Plaza

Dome

Ice Cube Helsingin Jäähallissa 23.7.

24.7.2008

jäähallit, rap, Helsinki, Nosturi, elokuvateollisuus, Klassikot, pyrotekniikka, devalvaatio, munasarjat

Tyhjyyttään hohtanut Nordenskiöldinkadun Jäähalli asetti asiat oikeaan perspektiiviin. Suomalaiselle yleisölle Ice Cube ei ole saman luokan yleisömagneetti kuin MTV-tehosoittoa nauttivat 50 Centin, Li’l Waynen ja Akonin kaltaiset artistit.

Uransa ensimmäistä kertaa Suomeen eksyneen West Coast -rapin kummisedän pehmenemisestä oli ilmassa viitteitä vuosikausia. Parhaat osoitukset tästä ovat olleet kymmenen vuotta sitten ilmestynyt The Peace Disc sekä lukuisat syrjähypyt Hollywoodin elokuvateollisuuteen Boyz N The Hoodin ja Three Kingsin kautta Friday:hin jatko-osineen. Edellä mainitut ilmiöt olivat ei-toivottua materiaalia niille, jotka ehtivät saada kasteensa rapiin kuuntelemalla räkäistä, aggressiivista 80- ja 90- lukujen taitteen gangstaa.

Luulot Cuben pehmenemisestä olivat kuitenkin ennenaikaisia. Vaikka kuudes kesäkuuta ’06 ilmestynyt Laugh now cry later ei Cube-klassikoiden Death Certificate, AmeriKKKa’s most wanted ja Lethal Injection tasolle yltänytkään, se oli kuitenkin täsmäpotku epäilijöiden munasarjoille. Cuben elokuussa ilmestyvän Raw footage -levyn on huhuttu jatkavan edeltäjänsä linjaa, joten Jäähallin keskiviikkoiltana odotettavissa oli vanhan liiton gangstaa.

Jäähalliin kerääntynyt n. 2500-päinen yleisö olisi ollut oikeuksissaan klubikeikalla, mutta HIFK:n lätkäpyhätön syövereissä väkijoukko näytti armottoman vähälukuiselta. Lavalle hyvissä ajoin saapunut Cube ei kuitenkaan hätkähtänyt edessään kirkuvia tyhjiä penkkirivejä, vaan nostatti hallin kattoa käynnistämällä keikan klassikkobiisillä Natural Born Killaz.

Alusta asti oli selvää, että Ice Cube ei tullut Helsinkiin pelleilemään. Illan positiivisin anti olikin se, etä pääosassa oli pyrotekniikan, pehmopornahtavan lavashow’n tai videoscreenille heijastettujen musiikkivideoiden sijaan raaka, anteeksipyytelemätön musiikki. Äänentoisto särki ja paukutti kahden avausbiisin ajan, mutta tunnelma pysyi katossa ja Cube vyörytti nälkäisen ja hyvin ääntä pitäneen helsinkiläisyleisön niskaan erinomaisesti sommitellun setin, jonka tempo ei ehtinyt tippua ensimmäisen kymmenen kappaleen aikana.



Keikan ensimmäisen puolituntisen aikana oli turha puhua musiikillisista nyansseista. Cuben soundi oli anteeksipyytelemätön, biitit läskejä ja kukaan ei jäänyt nälkäiseksi. Omien killereidensä (Check yo self, Smoke some weed) ohessa Cube ja W.C. antoivat maistiaisia vanhasta N.W.A.-materiaalista (Straight outta Compton, Gangsta Gangsta) ja 1996 ilmestyneestä Westside Connectionin Bow Down -levyltä. Etenkin Straight outta Comptonin ensibiittien takoessa vasaraa tärykalvoille yleisö tajusi, että tarjolla oli harvinaista herkkua, ja osasi suhtautua kuulemaansa sen ansaitsemalla arvostuksella.

Runsaan puolen tunnin ripityksen jälkeen setti alkoi hidastua. Käännekohtana oli tuoreelta Raw footagelta napattu Gangsta rap made me do it -raita, joka ei herättänyt kenessäkään suuria intohimoja. Johtuneeko sitten aikaeron tuomasta väsymyksestä vai mistä, mutta Cuben ja W.C.:n huutaessa ”We just got this party started” tapahtui täysin päinvastaista, ja setin energiataso tippui silmissä. It was a good day kärsi löysästä sovituksesta ja klubisinglet You can do it ja We be clubbin tuntuivat täytebiiseiltä alkusetin killereiden jälkeen.

Omia lieveilmiöitään olivat myös alati pahemmin devalvaatiosta kärsivä ”We got party over here, fuck you over there” -joukkohuudatus ja setin loppupään biisien väliin mahdutetut tulevan albumin mainospuheet. Pakko tosin antaa Cubelle ja W.C.:lle kiitosta siitä, että huudatukset ja mainospuheet eivät yltyneet vitsaukseksi asti kuten taannoisella GZA:n ja RZA:n yhteiskeikalla Nosturissa.

Helmenä alkanut setti päättyi kuin seinään runsaan 70 minuutin jälkeen, kun Cube kehotti Gangsta Nationin jälkeen yleisöä saapumaan Onnelaan jatkoille ja DJ iski aplodeja kuuntelematta savikiekon soimaan. Setin jälkeen olo oli kaksijakoinen, sillä keikan ensimmäinen puolituntinen oli parasta Helsingissä nähtyä rappia sitten Talib Kwelin Helsinki Club -keikan syyskuussa ’05, mutta loppupään biiseistä jäi muovin maku suuhun.

Tunnin pohdinnan jälkeen setin kokonaisantiin on kuitenkin pakko olla tyytyväinen. 39-vuotias Cube otti yleisönsä ammattitaidolla haltuun, vyörytti jotakuinkin sellaisen setin joka antoi jotain jokaiselle kuulijalle ja jätti konstailut ei aivan minimiin, mutta vähiin kuitenkin. Keikan sijoittaminen Jäähalliin oli perusteltu ja kunnianhimoinen veto, mutta jos Cube lupauksensa mukaisesti saapuu Suomeen jo 2009, Nosturi voisi olla perusteltu vaihtoehto. Jäähallin puitteissa ei sinänsä ole moittimista, mutta vuonna 1994 huipulla olleet artistit (mm. Cube ja Busta Rhymes) tuskin saavat 1994 syntyneet Fubuistit vaatimaan iskän luottokorttia lainaan Lippupalvelu-visiittiä varten.

Pakko kiittää myös lämppäriä, joka hoiti tehtävänsä yllättävän hyvin soljuvalla setillä sortumatta liialliseen yleisönkosiskeluun. Risukimppu voidaan puolestaan heittää Jäähallin dj:lle. Marshall Mathers LP ja Illmatic ovat klassikkoplattoja, mutta ei ole perusteltua täyttää lämppärin ja pääesiintyjän väliin jäänyttä puolituntista soittamalla varttituntia kumpaakin levyä skitteineen kaikkineen.

Ice Cube Helsingin Jäähallissa 23.7.2008.

1. Natural Born Killaz
2. Why we thugs
3. Smoke some weed
4. Check yo self
5. Bow down
6. Gangsta, killa and a dope dealer
7. West coast voodoo
8. Straight outta Compton
9. Gangsta Gangsta
10. Gangsta rap made me do it
11. It was a good day
12. You can do it
13. Bop gun
14. Do ya thang
15. We be clubbin’
16. Go to church
17. Gangsta nation

Sörkan Kierkegaard

1.

Ice Cube on old school.. Lil Wayne= Damn poser..

2.

On se harmi että suomalaisia kiinnsotaa joku paska nyky rap eli 50 cent enemmän ku kunnon gangsta rap ja Ice cube.

3.

Vaan 2500 katsojaa? :'o Mä en oo sillai mikää Ice Cube fani, mut silti oisin halunnu mennä tonne. Ajatelkaa nyt, ihmiset on odottanu kauan että kuuluisa räppäri tulee suomeen esiintyyn ja sitten ei enää kiinnosta? Ihan käsittämätöntä..

4.

olisi tullu enemmän yleisöö jos olis keikka ollut viikon loppuna mut keikka oli täydellinen ensimmäisen biisin aikana oikeen viluväreet kulkiselkää pitkin ja keikka ei mitenkään lopahtanut loppua kohden muutti vain tyyliä

5.

olisi ollu enemmän porukkaa jos tuolla ois ollu joku muu laulamassa ku ice cube se ei osaa tehä muuta ku syödä…

6.

Kunnon kommentit… teil

7.

Mä olin kyllä todella tyytyväinen! Oon kuunnellu Ice Cubea 10-vuotiaasta asti (vuodesta 89) ja todellakin mahtavaa vihdoin nähdä se! Sääli et oli duunia ku muuten ois voinu mennä Onnelaan kattoo sitä lähempää ja ehkä jopa kätellä…ellei se ollu sit samanlainen ku Snoop Dogg eli hengailee vaan backstagella….

8.

Mulle sama oliks Ice cuben keikalla 2500 vai 4500 hlöä. Ite oon kuunnellu tyypin räppii jo ennen ku monet yleisön jäsenet on syntyneet. Mulle vanhat NWA, Straight outta Compton, Fuck the police ym,..on niitä parhaimpia cuben biisejä.

Jäähallin setistä jäin kaipaa Fuck the police-biisiä. Amerikkkas most wanted-levyltä biisejä. Old School! Ice Cube veti kyllä niin rutiinilla (ts. ammattimaisesti) ettei mitään rajaa!! Lopun C-walk kruunas sen. Pieni miinus siitä, että ois voinu kestää hieman pidempään.

Raw Footage!

9.

Omasta mielestä 50cent, Lil Wayne ja nää muut vastaavat on pelkkää paskaa! Harvan kenet tiiän kuuntelee Sitä Parasta Gangsta Räppii ja CUBEE

Oisin tahtonu mennä sille keikalle :'(

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös