Haastattelu: Samuli Putro koki vallankumouksen korviensa välissä

18.2.2009

Samuli Putro, juhlat, musiikki, kitara, albumit, piano, fiktio, kukka, elinympäristö, Euroviisut

Samuli Putron ensimmäinen soololevy syntyi eristyksissä muusta maailmasta. Irtiottoja on ennenkin tarvittu, mutta nyt rauhallisuus nosti pintaan erilaisia tunnelmia, tunteita ja tarinoita.

Kun Zen Cafén STOP-albumi oli julkaistu loppuvuonna 2006 ja sen jälkeen keikat hoidettu, niin yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä oli työnsä hetkeksi tehnyt. Kaikki, mitä yhtye oli tehnyt viimeisten vuosiensa aikana, oli otettu vastaan avosylin. Vaikka Samuli Putro olisi kiljunut mikkiin siansaksaa, kieltäytynyt tulemasta lavalle yleisön eteen tai vaikka soittanut jazzkeikan, niin kansa tuntui nielaisevan koukun siimoineen sekä vapoineen. Zen Cafén ura ei ole ollut helppo, mutta STOP ja sitä edeltänyt Laiska, tyhmä ja saamaton olivat ainakin instant-menestyksiä eikä työ ollut työlästä.

Samuli Putron kohdalla bändin telakoiminen ei tarkoittanut kaiken loppumista ja veltostumista.

- Tultiin jostain kaukaa Vuokatista viimeiseltä keikalta ja muistan kyllä, että olin jo seuraavana päivänä treenikämpällä. Tai viimeistään pari päivää myöhemmin. Putsasin kamat ja rupesin soittamaan.

Silloin alkoi purkautua Putron päästä uusia kappaleita. Niitä vain syntyi ja syntyi.

- Tavallaan mulla ei ollut silloin mitään ideoita, mutta halu oli. Ei silloin vielä ollut mitään ajatusta, että siitä tulisi levy, mutta kun levyn tekeminen, promoaminen, kiertäminen ja kaikki siihen liittyvä vie kuitenkin puoltoista vuotta, niin aina sitä sinä aikana syntyy vilpitön halu tehdä uutta musiikkia ja se halu mulla oli tuossa vaiheessa melkein fyysinen.

Putro haluaa tehdä laulunsa paikassa, jossa arki ei paina tai eläminen on ainakin jotain täysin toisenlaista. Zen Cafén levyistä jo Ua ua syntyi Pohjanmaalla, poissa normaalista elinympäristöstä. Silloin Putroa vitutti, kuten hän asian ilmaisee, kun Idiootti-levy ei ollut menestynyt. Elämä on juhla -soolodebyytti syntyi länteen Helsingistä, syrjäisellä saarella ja sinne mies meni omasta tahdostaan hyvällä mielellä.

- Olen haaveillut siitä. Tai olen siis ajatellut, että olisiko joskus elämässä sellainen tilanne, että voisi vetäytyä vuodeksi tai vaikka vain talveksi tuollaiseen paikkaan. Se voisi olla mahdollisuuksien rajoissa, että menisi saareen syksyllä ja tulisi keväällä pois. Nyt olis siellä vain kaksi ja puoli kuukautta.

Putron suusta tulee sanoja, joita hän ei itsekään olisi voinut 10 vuotta sitten kuvitella sanovansa. Pääkaupunkilaistunut Putro tuntee olevansa onnellinen jopa kaukana kapakoista.

Oudot muistikuvat

Kuten Elämä on juhla -levykin, niin myös Zen Cafén levyt ovat vaatineet kirjoittajaltaan siis poistumista arjesta. Putron elämä on muuttunut muutenkin, kun hektinen bändielämä jäi taakse.

- Kyllä mulla oli lepopulssi aika nollassa, kun aloin tehdä tätä levyä.

Kun elämäntahti hidastuu, niin ihmisen mieleen tuntuu palautuvan asioita, jotka vilahtivat joskus ohitse merkityksettöminä ja näin on käynyt myös Samuli Putrolle.

- Onpa outoa, että otat asian puheeksi, mutta niin on käynyt minullekin. Eli muistan yhtäkkiä ihmisiä ja tapahtumia menneiltä vuosilta aivan oudoissa paikoissa. Tai jos näen jonkun ihmisen, niin voin yhtäkkiä muistaa jonkun tilanteen, jossa olemme tavanneet aikaisemmin.

Kun pulssi oli alhaalla ja ensimmäinen soololevy edessä, niin lopputuloksena meillä on nyt mahdollisuus tutustua Elämä on juhla -levyyn, mutta mikään déjà vu -tilitys se ei ole. Tapahtumat ovat enemmän tai vähemmän fiktiota. Vähiten tarua ovat albumin lopettavat Hoidetaan kämppä Berliinistä ja Klik.

Sanoitukset koskettavat tavallisuudellaan ja musiikillinen tunnelma on intiimi, vaikka soittajia on enemmän kuin yhdelläkään bändilevyllä. Oliko se tuottajasi Jarkko Martikainen, joka toi kaikki jonglöörit paikalle?

- Ei, ei, ei. Hehehee. Pitää kyllä paikkansa, että soittajia on paljon. Jarkko toi paikalle vain Jarmo Hovin, joka perkussioita soittaa. Loput tulivat sitten sitä myötä, kun tarvittiin uusia elementtejä.

Mukana on zettegöä ja tamalinia. Eli mitä?

- No ne on sellaisia Afrikan poikien soittimia, jotka toimivat basarin tavoin, mutta joita soitetaan hurjan hiljaa. Se olikin sitten suuri oivallus, kun treenasimme niin, että puhekin kuului soittaessa. Tämä sitten johti siihen, että koko albumi äänitettiin ilman vahvistimia. Siis ilman yhtään vahvistinta.

Ei mitään Euroviisukamaa

Putron omaa levyä varten tekemät kappaleet ovat huomattavan hiljaisia, mutta niin myös niiden synty, sillä siitä puuttui kokonaan sähköisyys, joka bändilevyillä muodostaa rungon.

- Aloitin säveltämisen eri tavalla kuin ennen, vaikka kyllä mää lopulta päädyin sitten kitaraan ja pianoon. Kun ensin rupesin tekemään levyä, niin sehän alkoi esityksestä, joka konkretisoituu tässä kevään aikana viidessä kaupungissa. Siis en säveltänyt levyä, vaan esitystä, jota tein pari kuukautta täyspäiväisesti.

- Se oli pienimuotoinen vallankumous korvien välissä, kun tajusin, että en ollut tekemässä levyä, vaan esitystä ja muita soittajia ei olisi kuin vain minä. Siinä oivalluksesssa oli jotain sellaista, joka konkretisoitui levyllä. Varmaan se oli se sähköttömyys se olennainen asia, kun pyrki alunperinkin tekemään sellaista musiikkia, että kun sen yksin esittää treenikämpällä tai saaressa, niin siitä puuttuu se rumpujen ja basson tuoma pulssi.

- Rock-ilmaisusta eroon pääseminen oli kyllä selvää alusta alkaen. Tiesin heti mitä en halua, mutta sehän ei tarkoita sitä, että tietää mitä haluaa. Kyllähän se helpottaa, kun tietää, että ei olla tekemässä musiikkia, jolla mentäisiin Euroviisuihin.

Tarkistussoitto

Tarinat ovat aina olleet Putron tekemisissä tärkeitä. Tärkeämpiä kuin se sähköinen runko. Niissä tulee sanottua joskus aika rumastikin.

Pitikö Älä huuda mulle -kappaletta selitellä kenellekään?

- Kyllä se sellainen kappale on, että soitin sen kotona ja sanoin, että: ”Kuunteleppa. Ois tällainen kappale, joka on aika hyvä”.

Hait siis hyväksyntää laululle?

- Niin. No, jos reaktiot olisivat olleet negatiivisia, niin se olisi silti tehty. Se kuitenkin tuntui hyvältä soittaa ensin kotona ja esitellä ennen studiota sekä sen työstämistä eteenpäin.

Älä huuda mulle -kappaleen työnimenä oli Kumpulan naiset ja sitä testattiin Kumpulassa keikalla etukäteen.

- Kappaleen jälkeen viiden naisen joukko toi minulle kukkia sekä Kumpula-paidan. Jopa yhden naisen aviomies lähetti erittäin lämpimät terveiset.

Joudutko sinä varomaan itseäsi sanoja kirjoittaessasi?

- En missään nimessä. Sitä ei tarvitse tehdä ja siinä se herkkuus onkin, että kun sitä yksinään kirjoittaa, niin sieltä tulee kyllä rivoakin tekstiä neljän seinän sisällä. Se on oikeastaan se vaihe, kun sitä kappaleläjää perkaa, niin sitä voi sitten siinä vaiheessa miettiä mitä kannattaa työstää eteenpäin, mutta ei koskaan tehdessä.

- Sitä voi huvittaa itseään niin monella tavalla ja mun tapa on se, että menen jonnekin kellariin ja kiroilen siellä sitten kitaran tahtiin.

Teksti: Anssi Järvinen
Kuvat: Henri Lassander