Haastattelu: The Wrecking Queens valloittaa misubiitillään
3.8.2009

The Wrecking Queens on toistaiseksi monelle tuntematon yhtye, mutta tuskin kauaa. Bändi on saanut kuluvana kesänä hurjasti hyvää palautetta keikoistaan. Kaista otti selvää, keitä nämä nuoret naiset ovat ja mitä suunnitelmia heillä on tulevaisuutta varten...
Hei tytöt! Kertoisitteko aluksi keitä olette ja mistä tulette?
Nöpsy: Bändi sai alkunsa Vaskivuoren lukiossa 2004. Mutta kotoisin ollaan Vantaalta, Vammalasta ja Helsingistä. Jenni soittaa kitaraa, Katja rumpuja, Maria bassoa ja minä laulan.
Maria: Olin ainoa, joka oli musiikkilinjalla, mutta onneksi koulussa järjestettiin bändikursseja, joihin myös muut tytöt pääsivät osallistumaan.
Miten kuvailisitte musiikkianne ihmisille, jotka eivät ole kuulleet sitä?
Kaikki: Misubiitti! (naurua)
Nöpsy: Ehkä se on tanssittavaa rokkia, mutta on meillä herkkäkin puoli! Veikkaan, että meidän musiikki uppoaa tosi monelle.
Katja: Siinä on kaikille jotain. Ei liian rajoittunutta mihinkään tiettyyn genreen.
Maria: Vaikeaa määritellä genrejä, etenkin kun ollaan lähdetty garagemeiningistä. Mun mielestä ollaan astuttu ulos siitä ja kasvettu ja kehitytty.
Jenni: Me vaan tehdään musaa mikä kuulostaa meidän mielestä hyvältä.
Onko teillä vaikutteita joistain bändeistä?
Nöpsy: Kaikilla meillä on omia juttuja mitä kuuntelee, mutta myös tosi paljon samoja. Roisin Murphy on ollut tämän kesän juttuja. Sitten on esimerkiksi Led Zeppelin, Jet, Mando Diao, Kings of Leon… lista on pitkä!

Toistaiseksi ette ole julkaissut levyä. Onko sellainen tiedossa?
Nöpsy: Elements Music, joka on ollut meidän levy-yhtiö, on olemassa kyllä, mutta tungettu niin sanotusti kenkälaatikkoon. Yritetään etsiä nyt jotain muuta kanavaa saada levy tehtyä ja tehostaa meidän näkyvyyttä sekä kuuluvuutta.
Biisit on kuitenkin kasassa?
Nöpsy: On meillä biisejä jo aika paljon, kokoajan tehdään niitä lisää. Nyt yritetään ehkä musiikkivideokin tehdä minibudjetilla.
Jenni: Nykyään voi itsekin aika paljon tehdä kun netti tarjoaa paljon mahdollisuuksia, kuten MySpace, Facebook ja Youtube.
Mitä teette siviilissä nyt, kun musiikilla ei tienaa?
Jenni: Mä opiskelen vaatetusalaa.
Katja: Mä taas opiskelen musiikkitiedettä.
Maria: Mä opiskelen soittotaitoja, jotta musta tulee sitten ihan oikea muusikko! (naurua)
Nöpsy: Mä hain opiskelemaan, mutta en vielä tiedä miten kävi.
Eli olette henkeen ja vereen taiteilijoita!
Kaikki: Kyllä, ehdottomasti!

Kuulin huhua, että teette vaatteitanne itse, pitääkö paikkansa?
Nöpsy: Maria ei osaa tehdä mitään, se on fakta. (naurua)
Maria: Sen myönnän, mun käsityötaidot on ihan nollassa! Mutta muut tekee itse kyllä.
Katja: Lähinnä me muokataan valmisvaatteita itse.
Nöpsy: Monesti tulee paljon halvemmaksi ostaa valmis paita kuin, että menisi kangaskauppaan ostamaan kankaita. Ne on usein aika kalliita!
Mikä on The Wrecking Queensin unelmakeikkapaikka?
Nöpsy: Wembley olisi siisti! Tai ulkomailla joku kiertue.
Jenni: Tavastialla ei olla vielä oltu.
Maria: klubikeikat on intiimejä, ja niitä ollaan eniten tehtykin.
Nöpsy: Joku hyväntekeväisyyskonserttikin olisi hienoa. Kyllä me lähdettäisiin, jos meitä pyydettäisiin.
Mitä tavoitteita teillä on nyt seuraavalle vuodelle?
Maria: No se levy olisi tosi kiva saada alulle.
Katja: Ja mehän saadaan se!
Nöpsy: Olisi kivaa päästä nauhoittamaan sitä mitä ollaan saatu aikaiseksi nyt. Ja saisi koko homman kunnolla rullaamaan ja vankalle pohjalle.
Jenni: Ensi kesänä festareille!
Nöpsy: Ja ulkomaille tietenkin. Olisi hienoa, kun ulkomailla joku tyyppi hoitaisi jo etukäteen vähän buustausta. Meidän yhteydet ei vain oikein yletä esimerkiksi Britteihin asti! Tällä alalla menestyäkseen täytyy olla myös tuuria matkassa sekä ulkomailla, että Suomessa.
Teksti: Elsa de Campos
- 1.
-
Vauvau, makeita mimmejä.
- 2.
-
Tsemppiä tytsyille!
- 3.
-
On jo onnekseni tullut tämä bändi tutuksi, pienen onnekkaan sattuman kautta,kuten moni hieno asia elämässä. Eka levykin on hallussa,ihan kuulkaas nimmareilla.. läl läl lää.





Kommentit
Keskustelut
Facebook