Haastattelu: Uniklubi ei kritiikistä lannistu

12.3.2009

albumit, rakkaus, Tavastia, huumorintaju, hitit, orkesterit, omakustanteet, musiikki, Sony

Vain hyvä huumorintaju on pelastanut Uniklubin hajoamiselta niinä menestyksen vuosina, joista pojat ovat saaneet nauttia tämän vuosikymmenen puolivälin jälkeen. ”Darra-aamut on pahimpia” myöntää laulaja Jussi Selo promotessaan tuoretta Syvään valoon -albumiaan, mutta siitä huolimatta orkesteri on kasassa ja voi erittäin hyvin.

Pojat ovat poikia. Sen on saanut Uniklubi huomata viimeisen viiden vuoden aikana useampaan otteeseen, sillä näinä vuosina on sattunut ja tapahtunut niin paljon, että normaalilta rivimuusikolta siihen menee ainakin vuosikymmen. Juuri neljännen albuminsa julkaissut yhtye on edennyt vauhdilla, sillä ensimmäinen albumi julkaistiin vuonna 2004 ja väliin mahtuu yksi kokoelmallinenkin. Jokaisen levyn jälkeen yhtye on ehtinyt viettää puolet ajastaan uuvuttavilla keikkareissuilla, jolloin tuhokin on ollut lähellä.

- Tekniikan hemmot on just sitä varten, että lompakko ja kännykkä löytyy aamulla. Darra-aamut on pahimpia ja voi tulla kaikenlaisia tilanteita, mutta onneksi meillä on sen verran hyvä huumorintaju ja varsinkin tekniikalla, että niistä hetkistä on selvitty.

Vastuunkantoa sitten joskus

Uniklubin debyyttisingle Rakkautta ja piikkilankaa julkaistiin viisi vuotta sitten, ja silloin yhtyeelle veikattiin kylmää kyytiä kotimaisten tietäjien puolelta. Toisin on kuitenkin käynyt eli tamperelaiskombo on poiminut platinalevyt Kehä- sekä Luotisade-albumeistaan ja single toisensa jälkeen on päätynyt radioiden soittolistoille. Kolmen levyn ja kokoelman jälkeen tuli aika, jolloin piti jonkin muuttua ja yhtye loikkasi Universalilta Sonylle, kun edellinen sopimus päättyi. Vaihtoa puolsi sekin, että yhtyeen keikkamyyjällä on läheinen suhde Sonyyn.

- Viisaina miehinä kilpailutimme levy-yhtiöt ja Sony tarjosi parasta sopimusta, Jussi toteaa.

Miksi ette näinkin hyvin menestyneiden levyjen jälkeen ottanut ohjia omiin käsiin ja julkaisseet omakustannetta?

- Wirtasen Toni (Apulanta) kyllä suositteli omakustannetta, ja sitäkin vaihtoehtoa mietittiin. Päätettiin kuitenkin, että ei meistä ole vielä siihen ja se toisi niin paljon lisätöitä. Päätettiin, että me tehdään levy rauhassa ja joku muu hoitaa säätämisen puolestamme. Katsotaan parin-kolmen levyn jälkeen tilannetta uudelleen.

Pojat siis haluavat yhä pitää hauskaa odottaen, että tekniikan miehet kaivavat kännykät ja piuhat hangesta, kun aamulla pitäisi lähteä keikkapaikalta kohti kotia.

Tummat sävyt ja syvää valoa

Levy-yhtiön vaihto vaikuttaa usein yhtyeen sisällä psyykkisesti siten, että musiikkikin muuttuu, mutta Syvään valoon -albumilta sitä ei juurikaan kuule. Linja on yhä tummanpuhuva niin sanoituksiltaan kuin soundiltaankin. Onko Uniklubi loukussa omassa äänimaailmassaan?

- Kyllä Syvään valoon tuntuu eheimmältä levyltämme, mutta oikeastaan vaikea on sanoa, että onko asiat mitenkään sitten lopulta muuttuneet. Varmaan tällä levyllä kuitenkin löysimme ne molemmat ääripäämme eli jos miettii jotain Kukka-biisiä, niin sehän on aivan erilainen kuin mikään muu tekemämme. Biisien kanssa on muutenkin oltu avarakatseisempia ja menty enemmän biisien ehdoilla kuin aikaisemmin.

Entäpä ne sanoitukset eli jälleen on surua, kuolemaa ja murhetta?

- Me ollaan sellainen orkesteri, että tuskin me koskaan muusta tullaankaan laulamaan. Se on meidän juttu. Synkistely on erittäin kivaa ja siksi ne jotka meistä tykkää, niin varmaan meistä tykkääkin.

Albumilla on mm. kappale nimeltä Mitä vittua? ja toisaalla lauletaan, että: ”Olen poissa sinusta nyt, kun leijun kuolleena”. Pitäisikö vanhempien olla huolissaan?

- Ei minusta. Mun mielestä se on vain hyvä juttu, jos nuoret kuuntelee musiikkia. En minä sitä mieti mitä muut miettii enkä usko, että mikään bändi vois tehdä tätä hommaa, jos sitä alkais liikaa sitä miettimään asiaa noin.

Sen Jussi Selo myöntää, että vuosien saatossa on tullut kirjoitettua sellaisiakin biisejä, että niitä joutuu kuuntelemaan hymyillen eikä niitä keikoilla kuulla. Varsinkin alkuaikojen demot saavat naaman virneeseen ja Jussi jopa lupailee, että joskus nekin julkaistaan,
mutta vielä ei riitä huumorintaju niiden soittamiseen vaikka keikoilla.

Sairastuminen pysäytti - yhdeksi yöksi

Jussi Selon ura oli taannoin jopa katkolla, sillä mies menetti äänensä ja kurkkua jouduttiin operoimaan. Hetken hänelle oli epäselvää, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

- En mä sitä oikeastaan sillai pelännyt, että tässäkö tämä nyt oli. Tai ehkä mä sen verran säikähdin, että yhden yön surffasin netissä hakien tietoa, miten sitä pääsee vaikka Teatterikorkeakouluun. Nyt on ääni taas rasvattu kuntoon ja jaksaa hoilailla. Harmittihan se, kun ääni meni ja kyllä se sen verran vaikutti, että nyt sitä hoitaa ääntään paremmin.

Lähes kaikissa Uniklubin levyistä kirjoitetuissa arvioissa lauluja arvostellaan aika rankasti. Otatko niistä itseesi?

- Eihän se kivaa ole, kun kuitenkin luen niitä arvosteluja, mutta ei niistä saa oikeesti ottaa liikaa itseensä. Joku kehuukin välillä, niin se pitää balanssissa ja lämmittää mieltä. Kritiikkiä pitää vaan kestää.

Jos ääni säilyy, niin Jussi lupaa Uniklubin jatkavan pitkään valitsemallaan tiellä. Toivelistalla on mm. akustinen kiertue ja jopa levy, mutta niiden aika ei ole vielä. Ensin hoidetaan ainakin vuoden 2009 tiukka keikkareissaus, joka alkaa maaliskuussa ja päättyy joskus kesän jälkeen.

Koska viimeksi vanhempasi ehdottivat sinulle, että lähtisit rehellisiin töihin?

- Ehkä pari kuukautta sitten. Äiti haluaisi kovasti, että lähtisin opiskelemaan, mutta ehtiihän tässä vielä.

Haastattelu: Anssi Järvinen
Keikkaraportti: Anna-Mari Urpalainen