I Walk The Line ei kangistu kaavoihin

5.4.2008

punk, musiikki, jengit, Metalli, Jenkit, Japani, iskelmät, urut, Hevi

I Walk The Line on noussut yhdeksi Suomen tunnetuimmista punk-bändeistä. Orkesterin taival on ollut yhtä suurta rokkiduunarin arkea. Sadat keikat, kiertueella vietetyt kuukaudet ja vimmattu usko omaan musiikkiin ovat kantaneet ansaittua hedelmää.

I Walk The Linen kolmas albumi Black Wave Rising näki päivänvalon 4. huhtikuuta. Tunnistettava urkusoundi on vaihtunut rosoiseen syntikkapörinään, ja iskelmään kallistuva tunnelmointi on jäänyt lähes kokonaan pois. Tilalle on tullut runsaasti energiaa sekä suorasukaista punkkia. Laulajabasisti Ville Rönkkö joi Kaistan kanssa kupposen kahvia ja vaihtoi kuulumisia levystä ja bändistään.

- Huomattiin jo treenikämpällä, että uusi matsku poikkeaa aikaisemmasta. Hammond-urku ei enää sopinut joka paikkaan. Kyseenalaistettiin urkusoundin merkitys ja lähdettiin villisti kokeilemaan uusi juttuja.

I Walk The Line keikkailee nyt täydellä höyryllä ympäri Suomea. Toukokuussa on vuorossa Saksa, syyskuussa  Keski-Eurooppa ja loppuvuosi on pyhitetty Amerikalle.

- Meidän eka jenkkikiertue oli semmoinen tutustumiskäynti. Me oltiin täysin tuntematon bändi, ja levy oli kiertueen alkaessa ilmestynyt Jenkeissä vain kuukausi takaperin.  Me mentiin sinne vähän turhan aikaisin. Jenkeissä kilpailu on kovaa. Yksin Kaliforniassa on varmaan miljoona meidän tyylistä bändiä. Kyllä siellä saa töitä paiskia, jos haluaa jengiä keikoille. Oli kuitenkin siistiä huomata, että osa yleisöstä tunsi biisejä ja kehui meininkiä.

Kapeamielisyyttä vastaan

Ennen studioon menoa biisinikkari Ville Rönkön sävelkynä oli tuottanut yli 50 rallia. Kovan karsinnan jälkeen bändi äänitti 13 biisiä, joista 11 päätyi pitkäsoitolle.

- Ulkopuolelle jääneet biisit eivät olleet huonoja. Ne eivät yksinkertaisesti sopineet kokonaisuuteen. Toinen kappaleista päätyi Black Wave -sinkun b-puolelle. Saa nähdä, mitä sen toisen kipaleen kanssa tehdään. Ehkä me lätkästään se Amerikan-julkaisuun.

Väsätessään uuden levyn kappaleita, Ville kuunteli mahdollisimman paljon kaikkea muuta paitsi punkkia. Levylautasella pyöri runsaasti soulia ja poppia. Punk-kulttuurin avarakatseisuus on ikävä kyllä liian usein hyvin näennäistä.  Skenen rajoja rikkovat bändit saattavat joutua puritaanipunkkareiden halveksunnan kohteeksi. I Walk The Line taisteleekin kapeamielisyyttä vastaan.

- Jotkut varmasti sanovat, ettei meidän musa ole punkkia nähnytkään. En halua jäädä yhden genren loukkuun. Clashin eka levy oli aikoinaan älytöntä hitti-punkkia, ja seuraavalla levyllä kuultiinkin jo reggaeta ja rockabillyä. Me noudatetaan samaa linjaa. Tehdään just sitä mitä halutaan, eikä välitetä mitä muut sanoo.

Aikaisemmin I Walk The Line on viihtynyt studiossa parisen viikkoa, nyt äänityksiä tehtiin jopa puolitoista kuukautta.

- Hommat päätettiin hoitaa ilman deadlineja. Mentiin studioon ja sanottiin, että me ollaan täällä niin kauan kuin tarvii olla. Onhan tuollainen käytäntö paljon rennompaa, ku ei tarvi laulaa levyllistä biisejä päivässä. Saa rauhassa testailla erilaisia juttuja.

Kansainvälisesti

Punk on vienyt Villeä ympäri maapalloa jo yli kymmenen vuoden ajan. Päällimmäisenä Villen mieleen nousevat viimevuotiset keikat Japanissa sekä Venäjällä.

- Petroskoissa 400 hengen mesta oli ihan täynnä kaiken näköistä jengiä. Yleisö oli vilpittömän innoissaan keikasta ja juhli täysillä. Ne hyppivät pitkin seiniä ja lauloivat mukana, vaikkei sanoista ollut hajuakaan. Japanissa on todella erikoiset punk-kuviot. Siellä melodisen punk-bändin keikalla on vain sen kyseisen lajin ystäviä. Hc-keikalla on puolestaan pelkästään hc-porukkaa. Eikä ne kerro niistä keikoista kenellekään ulkopuoliselle. Ehkä se johtuu maan asukasluvusta.

I Walk The Linen muusikoiden historiaan kuuluu kunnioitettava joukko suomalaisen punkin ykkösnimiä: Wasted, Manifesto Jukebox ja Hero Dishonest.

Manifesto Jukebox hajosi lopullisesti tämän vuoden tammikuussa ja Hero Dishonestin toiminta on hyvin verkkaista. Myös Villen johtama Wasted viettää hiljaiseloa.

- Wasted on edelleen olemassa, mutta aika ei riitä kahteen täyspainoiseen bändiin. Viime vuonna Wasted soitti neljä tai viis keikkaa. Perustin I Walk The Linen sen takia, etten halunnut Wastedin menevän kokeelliseen suuntaan. Haluan että Wastedia pidetään Ramonesin kaltaisena yhtyeenä, joka soittaa juuri sellaista musiikkia kuin siltä odotetaankin.

Monen kollegansa tavoin, Ville oli 80-luvun alussa varsinainen hevipää. Tuolloin 10-vuotias muusikonalku tapaili rummuilla Metallicaa, Anthraxia ja Iron Maidenia. Metallican Misfits -coverit johdattelivat nuorukaisen punkin pariin. Nykyään Villen metallipäivät ovat takanapäin.

- Se on sellainen musiikkityyli, jota en enää ymmärrä. Suhtaudun musiikkiin avoimin mielin, mutta metalli tökkii pahasti. Sitä paitsi heviä ja metallia on nykyään joka paikassa. Hymy-lehdestäkin saa lukea hevi-juttuja. Toivottavasti punkille ei käy samoin.

Akseli Heikkilä