The Posiesin sekava yhdessäolo jatkuu

15.8.2005

albumit, alkoholi, huumeet, musiikki, Pariisi, grunge, Ankkarock, festivaalit, Jeesus

Amerikkalaisen The Posiesin jäsenet istuskelevat Ankkarockin backstage-alueella ja käyttäytyvät sangen levottomasti. Ennen kuin haastattelu on ehtinyt alkaakaan on allekirjoittaneelta ehditty tiedustella josko bändille löytyisi kovia huumeita. Kun tuntee bändin historian, kysymys ei ole aivan outo. Suomalaisfanit muistavat varmasti yhtyeen voimakaksikko Jon Auerin ja Ken Stringfellowin hämmentävän duokeikan Tavastialla vuonna 2000. Keikka oli ennemmin humalainen yhdistelmä stand up -komediaa ja nuotiokitaroita kuin rockkeikka, mutta silti varsin viihdyttävä tilaisuus. Jos tuolloin sekavia juttuja väritti alkoholi niin tämänkertaista levottomuutta on edesauttanut ainakin musiikki.

– Olimme juuri katsomassa Uriah Heepin keikkaa. Voi Jeesus! Se oli mahtavaa. Teillä euroopassa on hienot oltavat, kun festivaaleilla törmää aina Heepin kaltaisiin reliikkeihin. Aivan mahtava meininki. Easy Living toimi upeasti, hehkuttaa Auer ja muu bändi komppaa taustalla.

Miehen juttuja kuunnellessa mieleen nousee epäilys, että herra on tosissaan.

Vuonna 1986 perustetun The Posiesin kulta-aika osui grunge-aallon jälkimaininkeihin. Vuonna 1993 ilmestyi kiitelty ja hyvin yleisön löytänyt powerpopklassikko Frosting On The Beater ja pari vuotta myöhemmin astetta rosoisempi, mutta sekä kriitikkojen että ostavan yleisön löytänyt Amazing Disgrace. The Posies liitettiin aikanaan osaksi 90-luvun Seattle-aaltoa. Vaikka bändin kotipaikka olikin tuolloin Seattle, niin sen musiikki on aina ollut ennemmin powerpoppia kuin grungea.

Vuonna 1998 The Posies julkaisi Success-nimeä kantaneen albumin ja vaikka yhtyeen fanit pitivät albumista, se ei enää nousut edellisten levyjen suosioon. Samana vuonna yhtye yllättävästi ilmoitti hajonneensa.

– Bändi vain tuli tiensä päähän ja kaikki tuntui kaatuvan niskaan samaan aikaan. Emme tulleet toimeen keskenämme ja jokaisella meistä oli omat henkilökohtaiset ongelmamme. Kun hajosimme minulla oli pitkään tunne että en enää ikinä kirjoita yhtään biisiä Jonin kanssa – enkä sen puoleen välitä olla vähään aikaan tekemisissä koko miehen kanssa, Strigfellow muistelee.

Aika kuitenkin korjaa haavat ja vanhat kaunat unohtuvat sillä jo kesällä 2000 Strigfellow ja Auer soittivat hyväntekeväisyyskeikan kotikaupungissaan ja myöhemmin syksyllä tekivät myös lyhyet kiertueet Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Jo seuraavana vuonna kaksikko päätti kasata yhtyeen uudestaan ja äänittivät jopa ep:n Nice Cheekbones And A Ph.D. Seurasi hajakeikkoja ja lyhyitä kiertueita, mutta lähinnä hiljaiseloa. Syitä tähän on lukuisia.

Stringfellowilla on ollut vientiä muutenkin. Hän on tehnyt omaa soolouraa suhteellisella suosiolla ja on soittanut myös REM:n kiertuekokoonpanossa. Silti The Posies on jälleen koossa ja kiertää keväällä ilmestyneen Every Kind Of Light -pitkäsoiton tiimoilta. Bändin on selvästi tyytyväinen albumiinsa.

– Kuten totesin ei meidän fiilikset bändinä olleet Successin aikaan parhaat mahdolliset. Tällä kertaa levynteko oli varmaan hauskinta ikinä. Yleensä meillä on ollut Jonin kanssa biisit melko valmiina studioon mennessä, mutta emme olleet kirjoittaneet riviäkään. Me neljä jätkää menimme studioon ja aloimme miettiä: ”No niin. Meillä on kuukausi aikaa tehdä levy, joten ryhdytään hommiin”. Levy kirjoitti itse itsensä studiossa. Minusta meidän positiivisen asenteemme jopa kuuluu levyltä, Stringfellow toteaa.

Koko nykyisen The Posiesin olemassaolon ajan yhtyeessä on Auerin ja Stringfellowin lisäksi soittanut rytmiryhmä Matt Harris ja Darius Minwalla. Kun pääpiruilta kysyy miten kaksikko löydettiin bändiin saa vastaukseksi sekavan tarinan, johon liittyy alkoholia, huumeita, huonoja naisia ja miesten välistä rakkautta. Eikä mitään muuta selitystä suostuta antamaan.

Nykyään yhtye asuu eri puolilla maailmaa. Auer ja Minwalla pitävät majaa Seattlessa, mutta Harris asustaa San Fransiscossa ja Stringfellow Ranskassa, Pariisissa. Tämä ei kuitenkaan yhtyeen mukaan haittaa bänditoimintaa.

– Maailma on nykyään niin pieni kun kaikkialle voi lentää muutamassa tunnissa. Sitä paitsi minulla on edelleen talo myös Seattlessa, joten voin asua siellä ne ajat kun The Posies vaatii minut sinne. Ennen tätä kiertuetta asuin Seattlessa kuukauden kun treenasimme vanhoja ja uusia biisejä. Viihdyn kyllä erinomaisesti Pariisissa, kertoo Stringfellow.

Entä minkälaiset tulevaisuuden suunnitelmat yhtyeellä on?

– No jaa… Katsotaan nyt. Meiltähän tuli vasta levy ja meillä on vielä pitkä matka kiertuetta jäljellä. Se kai nyt voidaan paljastaa että ilmeisesti tulemme myöhemmin syksyllä taas Suomeen, Auer kuittaa.

Teksti: J.S. Raittinen / Nöjesguiden