The Tears puhuu imagosta ja masturboimisesta

6.7.2005

musiikkivideo, popmusiikki, lyriikka, musiikki, albumit, Provinssirock, levy-yhtiö, trendit, kalat

The Tearsin laulaja Brett Anderson istuu seinäjokelaisen hotellin aurinkoisella terassilla. Anderson on paremmin tunnettu Siitä Yhtyeestä, josta levy-yhtiön edustaja erityisesti varoitti, että Siitä ei saa puhua. Saksassa Siitä oli puhuttu liikaa minkä takia The Tears -kitaristi Bernard Butler alkoitti mykkäkoulun. Butlerkin on alunperin Siitä Yhtyeestä, mutta sittemmin Andersonin ja Butlerin tiet erosivat. The Tearsissa he ovat taas yhtyneet ja se on kiinnostanut mediaa niin paljon, että siitäkään ei enää saa puhua.

– Ensimmäisellä kerralla täällä soitimme samalla lavalla Danzigin kanssa, nyt Nine Inch Nailsin kanssa. Emme me sopineet Suedenkaan kanssa monille festareille musiikillisesti, mutta silti olimme niillä soittamassa. Oikeastaan pidän siitä, ettemme ole koskaan olleet osa suuren yleisön suurimpia suosikkeja.

O-ou. Nyt Se on mainittu. Ja heti toisessa lauseessa, vaikka viattomasti kysyin miltä The Tearsista tuntuu soittaa Provinssirockissa keskellä ylisuositun metallimusiikin ylitarjontaa. Mutta vaikka päämaestro itse alkoi puhua Siitä Yhtyeestä, en uskalla kysyä, että nyt kun se kerran tuli puheeksi, niin miten Sillä Yhtyeellä…

Anderson elehtii niin, että jos puhuisin ajatukseni ääneen, saisin päälleni kevyttkokiksen ja kuulisin yläluokkaisia englantilaisia kirosanoja. Tai mikä pahinta, Anderson lopettaisi haastattelun. Pakko siirtää puhetta Siitä kauemmaksi. Herra Anderson, oletteko koskaan ajatellut kirjoittaa kirjaa tai esimerkiksi muistelmia?

– Uskon, että se mitä teen, on kirjallisuutta sinänsä. Mutta lyriikkani eivät ole runoutta, se ei ole sen tarkoitus. Lyriikoitani on aina kuunneltava vuorovaikutuksessa musiikin kanssa. Ei se, että tekee lyriikkaa tarkoita, että haluaisin sen kummemmin kirjoittaa muuta, Anderson vastaa ja luettelee litanjan tämän hetken suosikkikirjailijoitaan Michel Houellebecqista Alan Hollinghurstiin.

– Kamalaa kuulla pikavoittoja tavoittelevia yhtyeitä, jotka eivät lue mitään, koska katsovat liikaa MTV:tä. Sen kuulee heidän sanoituksistaan. Esimerkiksi comebackeja tekevät tukkametalliyhtyeet ovat pelkkää roskaa, komediamusiikkia.

En voi olla ajattelematta (en kuitenkaan ääneen), että myös Se Yhtye aikanaan hyötyi tarttuviin brittipopkappaleisiinsa tehdyistä musiikkivideoista, joita tällä parjatulla taivaskanavalla pyöritettiin ympäri maailman. The Tearsilta ei kuitenkaan musiikkivideota ole näkynyt, miksi ei?

– Sitä ollaan vasta julkaisemassa, Anderson kuittaa lyhyesti ja aloittaa koko kulttuurin lajin parjauksen.

– Musiikkivideot ovat kamalaa rahan tuhlausta. Olen aina kammoissani faktasta, että niiden tekemiseen saatetaan käyttää enemmän rahaa kuin albumin tekemiseen. Albumin teko voi viedä vuosia ja musiikkivideo päiviä, Anderson kauhistelee.

Hän intoutuu analysoimaan popmusiikin ja mielikuvan yhteisleikkiä.

– Toisaalta on hyväksyttävä, että popmusiikkiin on aina ollut sidoksissa imago, on se sitten synnytetty musiikkivideolla tai muulla tavalla. Nirvana väitti aikanaan, että se on anti-imago-yhtye, mutta se ei pitänyt paikkaansa. Heillähän oli valtava imago. Vaikka he eivät meikanneet ja käyttäneet korkeita korkoja, heillä oli yhtä suuri imago kuin Kissillä. Se vain oli erilainen.

– Ihmiset väittävät jopa, että klassisessa musiikissa ei ole imagoita. Se on ihan roskaa. Franz Liszt oli ensimmäinen rocktähti: hän herätti huomiota, oli eksentrinen ja komea. Popmusiikki ja mielikuvat luovat maagisen yhdistelmän mysteerisyyttä ja vaarallisuutta – ja sitä on ollut aina.

Brett Anderson ei vaikuta vaaralliselta, mutta mies on edelleen mysteerinen. Lyhyen juttutuokion analyysi on tämä: The Tears-nokkamies on yläluokkaistunut kolmekymppinen, tiedostava rocktähti, joka lukee paljon, harrastaa korkeakulttuuria (ja kritisoi valmiiksi pureskeltua) ja tekee maailman trendeistä piittaamatonta, ajatonta popmusiikkia. Siispä kerrassaan erinomainen sälli, jonka tarjoama kiillotettu kuva on pakko yrittää rikkoa kysymyksellä: Harrastatko nettipornoa?

– Tottakai! Olen viettänyt suurimman osan elämästäni masturboiden, Anderson vastaa ensimmäistä kertaa aidosti innostuen.

Mitä hakusanoja yleensä käytät?

– Nyt tämä menee ihan liian tarkaksi. Sehän riittää kun menee nettiin ja klikkailee. Siellä sitä on paljon kaikenlaista. Mutta sanotaan nyt vaikka kääpiöt nahkahousuissa, jotka tunkevat kaloja anukseensa, Anderson virnistää paljastaen vähemmän esillä olleen huumorintajunsa.

Piru vie. Haastatteluaika loppuu juuri, kun olemme pääsemässä Brett Andersonin imagon taakse.

Teksti: Matti Markkola / Nöjesguiden