Haastattelussa Stam1na: ”Yhtään musiikillista kompromissia ei olla uran aikana tehty”
13.2.2012

Stam1nan uutuuslevy Nocebo myi kultaa heti ilmestymispäivänään. Bändi ei tarjonnut ennakkoon ainuttakaan biisinäytettä, vaan se halusi fanien kuulevan teoksen kokonaisuutena. Nocebon tuotti muun muassa Toolin kanssa työskennellyt amerikkalainen Joe Barresi ja siltä löytyy yksi englanniksi laulettu kappale. Alkaako Suomi olla jo liian pieni Stam1nalle?
Ainakaan vielä Stam1na ei suostu puhumaan tarkemmin mahdollisista maailmanvalloitusaikeistaan. Jenkkituottajan käyttäminen oli aluksi vieras ajatus. Bändi tahtoi kuitenkin rikkoa turhan tutuksi tulleita vanhoja työskentelyrutiinejaan ja uudistaa soundiaan. Pienen suostuttelun ja harkinnan jälkeen Joe Barresin palvelut kelpuutettiin.
- ApocalypticanEicca Toppinen oli tarkkanäköinen suositellessaan Barresia meille. Studiosessiot sujuivat hänen kanssaan paremmin kuin koskaan aiemmin. Lähtökohtahan oli aivan älytön, maailmanluokan tuottaja ja maalaispojat Lemiltä, kitaristi Pekka Olkkonen nauraa.
- Barresi oli meidän kanssamme musiikillisesti samoilla linjoilla. Alkuperäiset demosovitukset päätyivät yhtä biisiä lukuunottamatta melkein sellaisinaan levylle, laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen kertoo.
Nocebo äänitettiin maaseudun rauhassa Hollolan Petrax-studioilla. Hiljaisuus, talon tarjoamat maittavat pöperöt ja luonnon läheisyys olivat juuri sopiva ympäristö sinne tänne sinkoilevan metallilevyn nauhoituksiin.
- Petraxilla pystyi keskittymään vain olennaiseen. Kaupungin kiroja ja houkutuksia ei ollut saatavilla. Nauhoitussessiot olivat kaiken lisäksi kuivimmat tämän bändin historiassa. Viinaa ei juotu lainkaan, mitä nyt ehkä iltafisut saatettiin ottaa. Me haluttiin skarpata silläkin alueella. Jos nimituottaja on raahattu paikalle, niin ei ole mitään järkeä yrittää soittaa krapulassa jotain riffiä, Hyyrynen sanoo.
Kaikki bändin pojat puhuvat tietysti englantia, joten kommunikointiongelmia tuottajan kanssa ei ollut. Muutamaan kertaan kulttuurilliset erot leppoisien karjalaispoikien ja suuren maailman ammattilaisen välillä tulivat esille.
- Barresin sukuhan on Italiasta kotoisin. Hänen tempperamenttinsa oli vähän erilainen kuin suomipojan. Vaikka ei hän tainnut kunnolla hermostua kuin kerran. Yhteinen huumorintaju löytyi myös onneksi äkkiä. Sessiot olivat samalla haastavimmat, mutta myös hauskimmat ikinä, Olkkonen sanoo.

Ihmisen puolella, ihmisyyttä vastaan
Edellinen levy Viimeinen Atlantis oli sanoituspuolella kantaaottava albumi. Tekstittäjä Hyyrynen tiesi jo ennen sen julkaisua, että luonnonsuojeluteemaisesta albumista tulee varmasti sanomista, kuten kävikin. Nocebo on tekstimaailmaltaan erilainen, musiikillisesti se taas on edeltäjäänsä rohkeampi. Nocebon teksteissä rinnastetaan lääke-, ja musiikkiteollisuus. Hyyrynen sanoo, että kaikki hänen tekstinsä ovat jollain tavalla poliittisia.
- Nocebo on musiikillista iloittelua, sieltä löytyy kaikenlaista hassuttelua väliosista sun muuta. Minun tekstini ottavat aina kantaa, vaikka niitä yrittäisi naamioida mihin tahansa muotoon. Polittisuus on lähinnä kuitenkin sitä, että olen joko ihmisen puolella tai ihmisyyttä vastaan. Päivänpolitiikasta en ole kauhean kiinnostunut, Hyyrynen pohtii.
Tällä kertaa sanomista taitaa tulla levyn englanniksi lauletusta kappaleesta Nomad. Hyyrynen tietää, että häntä varmasti haukutaan tankero-, ja rallikuskienglannista. Myös muista biiseistä on olemassa alunperin tuottajaa varten englanniksi käännetyt versiot.
- Mahdotonta Antin olisi amerikkalaiselta kuulostaakaan. Mitä pahaa on suomiaksentissa, Olkkonen ihmettelee.
- Sitä paitsi jos päättäisimme lähteä ulkomaanmarkkinoilla, niin ei kieltä tarvitse välttämättä vaihtaa. Esimerkkinä vaikka Rammstein tai norjalainen Kvelertak. Ei minulla ole aavistustakaan mitä niiden biiseissä lauletaan, mutta hyvin toimii, hän jatkaa.
Levyllä on käytetty myös ulkopuolisen sanoittajan apua. Tavastia palamaan-biisin tekstin on tehnyt paremmin alunperin räppärinä tutuksi tullut Mariska. Miksi juuri hän?
- Tuttu nainen, ammattilainen tekstintekijänä ja lisäksi hän on pohjimmiltaan punkkari ja ymmärtää mistä Stam1nassa on kysymys, Hyyrynen selittää.
Sovituksissa kosketinsoittimet ovat aiempaa enemmän pinnassa ja niihin on nähty entistä enemmän vaivaa. Kosketinsoittaja Emil Lähteenmäellä oli suurempi rooli jo kappaleiden sävellysvaiheessa.
- Emil joutuu nyt tekemään paljon aiempaa enemmän töitä keikoilla, Hyyrynen sanoo.
- Kiippareiden pimputus on yksi tekijä joiden ansiosta Nocebo kuulostaa täysin erilaiselta kuin aiemmat Stam1nan levyt, Olkkonen miettii.

Eka demo oli paras
Stam1na on juhlinut levylistojen kärkipäässä, saanut kultalevyjä ja Emma-palkintoja. Tässä vaiheessa kun soittajat katsovat lavalta yleisöä, niin on enää mahdotonta sanoa miltä näyttää tyypillinen Stam1na-fani. Jengiä löytyy laidasta laitaan.
- Aika nuorta porukkaa siellä näkyy olevan ainakin eturivissä, jopa naisiakin, Olkkonen nauraa.
- Minä muistan nähneeni myös ainakin yhden 6-kymppisen harmaapartaisen miehen. Eli yleisö ei enää koostu pelkästään perus hevimöröistä, Hyyrynen jatkaa.
Kuulijakunnan laajentuessa ja bändin saavuttaessa suurempaa suosiota käy helposti niin, että vanhat fanit hylkäävät suosikkinsa, vaikka sen musiikki ei olisi tullut yhtään kaupallisimmaksi kuin alkuaikoina. ”Eka demo oli paras” -ajattelumalli on vahvasti pinnalla metallimusiikin turhan vakavasti ottavien kuulijoiden keskuudessa.
- Me ei olla ikinä oltu mikään puhdas thrash metal-bändi. Ei meillä ole tainnut olla minkäänlaista kulttisuosiota muuta kuin ihan silloin demoaikoina. Ymmärrän kyllä että joitakin ärsyttää se, että omasta pienen piirin suosikista kasvaa melkeinpä kaikkien tietämä suosittu orkesteri, Hyyrynen pohtii.
- Vaikka nythän me palattiin sinne demoaikojen fiiliksiin laulamalla taas englanniksi, Olkkonen sanoo.
Nykyään jankutetaan loputtomiin sitä, että ihmisille ei kelpaa kuin valmiiksipureskeltu, maksimissaan kolme minuuttia per biisi kestävä radiosoittoon tarkoitettua höttö. Stam1nan monimutkaisen ja avautuakseen aikaa vaativan musiikin menestys on kuitenkin jälleen yksi todiste siitä, että kaikenlaiselle tavaralle on maailmassa tilaa ja kysyntää. Ihmiset haluavat edelleen haastaa itsensä.
- Yhtään musiikillista kompromissia ei olla uran aikana tehty, Olkkonen sanoo.
- Kompromisseja tehdään vain bändin sisällä. Se kertoo kai vaan hyvästä bändikemiasta. Kaupallista aspektia me ei olla mietitty koskaan, eikä mahdollisen listamenestyksen takia ole sävelletty ainuttakaan biisiä, Hyyrynen lopettelee.
Teksti: Aki Lehti
Kuvat: Teemu Leinonen





Kommentit
Keskustelut
Facebook