Dome

Amy Lee toi Evanescencen vihdoinkin Suomeen

19.6.2007

Evanescencen ystäville oli luvassa harvinaista herkkua, kun yhdysvaltalainen yhtye saapui vihdoikin Suomeen. Muutaman vuoden takainen läpimurtolevy Fallen ja superhitti ”Bring me to life” nosti yhtyeen listakärjeksi ympäri maailmaa. Sen jälkeen Evanescence on julkaissut yhden studiolevyn, The Open Door, sekä Anowhere But home -livepaketin. Vastoinkäymisiä puolestaan on riittänyt vaikka muille jakaa.

Evanescencen perustajien Amy Leen ja Ben Moodyn tiet erosivat 2003, kun Moody pakkasi kimpsunsa kesken Euroopan kiertueen. Sen jälkeen laukkunsa ovat eri syistä pakanneet muutkin jäsenet. Viimeisimmät lähtijät, rumpali Rocky Gray ja kitaristi John LeCompt, jättivät bändin tulehtuneessa ilmapiirissä vain reilu kuukausi sitten ja moni epäili, lähteekö Evanescence ollenkaan kiertueelle - tai enää yhtään mihinkään.

Amy Lee hankki kuitenkin tuuraajat kiertueen ajaksi ja näytti Hartwall Areenalla, mistä Evanescencen keikkamaine on peräisin. Lee itse oli keikan aluksi hyväntuulinen ja jutteli yleisölle. Tämän jälkeen puheet jäivät vähemmälle, mutta Leen energinen tanssi ja hyppeleminen ympäri lavaa vakuuttivat, ettei Lee ja bändi ole vielä hiipunut.

Evanescencen esiintyminen oli kaiken kaikkiaan konsertti isolla koolla. Mahtipontinen show huipentui loppua kohti ja Lee voitti yleisöä puolelleen äänekkään eturivistön takaakin. Erityisesti hitit ”Call Me When You’re Sober” ja ”Bring Me To Life” toimivat erinomaisesti. Setin puolivälissä lavalle tuotiin myös piano klassista soittoa opiskelleen Leen herkempiä esityksiä varten. Erityisesti kaksikko Lee ja piano pääsi oikeuksiinsa encore-osuudessa. Hienot kappaleet ”My Immortal” ja ”Your Star” saivat ansaitusti pitkät aplodit yleisöltä.

Keikka kesti reippaan tunnin ja jätti varmasti yleisön nälkäiseksi. Tulevaisuus on kuitenkin vielä auki Amy Leelle. Loppukesäksi ja syksyksi bändi liittyy Family Values Tourille, mutta sen jälkeen Lee on puhunut parin vuoden tuumaustauosta. Mitä sen jälkeen tapahtuu, sitä tuskin tietää Lee itsekään vielä. Keikan perusteella odotukset kuitenkin nousivat melkoisesti.

Teksti ja kuvat: Henri Lassander

 

Kuvagalleria

Tagit: piano, kitaristit, laukut, konsertit, hitit, tanssi, rumpalit, home, Hartwall Areena

1.

Olin erittäin positiivisesti yllättynyt, kun löysin tämän sivun. Arvostelu oli mainio, mutta kuvat kruunasivat kaiken! Itse en päässyt katsomaan eturivistä, joten on ihanaa nähdä kuvia Amysta näin läheltä. Kiitoksia arvostelusta paljon.

2.

ihanaa oli löytää kunnon kuvia evanen suomen keikalta! suurkiitos niiden ottajalle!!:) iste en saanut kuvia otettua ja syyn tietää kaikki keikalla olleet..konsertti oli mahtava ja toivon sydämeni pohjasta, että pääsen vielä joskus kokemaan tuon uskomattoman fiiliksen uudestaan!

3.

Lisää kuvia täällä:

http://www.lumonetti.fi/portaali/viihde/musiikki/artikkelit/evanescence_areenalla.html

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Takaisin ylös