Danko Jones Kulttuuritalolla - vuoden kovin keikka
6.3.2009
Vuoden 2009 paras keikka kuultiin 4. maaliskuuta Helsingin Kulttuuritalolla kanadalaisyhtye Danko Jonesin toimesta. Ainakin siinä tapauksessa, jos on bändin keulahahmo herra Jonesia uskominen.
Hard rock -yhtyeeksikin luokiteltu Danko Jones on suhteellisen ahkera Suomessa vierailija. Viime vuonna kolmen miehen rockshow’ta pääsi todistamaan kahdesti, ja tänä vuonna keikkojen määrän soisi nousevan entisestään Kulttuuritalon vedon jälkeen.
Danko Jonesia on aina yhtä mahtavaa katsoa livenä, sillä bändi kuulostaa siltä, kuin lavalla olisi kolmen muusikon sijaan ainakin viisi. Kitaristi-laulaja Jones, basisti John Calabrese ja rumpali Dan Cornelius muodostavat tiukan trion, jonka soitto oli lähestulkoon virheetöntä ja nautittavaa. Volyymitaso ja soundit olivat kohdallaan, vaikka Kulttuuritalon akustiikka ei parhaimmasta päästä tunnetusti olekaan.
Danko Jonesin laajasta tuotannosta oli poimittu tuoreimpien hittien lisäksi myös vanhempia biisejä, kuten ”Sugar Chocolate” ja ”Cadillac”. ”Play the Blues” ja ”Lovercall” villitsivät seisomakatsomon täysin, ja ”Forget My Name, Baby Hates Me” ja ”First Date” saivat aikaan jo pittausrinkejä.

Tosifanien nälän puolitoistatuntinen äijärock-rykäys tyydytti varmasti. Vähemmän Danko Jonesin musiikkiin perehtyneillekin riitti viihdettä Jonesin välispiikeissä. Mies teki selväksi jo keikan alussa, että se tulee olemaan vuoden paras, vaikka elämmekin vasta maaliskuuta.
Erään tuttavani mukaan jotkut spiikit saivat vieressä seisoneiden isien korvat kirjaimellisesti punoittamaan, kun jälkikasvu joutui kuuntelemaan Jonesin seksipainotteisia höpinöitä. Naistenmies-Jones kehotti suomalaisia miehiä vierailemaan Kanadassa, jotta oppisivat arvostamaan suomalaisten naisten kauneutta. Näin naistenpäivän alla on hyvä muistuttaa: nyt miehet ostamaan ihanille naisillenne niitä ruusuja ja suklaita!
Pähkinänkuoressa Danko Jones on hyvä live-bändi, joka saa tanssijalan vipattamaan ja nyrkit heilumaan ilmaan. Biisit sekä Jones itse tihkuvat niin paljon seksiä, että muutamalla yleisön naispuolisella edustajalla oli selvästi oli vaikeuksia pysyä housuissaan. Jones osaa ottaa yleisönsä ja pitää kipinän yllä koko keikan ajan, mikä ei ihan joka rokkarilta onnistu.
Teksti: Elsa De Campos
Kuvat: Maria Jaskari
Kuvagalleria
- 1.
-
Aivan perkeleen hyvä keikka. Tosiaan ongelmaksi voi koitua se, että on nähnyt liian monta Danko-keikkaa ja vaikka ne ovatkin kaikki täyttä priimaa, on vaarassa turtua kokonaisvaltaiseen hyvyyteen. Danko delivers. Ei voi muuta todeta.
- 2.
-
Näin Dankon pari vuota sitten Ruisrockissa,oli todella hyvä keikka. Siksi harmitti vähän että bändi jätti Turun väliin tällä lyhyellä Suomen kiertueella. Hankin vasta jonkin aikaa sitten bändin uusimman levyn ja se oli kyllä pienoinen pettymys ”Sleep is the enemy”-levyyn verrattuna. Ainoa hyvä biisi on levyn eka biisi! :=(
Mutta livenä bändi varmasti tykittää! - 3.
-
Tämä vuosi vasta aluillaan ja silti voi mukamas pokata jo ”vuoden parhaan keikan”- tittelin. Epäilen.













Kommentit
Keskustelut
Facebook