käytät kuitenkin koneita, joten voisitko tehdä joskus levyn kokonaan koneilla?

- Voisin tietenkin, vaikka olenkin vielä noviisi siinä. Jorin myötä opimme varmasti paljon uutta.

Niin, Samae yhtyeineen tekee seuraavan Sister Flo -albumin yhdessä Jori Hulkkosen kanssa. Projekti on vielä lähtökuopissaan, mutta kuten Samaen soololevytkin, niin myös Sister Flo -tuotokset ovat aina kokeilua sekä uuden oppimista.

Pakko tehdä musiikkia

Teetkö musiikkia siitä lähtökohdasta, että se on viihdettä vai siksi, että sisälläsi velloo suuria tunteita?

- En oikein kummastakaan, vaan koen, että mun on pakko tehdä musiikkia itseni takia. Ei tämä ole sillai mikään perinteinen taiteilijajuttu ja kokisin mitään suuria tunteita, vaan koen olevani siinä omalla tavallani ihan hyvä ja miellytän sillä itseäni ja tavallaan todistan itselleni, että osaan tehdä jotain.

- Musiikin tekeminen on leikkiä. Kaikista hauskinta musiikissa on se, että voi kokeilla kaikkea uutta ja se on kivaa.

Elossa-levyn on tuottanut Riku Mattila, joka on ollut monessa mukana, kun olet tehnyt musiikkia. Koetko, että Riku on se, jonka kanssa saat itsestäsi irti niin paljon, että yhteistyötä kannattaa jatkaa?

- Jaa-a. Rikun kanssa on hyvä tehdä töitä, vaikka se onkin aika raaka ja helvetin vaativa. Vaikka kunnioitan sitä paljon, niin osaa se olla tosi raju joissain käänteissään, mutta osaan jo ennakoida sen. Sillä on pokkaa sanoa se, kun se on oululainen, mutta suosittelen kyllä kaikille työskentelyä Rikun kanssa. Enemmän sitä saa aikaiseksi, kun kuulee kritiikin suoraan eikä ole mikään jees-mies taputtelemassa selkään. Riku ei kontrolloi sitä jutun ydintä, niin se saa tyypeistä irti paljon enemmän.?

Samae kuulostaa siltä kuin olisi Vol. 1 -debyyttinsä jälkeisinä vuosina kasvanut ujosta popparipojasta mieheksi. Jotain on siis tapahtunut ja hän myöntääkin asioiden olevan varsin hyvin nyt.

- Olen kyllä aika onnellinen nyt. Pari-kolme vuotta sitten olin tosi onneton, kun asuin Riihimäellä, mutta nyt asun Tampereella, mulla on vaimo ja kaksi koiraa. Onnellisuuspisteet nousivat taas huippuunsa, kun levy saatiin purkkiin ja sain olla Intiassa pari viikkoa lomalla.

Samae Koskisen uusi Elossa-levy ilmestyi kauppoihin 5.2.2009. Lue arvostelu täältä:

Levyarvostelu: Samae Koskinen - Elossa


Anssi Järvinen

1.

Samppa takaisin kotiin Riksuun heti! Hyvin sä vedät kyllä Mattilan opissa.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös