Quintessence löysi suuren yleisön
6.10.2004
Quintessence on ihan oikea bändi, millä tahansa asteikolla mitattuna. Jopa niin oikea, että tuntuu melkein hassulta ajatella, että Pori Jazzissa The Rootsia lämmitellyt ja Kanneltalon keikkoja loppuun myyvä Quintessence on alun alkaen ollut koneprojekti, jota ei missään nimessä aiottu markkinoida kotimaahan. Bändin toinen albumi, vasta julkaistu 5 A.M. nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan sijalle 8.
-Tehdessämme ekaa ep:tämme ajattelimme että ei missään tapauksessa kannata ruveta edes tarjoamaan tätä kenellekään Suomessa. Suoraan vain ulkomaille, sanoo Quintessence-laulaja Emma Salokoski. Bändin ensimmäinen ep White Light julkaistiinkin englantilaisella Dorado-tanssimerkillä, mikä herättikin pientä kiinnostusta myös Suomessa.
Konebändiä ei Quintessencestä lopulta tullut, eikä yhteistyö Doradonkaan kanssa kestänyt yhtä ep:tä pidempään. Sen sijaan alkuperäisen, kitaristi Aki Haaralan, ohjelmoija Jouni Helmisen (joka tunnetaan myös taiteilijanimellä DharmaOne) ja Emma Salokosken muodostamasta luurangosta koottiin livekeikkoja varten ihka oikea, kuusihenkinen bändi.
Quintessencea voidaan pitää uussoulin ensimmäisenä nimenä Suomessa. Kun yhtye julkaisi ensialbuminsa Talk Less, Listen More syksyllä 2002, sen kaikki kilpailijat olivat käytännössä amerikkalaisia nimiä, joiden myynti on yli tuhatkertaista Quintessenceen verrattuna. Tilanne kotimaisessa musatarjonnassa ei ole oikeastaan muuttunut kahdessa vuodessa merkittävästi, mutta yhtyeen ja uussoul-musiikin suosio ovat.
-Kyllä me tiedostamme sen, että on afroamerikkalaisen musiikin tekeminen suomalaisena ihmisenä suomalaisille on hankalaa. Mutta oma rima pysyy korkealla, että vertailukohteet ovat kovia nimiä, kertovat Emma ja kosketinsoittaja Tuomo Prättälä yhteen ääneen.
Erykah Baduun, Angie Stoneen ja Jill Scottiin verrattua Quintessencea on alkujaan pidetty kriitikkojen ja musafriikkien bändinä. Mutta tilanne on muuttunut parempaan suuntaan. Jopa pitkään tahranneesta Helsinki-leimasta aletaan päästä.
-Meillä on ollut tosi kova suosio keikoilla esimerkiksi Rovaniemellä. Aluksi pelkäsimme että meistä ajatellaan, että mitäs te helsinkiläiset snobit täällä Rovaniemellä teette.
Elitistinen leima on tietysti saattanut tulla bändille mediassa paistattelun kautta. Vaikka suuri osa Quintessencen yleisöstä on yhä 20-30 -vuotiasta opiskelijaa, on fanipohja kasvanut yllättäviinkin suuntiin.
-Kyllähän se tuntui todella hienolta kun keski-ikäinen metallityöntekijä tuli keikan jälkeen kertomaan, että meidän musiikki todella koskettaa häntä sydämenpohjasta, Emma nauraa.
Tuoreella 5 am –levyllä bändin sointi on loksahtanut lopullisesti kohdalleen. Pehmeä soul kohtaa ilmavan pop-sensibiliteetin ja ensilevyä hieman suoremmat kappalerakenteet.
-Olihan meillä hieman paineita uutta levyä tehtäessä. Ei me sen tarkemmin tiedetty, miltä se tulee kuulostamaan aloittaessamme sessiot. Levyn pehmeys voi myös johtua siitä, että se on eri miksaajan kanssa tehty kuin ensimmäinen levy.
Vaikka levyn rakenne onkin asteen rönsyilevää ensialbumia suorempi, on mukana yhtyeelle ominaista maalailevaa tunnelmointia ja jammailuun pohjautuvaa sointia. Tämä johtaakin juurensa bändin sävellystavasta.
-Useimmiten Quintessencen biisit syntyvät meidän kitaristin Akin riffeistä, jotka saattavat olla hyvinkin jazzahtavia. Riffeistä tehdään sitten bändijamejä, joihin sovitetaan sitten erilaisia laulumelodioita, kertovat Tuomo ja Emma. Levyllä on myös pari Tuomon yksin säveltämää biisiä.
Quintessencessa sanoitus- ja sävellyspuolella kunnostautuva Tuomo on myös multi-instrumentalisti, joka on vasta hankkinut sähkökitaran. Ensilevynsä syksyn aikana julkaisevassa, vahvasti Quintessence-liitännäisessä Q-Continuum –bändissä laulavan Prättälän tyylikästä laulua on myös hieman enemmän uudella levyllä. Ainakin siltä levyä kuunnellessa tuntuu, kunnes mies itse kiistää asian.
-En mä ole tällä levyllä laulanut yhtään enempää kuin viime levylläkään. Niillä lauluosuuksilla on vain eri tavalla painoa. Ekalla me laulettiin Emman kanssa unisonissa paljon juttuja, nyt mulla on soololauluja, kertoo Tuomo.
Sanoitukset tulevat sekä Tuomolta ja Emmalta. Niiden sisällön voi sanoa kunnioittavan soulin perinteitä kurinalaisesti…
-On meillä ollut sanoituksia muistakin aiheista kuin ihmissuhteista, ainkin ekalla ep:llä. Uuden levyn sanat ovat vain enimmäkseen minun elämäntilanteeni myötä muotoutuneet tällaisiksi, Emma vetoaa.
Quintessencen tulevaisuus näyttää siis enemmän kuin lupaavalta. Listasuosio kotimaassa on tietysti hienoa, mutta selväähän on, että ulkomailla ovat Quintessencen kaltaisen bändin todelliset markkinat. Nyt bändin näyttääkin jo ottaneen innolla vastaan ainakin äärimmäisen arvostettu amerikkalainen Dusty Groove-verkkosivu. Laadukkaaseen jazziin ja souliin erikoistunut verkkokauppa nimittäin kuvailee 5 AM –levyä bändin soundia entisestään jalostaneeksi ja vahvasti crossover-potentiaaliseksi levyksi.
Teksti: Teemu Fiilin / Nöjesguiden





Kommentit
Keskustelut
Facebook