Liian hyvä tähdeksi
28.10.2005
Emmistä leivottiin viisi vuotta sitten maailmanluokan poptähteä. Se ei kiinnostanut. Kolme vuotta sitten hän veti pipon päähän ja teki pienimuotoisen rocklevyn. Sitten hän katosi. Nyt häneltä ilmestyi kolmas albumi.
Kolmisen vuotta sitten edellisellä Turun-keikallaan Emmi nousi lavalle vain muutaman kymmenen ihmisen eteen. Esiintymään astui vuosikymmenen turhautunein poptähti, joka halusi soittaa folk-rockia. Bändi tuntui satunnaisesti valitulta ja varsinkin sen lead-kitaristi halusi olla enemmän tähti kuin artisti itse. Keikka oli huono, bändi epätasapainossa. Pian Emmi katosi musiikkikartalta.
Normaalisti tämän sortin artisti olisi saanut kenkää levy-yhtiöltä. Legendaarinen EMI halusi tehdä hänestä kassamagneetin, ja ainoastaan lahjakkuutensa ansiosta Emmi pysyi tallissa. Monien huutojen jälkeen, mutta pysyi kuitenkin.
– No Nothing oli vastareaktio sille poppiprinsessalle. Kyse oli vaan siitä, että meikä asteli studioon heinät korvien takana. Siinä vietiin jotain tyyppiä johonkin suuntaan ja se tyyppi en ollut minä. Kun siitä pisteestä kasvoi ulos ja ylös, halusi tyystin ääripäähän. Kuulostaa tyhmältä, mutta kun näki itsensä lehdissä väärissä vaatteissa, tuli sellainen olo, että tuo en ole minä.
Jos käsikirjoitus olisi ollut erilainen, Emmi voisi helposti astella samoilla estradeilla The Rasmuksen kanssa.
Emmi oli 21-vuotiaana noussut vuodessa parrasvaloihin. Hän ponkaisi Vilppulasta ja täydestä tuntemattomuudesta Euroopan kiertueelle Roxy Musicin kanssa. Sitä ennen hän oli lämmitellyt Mel C:tä täydellä Hartwall Arenalla.
– Sanoin suoraan silloin, etten halua tätä. Tappelimme levy-yhtiön kanssa ja kaikilla paloivat hermot. Sittemmin löytyi yhteinen sävel. Kaikki tietävät nyt, kuinka toimitaan, ettei jonkun tarvitse jatkuvasti olla herne nenässä. Arvostusta täytyy olla molemmin puolin. Eikä tämä homma hivele mun mitään kohtia. Olen vain suunnattoman helpottunut, ettei enää tarvitse riidellä itsestäänselvyyksistä.
Nyt istumme kuitenkin Gabi Hakasen työhuoneen sohvalla jossain Kaapelitehtaan takana. Edessä ei ole maailmankiertue, vaan Suomen-kiertue. Kolmatta Can Full of Joy -levyäkään ei ole tuottanut kultasormi Amerikasta, ei esikoislevyn tuottaja Hannu Korkeamäki, vaan Lemonatorin solisti Lasse Kurki.
– Mä olin ja olen erittäin tyytyväinen kakkoslevyyn. Se oli sen hetken oikea linja ja tyyli. Se istui mulle. Kolmas levy on taas erilainen ja uusi. Se on mun tyylinen, mutta Lassen avustuksella tehty. Tässä tapauksessa meillä oli samanlaiset ajatukset siitä, minkälaisia asioita pitää tehdä.
Yhteistyöstä on muodostunut lankakerä, jota Lasse Kurki on hehkuttanut musiikkilehdissä jo ennakkoon.
– En ollut ennen tavannut koskaan Lassea. Nähtiin sitten bissellä yhteisen tuttavan kautta ja purpatettiin jonninjoutavuuksia. Ja kyllä sen heti huomasi, että siinäpä mukava ukko, jonka kanssa vois tehdä yhteistyötä.
Vaikka Emmi on lahjakas biisintekijä, hän on riippuvainen varsinkin tuottajapuolella yhteistyöstä. Vanha bändi jäi ja kuihtui telakalle. Nyt takana on tähän asti ehdottomasti kovin joukkue. Lasse Kurjen lisäksi mukana ovat Lemonatorin rumpali Jani Ketonen ja basisti Jonne von Hertzen.
Emmin mielikuva uudesta albumista oli taas erilainen. Kun tuottaja Jyrki Tuominen antoi edellisellä No Nothing -levyllä bändille tilaa, oli Kurjen metodi halki, poikki ja pinoon. Oikeastaan uudella levyllä ei soita bändi, vaan lähes tyystin Lasse Kurki rumpalinsa kanssa.
– Mä en halua rajoittua mihinkään. Mun mielestä on kiva kokeilla kaikkea, tosin mahdollisuuksien rajoissa. Eihän täällä voi jumalauta ruveta tekemään ihan mitä sattuu, ellei ole liikaa rahnaa.
Moni kuitenkin muistaa Emmin vain sinä äksynä poppiprinsessana, jonka pöytälaatikkobiisejä luultiin Alanis Morissetten tekeleiksi.
– Esikoisalbumia on hauska kuunnella, koska siinä laulaa selkeästi lapsi. Tai lapsi ja lapsi. Olinhan mä silloin jo parikymppinen. Ääni on jotenkin naiivin kuuloinen. Nyt se on muuttunut aika lailla, liekö röökin syytä.
Teksti: Antti Arvaja / Nöjesguiden
Kommentit
Keskustelut
Facebook