Negative: Kellareista katujen kautta stadionille
17.6.2004
Tamperelaisella Negativella voisi mennä paljon huonomminkin. Tuhtisoundinen kakkoslevy odottaa syksyistä julkaisuaan, ensimmäiset keikat Japanissa poikivat lisäesiintymisiä Kaukoitään ja kuuma keikkakesä Suomessa on jo käynnissä. Vokalisti Jonne Aaron kertoi Kaistalle niin menneestä kuin tulevastakin.
Helsingistä haastattelumatkalta Tampereen maisemiin kotiutunut Jonne tilaa höyryävää kahvia ja istahtaa tyytyväisen näköisenä soittoravintolan pöytään.
- Bändin sisällä roihuaa edelleen se sama polte kuin aloittaessamme vuonna 1997. Tai oikeastaan tuli taitaa leimuta entistäkin voimallisemmin, Jonne miettii.
- Ensimmäisen levymme War Of Loven aikoihin hienoa oli jo se, että saatiin nauhoittaa musiikkia oikeassa studiossa. Albumista tulikin tilkkutäkki, kun mukana oli biisejä monen vuoden ajalta. Kakkoskiekkoa kasailtiin ihan toisella tavalla. Tuottajaksi saatiin TT Oksala ja kappaleita sekä varsinkin sovituksia mietittiin huolellisemmin. Tulevan levyn soundit ovat paremmat ja uskallettiin kokeilla studiossa uusia juttuja. Negative on nyt löytänyt enemmän omaa tyyliään, bändin biiseistä kitaristi Larryn kanssa vastaava laulaja kuvailee.
Tuottajana ja miksaajana leipänsä ansaitseva TT Oksala on työskennellyt vuosien mittaan lukemattomien suomalaisyhtyeiden kanssa. Miehen taitoihin ovat luottaneet esimerkiksi HIM, The 69 Eyes, Bitch Alert, Lordi ja Zero Nine.
- Tehtiin uusien kappaleiden demoversiot Tampereella tutussa Cosmic-studiossa ja kiikuteltiin biisiraakileet TT:lle. Varsinaisissa nauhoitussessioissa Oksala rohkaisi vetämään fiilispohjalta. Saatoin kysyä, että miten laulaisin tämän ja TT heitti, että älä mieti liikaa, anna palaa vaan. Itsellämmehän oli selkeä kuva kokonaisuudesta jo ennen nauhoituksia, mutta yhdessähän me lopulta valkkailtiin pakettia kasaan ja etsittiin sitä punaisinta lankaa. Uskaltaisinko jopa vertailla sillä tavalla, että jos me noustiin War Of Lovella kellarista kadulle niin toisella levyllä me hypätään kadulta stadionille. Siis vertauskuvallisesti, albumien ero on vaan niin iso.
Negative julkaisi äskettäin ensimmäisen maistiaisen syyskuussa ilmestyvältä kakkoslevyltä. Jonne kuvailee Frozen To Lose It All -kappaletta ”vanhan liiton Negativeksi”.
- Singlebiisi valikoitui parin syyn takia. Frozenissa on tilaa koskettimille ja meillähän on nykyään vakituinen kosketinsoittaja Snack. Otettiin mies mukaan, kun livesoundista tuntui puuttuvan sitä jotakin. Orkesterissa on nyt kuusi jäsentä alkuperäisen kolmen asemesta eikä taideta ottaa enää lisää. Muutenhan homma menee täysin Kelly Family -osastolle, Jonne naurahtaa.
Negative on aikaisemmin turvonnut myös muiden syiden takia.
- Kitaristimme Christus veti aikaisemmin Bloodpitissä. Oltiin niiden keikalla ja katsottiin, kun kaikki tytöt painuivat Christuksen ympärille heti setin jälkeen. Mietittiin, että tuollainen jätkä pitää saada messiin, soitti se sitten mitä tahansa! Sitten herra tulikin tuuraamaan armeijassa ollutta basistiamme parille keikalle. Äijä sopeutui porukkaan ja siirtyi kuusikielisen varteen, hymähtää vokalisti.
Jonne palaa singlevalinnan kriteereihin.
- Frozenissa on myös enemmän vanhaa tuttua Negativea kuin missään muussa tulevan albumin biisissä. Lisäksi single on oikeastaan melko kevyttä ja popahtavaa verrattuna moniin muihin uusiin lauluihin. Eihän me tietenkään haluttu repäistä ensimmäiseksi sinkuksi jotakin ihan erilaista kappaletta vaan mennään siihen pääasiaan eli kakkoslevyyn hiljalleen.
Suomalaisille kevyen musiikin raskaamman siiven ystäville Frozen-sanasta nousee mieleen oululaisen metalliyhtye Sentencedin muutaman vuoden takainen pitkäsoitto. Tulevan Negative-albumin yllätyksiin kuuluukin Sentenced-vokalisti Ville Laihialan vierailu.
- Biisin työnimenä oli juuri ”sentenced”. Onneksi Ville lähti messiin, sillä monen muun hevimuusikon huumorintaju ei olisi kestänyt… Lauluun tuli sellainen hieno kontrasti, minulla on sellainen haavoittuvainen ääni ja Laihiala jylisee kuin ukkonen! Oli muuten hieno hetki, kun tapasin Villen viime kesän Qstock-festivaalilla. Silloin nimittäin tajusin mitä karisma on. Istuin backstagella vetämässä risottoa ja yhtäkkiä päälle laskeutui sellainen musta varjo. Tiirailin arasti kulmien alta ja Laihiala mörähti, että terve Jonne. Mietin vaivautuneena ja peloissaan, että mitähän tuo karju on suunnittelee. Että en mahda mitään jos noin iso kaveri tulee päälle, nauraa Jonne.
Negativen kesäinen keikkamoottori ärjähti käyntiin Nurmijärvellä 29.5. Bändi tarjoilee suven tilaisuuksissa faneilleen makeaa mahan täydeltä, sillä War Of Loven biisien lisäksi ohjelmistossa on muutamia upouusia ralleja sekä Neil Young -laina. Ennen kesää orkesteri ehti myös esiintymismatkalle Japaniin.
- En todellakaan halua hehkutella haastatteluissa, mutta olihan se reissu melkoinen… Ei tuollaisista jutuista ole uskaltanut edes unelmoida. No, keikat menivät hyvin vaikka hermostuttikin ihan tolkuttomasti. Negativen alkuaikoinahan minä oksentelin ennen esiintymistä pelkästä jännityksestä. Nykyään osaan hallita sen tilanteen, mutta Tokiossa piti silti maata lattialla parikymmentä minuuttia, sulkea korvat ja keskittyä tiukasti. Saapa sitten nähdä, millainen fiilis on seuraavilla Japanin keikoilla elokuussa. Päästään vetämään Summer Sonic -festareille ja siellähän on aikaisemmin esiintynyt esimerkiksi Guns ’N’ Roses.
Teksti ja kuvat (paitsi ylimmäisenä oleva promokuva, jonka otti Nauska): Timo Isoaho





Kommentit
Keskustelut
Facebook